Klassinen sosiologia / OSA 7

Émile Durkheim – kaikki on sosiaalista

Émile Durkheim (1858 – 1917)

Sosiaalisesta työnjaosta 1893

Syntyi ortodoksijuutalaiseen perheeseen, mutta luopui jo nuorena uskostaan

Vaikutusvaltainen professori

  • Raivasi sosiologialle tieteensijaa yliopistollisena oppiaineena ja itsenäisenä tieteenalana.

Durkheimin koko tuotannon punainen lanka on sosiaalisten ilmiöiden omalakisuuden osoittaminen.

  • Joka käänteessä hän vakuutti, että sosiaaliset ilmiöt ovat yksilöistä riippumattomia ja että niitä ei voi palauttaa psykologisiin eikä biologisiin ilmiöihin.
  • Koska sosiaaliset ilmiöt ovat oma lajinsa, niiden tutkiminen kuuluu omalle erityistieteelle, sosiologialle.

Poliittisesti Durkeim oli liberaali ja eräänlainen sosialisti.

  • Hänen mukaansa yhteiskunnan ongelmat johtuivat moraalin rappeutumisesta.
  • Hän kuitenkin kannatti tasavaltalaisten voimien pyrkimyksiä horjuttaa katolisen kirkon ylivaltaa etenkin koulutuksessa.
  • Durkheimin tavoitteena oli korvata katolilaisuus sosiologialla.

MODERNIN SOSIAALISEN SITEEN ONGELMA

Sosiaalisesta työnjaosta (1893) – teoksessa Durkeim kävi sosiologian teoreettisen ydinongelman kimppuun: Jos esimoderneja yhteiskuntia piti koossa perinteen välittämät yhtenäiset uskomukset, tunteet, arvot ja normit, mikä voima huolehti tästä tehtävästä modernissa yhteiskunnassa?

  • Ratkaisua etsiessään Durkheim kritisoi edeltäjiään Comtea, Spenceriä ja Tönnesiä.

Durkheimin mukaan työnjako tuottaa moderniin yhteiskuntaan sellaista kiinteyttä, joka ei myöskään ollut mekaanista ja vaatinut yhtäältä tulevaa kontrollia vaan syntyi yhtä luonnollisesti ja oli yhtä orgaanista kuin esimodernin yhtenäisiin uskomuksiin ja perinteisiin pohjautuva kiinteys.

  • Tätä tähdentäessään Durkheim nimesi modernin solidaarisuuden orgaaniseksi ja esimodernin mekaaniseksi.

MEKAANINEN JA ORGAANINEN SOLIDAARISUUS

Alkukantaisen yhteisön solidaarisuus perustuu Durkheimin mukaan yhteisön jäsenten samankaltaisuuteen, siihen että he toimivat ja ajattelevat samoin. Yhteisön jäsenet eivät siis ole persoonia vaan yhteisön muodostaman tyypin edustajia, eikä ”yksilö kuulu itselleen, vaan hän on kirjaimellisesti yhteiskunnan käytettävissä olevaa omaisuutta”.

Mekaanisen solidaarisuuteen perustuvan yhteisön sosiaalinen rakenne on jaokkeinen, samankaltaisten ja samaa tehtävää täyttävien yksilöiden rinnakkaisuuteen perustuva. Koska jaokkeiden yhteiskunnan solidaarisuus perustuu samankaltaisuuteen, on sosiaalinen kontrolli hyvin tiukkaa. Lainsäädäntö on Durkheimin mukaan repressiivistä. Kaikki rikokset rangaistaan ”silmä silmästä, hammas hampaasta” -periaatteen mukaan, sillä niitä pidetään uskonnollisina rikkomuksina, joita ei voi sovittaa eikä sovitella.

Orgaaninen solidaarisuus perustuu työnjakoon ja on mekaanisen solidaarisuuden vastakohta. Jos jaokkeisen yhteiskunnan osilla ei ole toisistaan eroavaa tehtävää ja omaa identiteettiä, työnjaollisen yhteiskunnan osilla sellainen on. Osat toteuttavat jotain erityistä tehtävää eli funktiota kokonaisuudessa. Yksittäisillä elimillä on oma funktionsa organismin kokonaisuudessa: elimen muodostavat solut ovat kukin erikoistuneet omaan tehtäväänsä tässä kokonaisuudessa. Vaikka yhteiskunnan työnjako tapahtuu ilman ylhäältä tulevaa johdatusta ja yksilöiden omista pyrkimyksistä riippumatta, se ei liitä yksilöitä yhteen täysin sattumanvaraisesti, vaan siinä toteutuu tahaton tarkoituksenmukaisuus.

Evoluutio jaokkeisesta yhteiskunnasta työnjaolliseen yhteiskuntaan syntyy ”olosuhteiden pakosta”. Työnjaollisessa yhteiskunnassa yksilöt ovat yhä korostetummin toisistaan erottuvia persoonia ja siinä repressiivisen rikoslain tilalle hallitsevana sosiaalisen kontrollin muotona tulee restitutiivinen – rikotun asiatilan palauttamiseen ja aiheutunen vahingon korvaamiseen tähtäävä – siviilioikeus.

Evoluution syynä on yhteiskunnan ”moraalisen tiheyden” eli sosiaalisen kanssakäymisen lisääntyminen sekä sen ”volyymin” eli koon kasvu.

  • Tällainen kehitys pakottaa työnjakoon, sillä suuri ihmisjoukko ei voi tulla toimeen pienellä alueella, jos kaikki toimivat samoin ja hankkivat elantonsa samasta lähteestä.
  • Sosiaalinen evoluutio johtuu samasta syytä kuin biologinen evoluutio: ”Työnjako on seuraus olemassaolon taistelusta”.

Kun kaksi organismia ovat keskenään samankaltaisia, ne kilpailevat samasta ravinnosta ja elintilasta eivätkä voi kasvattaa yksilömääräänsä tietyn rajan yli kuin toistensa kustannuksella. Mutta kun ne erikoistuvat, niiden välinen kilpailu pienenee ja ne voivat tulla toimeen rinnakkain samalla alueella.

Eriytyminen on sekä biologisen että sosiaalisen elämän laki: eliöt ja yhteiskunnan kehittyvät yksinkertaisista monimutkaisiin. Kahdesta organismista kehittyneempänä pidetään sitä, joka on funktionaalisesti eriytyneempi ja kahdesta yhteiskunnasta sosiologisesti kehittyneempi on se, joka on työnjaoltaan mutkikkaampi.

SOSIAALISET FAKTAT ESINEINÄ

Durkheimin mielestä yhden sosiologian tieteellisyyden perussäännön noudattaminen tuottaa kansanomaisten ja ideologisten harhakäsitysten sijaan objektiivisia tutkimustuloksia: ”Pidä sosiaalisia faktoja esineinä”.

  • Sosiologisessa ajattelussa tulisi luopua ennakkokäsityksistä.
  • Esineiden luokittelu merkitsee Durkheimille sosiaalisten ”tyyppien” tai ”lajien” muodostamista.
  • Ilmiön selitykseksi ei käy sen hyödyllisyys, yhteiskunnanssa täyttämä funktio.
  • Ilmiön synnyttäneet syyt ovat kausaalisia ja täysin riippumattomia funktiosta, jota se jonakin aikana ehkä toteuttaa.
  • Sosiaalista tulee selittää aina sosiaalisilla syillä.

Durkheimin käsitys tieteen metodista on suoraviivaisesti empiristinen.

  • Tiede pitää aloittaa aistimuksista eikä käsitteistä. 

ITSEMURHA SOSIAALISENA TOSIASIANA

Periaate, että sosiaalisista tuli selittää sosiaalisella, ei Durkheimin aikana suinkaan ollut selviö. 1900-luvulla kukoisti reduktionismi: yhteiskunnalliset asiat haluttiin yleisesti palauttaa joko psyykkisiin tai biologisiin ilmiöihin.

  • Durkheim valitsi tutkimuskohteekseen itsemurhat.
  • Hän tahtoi osoittaa, etteivät perinnöllisyyden ja mielisairauden kaltaiset tekijät kykene selittämään itsemurhaluvuissa havaittavaa vaihtelua vaan että sen takaa löytyisivät sosiaaliset syyt. Ja jos hän tässä onnistuisi, olisi selvää, että biologiasta ja psykologiasta riippumattomana itsenäisenä tieteenä sosiologialle olisi olemassa oma tutkimuskohde, omalajiset sosiaaliset tosiasiat, jotka eivät palaudu biologisiin tai psyykkisiin tosiasioihin.

Sosiaaliset ilmiöt ovat yksilöihin nähden ulkoisia ja näistä riippumattomia.

  • Ihmisyhteisöissä muodostuu ominaisuuksia, joita sen jäsenillä ei ole ja jotka ovat niistä riippumattomia.
  • Yksi tuollainen yhteisöllinen ominaisuus oli ”sosiaalinen itsemurhakuolleisuus”, jonka olemassaolon ja syyt Durkheim halusi osoittaa Itsemurha-teoksellaan.

Jokaisella kansalla näyttäisi olevan sille tyypillinen itsemurha-alttius, joka pysyi vuodesta toiseen hämmästyttävän vakaana.

Durkheim osoitti, etteivät rotu, perinnöllisyys, alkoholismi tai mielisairaus kykene selittämään itsemurhaisuuden vaihtelua.

Durkheim päätteli, että sosiaalisen elämän vilkkaus selittää itsemurhien yleisyyttä.

  • Kaupungeissa tehdään suhteessa enemmän itsemurhia kuin maaseudulla. 

DURKHEIMIN LAKI

Durkheimin ansiot eivät ehkä sittenkään ole pelkästään siinä, kuinka taitavasti hän tarkasteli itsemurhalukujan ja muiden sosiaalisten tekijöiden yhteisvaihtelua tilastollisesti, vaan tavassa, jolla hän kykeni yhdistämään nämä tarkastelut teoreettisesti näkökulmaansa.

Tulokset:

Uskonnon vaikutus itsemurhaan oli niin voimakas, että se erottui muiden maiden välisiä eroja selittävien tekijöiden joukosta.

  • Protestantit tekivät enemmän itsemurhia kuin katolilaiset, nämä taas enemmän kuin juutalaiset.
  • Uskontokuntien väliset erot selittyivät sillä, kuinka tiiviin ja kiinteän sosiaalisen yhteisön uskovaiset muodostivat.

Itsemurha-alttius pienenee perheen kasvaessa.

  • Vaikutus johtuu perheyhteisön kiinteydestä: mitä suurempi perhe on, sitä enemmän muodostuu yhteisiä kokemuksia, muistoja, tuntemuksia yms.

Tutkimuksen keskeinen teoreettinen väite: Itsemurhataipumus on kääntäen verrannollinen yhteisön kiinteyteen.

ALTRUISTINEN, EGOISTINEN JA ANOMINEN ITSEMURHA

Ainoastaan modernin yhteiskunnan tapauksessa yhteisöjen kiinteytyminen vähentää itsemurhia.

Mekaanisen solidaarisuuden hallitsemissa ”alemmissa” yhteiskunnissa tilanne saattaa olla päinvastainen: kiinteä yhteisö suosii itsemurhia.

  • Altruistinen itsemurha.
  • Itsemurha tehdään velvollisuutena yhteisöä kohtaan.

Kehittyneen työnjaon yhteiskunnissa itsemurhien syynä on ”liian” heikko yhteisö.

  1. Ylenmääräinen yksilöllistyminen on jättänyt yhteisön jäsenet ilman korkeampia päämääriä ja tavoitteita. Tavataan erityisesti ”intellektuaalisilla” aloilla. Yhteisö on heikentynyt yksilön elämälle mielen antavana päämääränä = egoistinen itsemurha.
  2. Yhteisö on heikentynyt sen jäsenten haluja ja pyrkimyksiä säätelevänä ja rajoittavana tekijänä. Tavataan erityisesti ”teollisuuden ja kaupan alalla. Yhteisö on heikentynyt yksilön elämää säätelevänä moraalisena auktoriteettina. = anominen itsemurha.

NORMAALI JA PATOLOGINEN

Durkheimin Sosiologian metodisäännöt sisältää mielenkiintoisen luvun ”normaalin ja patologisen erottamissäännöistä”.

Durkheim ei kannattanut tieteen arvovapauden ajatusta.

Durkheimin mukaan on mahdollista erottaa, mikä on sosiaalisille organismille terveellistä ja mikä haitallista.

  • Sosiologia voi osoittaa, mikä instituutio tai tapa on yleisyydestään riippumatta epänormaali tai harvinaisuudestaan huolimatta normaali ja yhteiskunnan terveydelle välttämätön.
  • Sosiologi on ikään kuin lääkäri, joka työskentelee yhteiskunnan normaalin terveydentilan säilyttämiseksi.
  • Durkheimin mielestä itsemurha sinänsä on normaali ilmiö, mutta hänen aikanansa havaittu itsemurhien kasvu sitä vastoin oli epänormaali, yhteiskunnan sairaudesta kertova ilmiö, jonka torjumiseksi piti kehitellä lääkettä.

KORPORAATIOT

Perheyhteyden kesto on lyhentynyt, sen monet tehtävät ovat siirtyneet yhteiskunnan muille instituutioille.

Myös valtiosta ja poliittisista yhteisöistä on tullut liian kaukaisia yksilölle, jotta niiden varaan voisi rakentaa pysyvää moraalista suojaa.

  • Jäljelle näyttäisi jäävän vain uskonto. Uskonnon itsemurhilta varjeleva vaikutus perustui Durkheimin mukaan paljolti sen mekaanista solidaarisuutta muistuttavaan piirteeseen. Vain uskomalla ehdottomasti joihinkin yhteisiin opinkappaleisiin ja noudattamalla kyselemättä niiden mukaisia tapoja, syntyy ihmisten välille anomian ja egoismin ehkäisyksi riittävä ”koheesio”.

Durkheimin mielestä korporaatio (= ammattikunta), jonka saman lajin työläiset yhteenliittymällä muodostavat, on ainut menneisyydessä kukoistanut elinkelpoinen yhteisö, joka ”kykenee olemaan kollektiivinen persoonallisuus”.

PYHÄ JA PROFAANI

Durkheimin mukaan kaikkien uskontojen peruspiirre on jako pyhään ja profaaniin, pyhään ja maalliseen.

  • Sama asia ei voi olla samanaikaisesti pyhä ja profaani.

Uskonnon voima on yhteisössä.

  • Yhteisö vaikuttaa uskovaisen tajuntaan, jossa kokemus pyhästä ja uskonnollisesta syntyy.

Klassinen sosiologia / OSA 6

Ferdinand Tönnies – Gemeinschaft ja Gesellschaft

Ferdinand Tönnies (1855 – 1936)

saksalainen sosiologi

Tönnies eli tasaisen vakaata elämää eikä missään elämänsä vaiheessa ratkaisevasti muuttanut peruskäsityksiään tai ajatusmaailmaansa.

Laaja kirjallinen tuotanto.

Ferdinand Tönnies: ”On olemassa kaksi sosiaalisten suhteiden perustyyppiä, kaksi tapaa (ihmisten) liittyä yhteen: yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen.”

  • Yhteisöllinen yhteenliittyminen = Gemeinschaft – suhde. Jos yhteenliittyminen itsesään on päämäärä ja jos sitä pidetään sinänsä arvokkaana, itsestään selvätä tai jotenkin luonnostaan syntyvänä.
  • Yhteiskunnallinen yhteenliittyminen = Gesellschaft – suhde. Jos yhteenliittymistä arvostetaan vain välineenä jonkin päämäärän saavuttamiseksi ja jos sen ainut peruste on jonkin yhteenliittymiseen nähden ulkopuolisen asian tavoittelu.
  • Todellisten ihmisten todelliset yhteenliittymät sisältävät aina kummankin tyypin piirteitä.
  • Sosiaalisia suhteita voidaan luokitella sen mukaan, kumpi tyyppi on vallitsevampi.
  • Emile Durkheim kirjoitti vuonna 1889 arvostelun Tönniesin kirjasta ja julisti, että kyseisiä peruskäsitteitä (Gemeinschaft – Gesellschaft) ei ole mahdollista kääntää.

SOSIOLOGIAN IDEAN KITEYTYMÄ

Tönniesin käsitepari Gemeinschaft – Gesellschaft on ehkä klassisen sosiologian tunnetuin.

  • Kuitenkin Tönniesin kirjallista tuotantoon ei ole tutustuttu yhtä aktiivisesti kuin muihin klassisen ajan sosiologeihin.

Vaikka Tönnies ei tarkoittanutkaan käsitepariaan historialliseksi, se sopii erinomaisesti valaisemaan modernin maailman muutoksen sosiaalista ulottuvuutta: modernissa maailmassa yhteisölliset suhteet väistyvät yhteiskunnallisten tieltä, Gemeinschaft vaihtuu Gesellschaftiksi.

  • Käsitepariin sisältyy klassisen sosiologian teoreettinen ydin.
  • Klassisen sosiologian teoriat perustuvat paljon huoleen siitä, että ”aito” sosiaalisuus katoaa yhteiskunnan muuttuessa suureksi koneistoksi, jossa sen osaset (eli ihmiset) eivät tunne oloaan enää kotoisaksi. Marx puhui ”vieraantumisesta”, Durkheim ”anomiasta”, Weber ”rautahäkistä” ja Simmel ”kulttuurisesta strategiasta”.
  • Myös Tönniesin käsitepari voidaan lukea saman teeman muunnelmaksi.
  • Sana Gemeinschaft = yhteisöllisyys sisältää lämpimän sävyn, kun taas sana Gesellschaft = yhteiskunta on kylmänkiskoinen.

YHTEISÖ JA YHTEISKUNTA

Ihmisten yhteenliittymiä on siis kahta eri tyyppiä, yhteisöllistä ja yhteiskunnallista.

  • Tönniesin teoreettiset tyypit ovat käsitteellisiä rakennelmia, eivät historiallisia kuvaelmia.

Yhteisöllisten suhteiden…

  • Juuret ovat vaistoissa ja vieteissä.
  • Esimerkiksi äidin ja lapsen suhde, samoin miehen ja vaimon.
  • Verisiteiden lisäksi yhteisö voi rakentua myös asuinpaikan tai yhteisen ”hengen varaan”. Yhteinen mielenlaatu yhdistää erityisesti samaa ammattia harjoittavia ”tovereita”.
  • Kaikki yhteisölliset suhteet perustuvat yhteisymmärryksen varaan.

Yhteiskunnallisten suhteiden…

  • Juuret muodostuvat vaihdossa ja sopimusten tekemisessä.
  • Niiden edellytyksenä yksityisomaisuus ja juridiset tai luonnolliset henkilöt, jotka pitävät kiinni vain omastaan ja toimivat oman etunsa mukaisesti.
  • Yhteiskunnallisissa suhteissa asioiden vaihtoarvo (eli usein rahallinen arvo) saa erilaiset ihmiset pysymään yhdessä.

LUONNOLLINEN JA RATIONAALINEN TAHTO

Tönniesin teorioista löytyy myös toinen tärkeä käsitepari, jota kuitenkaan harva käyttää ja jonka ymmärtäminen tuntuu aluksi ylivoimaiselta:

Wesenwille = olemustahto eli luonnollinen tahto

Kürwille = mielivaltainen tahto eli rationaalinen tahto

  • Tönniesin mukaan nämä käsitteet ovat yhteisö- ja yhteiskunta -käsitteitäkin keskeisemmät.
  • Luonnollinen tahto on ihmisellä myötäsyntyistä, se on hänen ”ruumiinsa psykologinen vastine”. Mieltymys, tottumus, muisti ja tunne ovat luonnosta tahtoa kuvaavia piirteitä; ajatus, mielikuva ja käsite rationaalisen tahdon tunnustuksia. Luonnollinen tahto perustuu menneeseen ja selittyy sen avulla, rationaalinen tahto selittyy ainoastaan tulevan avulla. Luonnollinen tahto kuuluu yhteisöön, rationaalinen yhteiskuntaan.

Tönniesin ajatukset olivat sukupuolieroja koskevissa näkemyksissä hyvin aikaansa sidottuja:

  • ”Miehet ovat älykkäämpiä, vain he kykenevät laskemiseen, rauhalliseen abstraktiin ajatteluun, harkintaan, ymmärtämiseen ja logiikkaan.”
  • Naisilta vain yksinkertaisesti puuttuu rationaalisen tahdon edellytykset, heille ominaista on luonnollinen tahto.
  • Erot ovat ihmiset biologista eläimellistä alkuperää. Naiset huolehtivat jälkeläisistä, miehet puolustavat perhettään ja hankkivat ravintoa.
  • Yhteisön hajoamisen ja yhteiskunnan muodostumisen kannalta on välttämätöntä, että nainen omaksuu miehisiä piirteitä. Kaupunkielämän, kaupankäynnin ja erityisesti naisten teollisuustyön yleistymisen kautta nainenkin alkaa emansipoitua luonnollisesta tahdosta, vapautua sopimusten solmijaksi ja rahan käyttäjäksi.

ROMANTIKON MAINE

Tönniesiä on yleisesti ottaen pidetty romantikkona.

  • Hänen monia teoksiaan on pidetty ideologisesti sävyltään romanttisina.
  • Esimerkiksi Tönnies ihannoi menneen ajan Gemeinschaftia.

GALILEINEN TIEDEKÄSITYS

Tönniesiä on maineestaan huolimatta varsin epäromanttinen tiedekäsitys.

  • Hänen mukaansa matemaattinen luonnontiede on kaiken tieteen malli.
  • Tätä voi kutsua galileiseksi tiedekäsitykseksi, sillä hän omaksui sen Hobbesilta, joka oli uuden luonnontieteen pauloissa; (englantilainen filosofi Thomas) Hobbes jopa kävi tapaamassa Galileita Firenzessä vuonna 1635.

Tönniesillä oli varsin poikkeuksellinen näkemys sosiologisesta metodiikasta:

  • Tehtävän on sosiaaliseksi suhteeksi kutsutun ilmiön hajottaminen elementteihinsä ja näiden elementtien käsitteellinen esittäminen riippumatta siitä, esiintyykö niiden puhtaita muotoja todellisuudessa vai ei.

Tönnies oli vahvasti sitä mieltä, että sosiologisen teorian perustan laskemiseksi ovat tarpeen ”matemaattis-synteettiset käsitteet”.

  • Tönniesin metodi muistuttaa Weberin ideaalityyppimetodia.

Historiallisen totuudenmukaisuuden ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden sijaan Tönniesin käsiteparia voi arvioida vain sen suhteen, miten hedelmällinen sen sisältämä idea on sosiaalisen todellisuuden jäsentämisessä.

 

HOX! Yleisesti ottaen luullaan, että moderni luonnontiede on syntynyt havainnoin ja kokeen keksimisestä.
  • Kuitenkin se on syntynyt arabialaisen kulttuurin myötä, joka myöhäiskeskiajalta lähtien alkoi vaikuttaa eurooppalaiseen kulttuuriin Espanjasta käsin.
  • Uusplatonismi ja matematiikka olivat arabian kulttuurin tärkeimmät tuontiartikkelit.

Klassinen sosiologia / OSA 5

Herbert Spencer – Kyvykkäimpien eloonjäänti ja evoluution laki

Herbert Spencer (1820-1903)

Englanti

”Ura” sosiologina muistutti monessa suhteessa Auguste Comtea:

  • Kumpikin kuului ei-akateemisten ja itseoppineiden sosiologi-yhteiskuntafilosofien sukupolveen, joka pyrki vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen kirjoituksillaan ja kirjoillaan.

Oman käsityksensä mukaan Spencer oli ensisijaisesti synteettinen filosofi, joka esitti ja syntetisoi teoksissaan niin luontoa, ihmistä kuin yhteiskuntaakin koskevat yleiset kehityslainalaisuudet, jotka hänen mukaansa olivat kaiken lisäksi samat koko elollisessa luonnossa.

  • Yhteiskuntaa Spencer kutsui superorgaaniseksi erotukseksi ihmis- ja eläinyksilöiden ruumiillisesta, orgaanisesta luonnosta. Spencerin mukaan myös luonnosta löytyi tällaisia superorgaanisia luontoja, esimerkiksi hyönteisten muodostamat yhteisöt.

Spencer oli ensimmäisiä yhteiskuntatieteellisiä best seller -kirjailijoita, joka saattoi elää teostensa ja kirjoitustensa myynnistä saamillaan tuloilla.

Spencer vastusti kaikkea mahdollista julkisen vallan taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista toimintaa, niin julkisia kirjastoja, sairaan- ja köyhäinhoitoa, koululaitosta kuin vesi- ja viemärijärjestelmiä.

  • Hän piti niitä pitkällä aikavälillä haitallisina asioiden luonnolliseen kulkuun puuttumisena.
  • Juuri Spencerin valtion vastaisuus vetosi moniin lukijoihin, vaikka toisten mielestä hänen ajatuksensa edustivat vanhentunutta liberalismia.

Spencerin sosiologia pyrki osoittamaan, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin, kunhan vain maltetaan olla tekemättä mitään.

KIRJALLINEN TUOTANTO

Social Statics 1851

  • Spencerin ensimmäinen systemaattinen esitys luonnon ja yhteiskunnan kehitystä ohjaavista periaatteista.

Ensimmäinen teoksen julkaisun jälkeen Spencer alkoi suunnitella 10-osaista Synteettisen filosofian järjestelmä -teossarjaa.

  • Ensimmäinen osa Principles of Psychology 1855
  • Toinen osa First Principles 1862
  • Kolmas kaksiosainen osa Principles of Sociology 1893 ja 1896
  • Kolmas osa on Spencerin sosiologisen ajattelun kannalta kaikkein keskeisin

Tuskin mikään yhteiskunnallinen ilmiö oli vieras Spencerille: hän kommentoi ja selitti eri ilmiöitä ja niiden kehitystä lukuisissa eri julkaisuissaan.

Teokset sisältävät lukuisia yhteiskuntaa koskevia konkreettisia esimerkkejä.

Vuonna 1867 Spencer perusti kirjasarjan Desciptive Sociology (Kuvaileva sosiologia), jossa alettiin julkaista hänen tutkimusaineistojaan.

  • Spencerin oppilaat ja avustajat jatkoivat sarjan julkaisua vielä hänen kuolemansa jälkeenkin vuoteen 1937 asti.

SOSIAALIDARWINISMI, LUONNONVALINTA JA KYVYKKÄIMPIÄ ELOONJÄÄNTI

Spencer perusteli kaikkein tunnetuimmat yhteiskuntapoliittiset kannanottonsa kyvykkäimpien eloonjäännillä.

  • Spencerin mukaan yhteiskunnan ei tulisi puuttua siihen prosessiin, jolla sekä luonnon että yhteiskunnan evoluutio toteutuu.
  • On parempi antaa ihmisten kärsiä ja vaikkapa kuolla kuin avustaa tai suojella heitä.
  • Tällöin luonnonvalinta toteutuu ja kyvykkäimmät ja sopeutuneet jäävät jäljelle.

Spencerin ajattelun keskeiset ideat muotoutuivat samoihin aikoihin kuin Charles Darwinin luonnonvalintaa koskeva oppi.

  • Spencer omaksui enemmän tai vähemmän Darwinista riippumatta ajatukset luonnon valinnasta sekä luonnon että ihmisyhteiskuntien kehitystä ohjaavina periaatteina.

Superorgaaninen eroaa Spencerin mukaan orgaanisesta niin, että sen osat ovat tietoisia yksilöitä, joilla on omat päämääränsä, halunsa ja harkintansa. Näiden yksilöiden muodostama yhteisyys perustuu siksi myös enemmän symbolijärjestelmiin, kieleen ja uskontoon. Spencer tarkasteli yhteiskuntia monessa suhteessa elävien biologisten organismien kaltaisina kokonaisuuksina. Tällaiseen ajatteluun liittyy lähes aina voimakas funktionalistinen korostus, joka saattaa todellisuudessa johtaa yhteiskuntatieteissä harhaanjohtavaan mielikuvaan.

SOSIAALISEN RAKENTEEN KEHITYS ELI SPENCERIN KÄSITYS SOSIAALISESTA DIFFERENTIAATIOSTA JA INTEGRAATIOSTA

Sosiologian historia on ollut epäkiitollinen ja epäreilu Spencerille.

  • Vaikka häntä on aikanaan pidetty suosittuna, ovat juuri nämä näkemykset johtaneet niihin syihin, miksi häntä nykyään ajatellaan epäilyttävän ja vastenmielisen.

Huolimatta organismiajattelustaan sekä siihen liittyvästä funktionalismista Spencer on kiinnostavampi sosiaalisten järjestelmien differentiaation eli rakenteellisen eriytymisen kuvaajana ja tarkastelijana.

  • Spencerille sosiaalisen järjestelmän kehitys merkitsee sitä aina sitä, että sen yksilöiden tai yksiköiden välillä vallitsee jokin sosiaalinen rakenne, joka edellyttää tiettyä osien eriytymistä ja vastaavasti integraatiota. Sosiaalinen evoluutio on Spencerille itse asiassa aina differentiaation kautta toteutuvaa uudenlaista yhteenkuuluvuutta.
  • Evoluutio toteutuu siis aina differentiaation kautta.
  • Yleinen evoluution laki: alun perin saman rakenteen yksittäisinä esiintyvät ja samoja tehtäviä suorittavat yksilöt liittyvät yhteen, ja näin syntyy komplisoitunut rakenne, jossa on uudenlaisia, erilaisia ja entistä monimutkaisempia yksilöitä, joilla on eriytyneet funktiot. Evoluutio on toisin sanoen integraatiota.
  • Evoluutioprosessin aikaanpanijana ovat joko populaation kasvu tai sellaiset ympäristön muutokset, jotka tavallaan pakottavat järjestelmän erikoistumiseen.

Sikäli kuin evoluutiota yleensä tapahtuu, se noudattaa Spencerin mukaan edellä kuvatun kaltaista kehitystä. Tämä pätee niin yhteiskuntaan kuin luontoonkin. Kyse on siis universaalista evoluution laista, joka on yleispätevä kaikkialla.

Viime kädessä Spencer odotti ja toivoi, että ihmiskunnan evoluutio synnyttäisi rakenteistuneen maailmanyhteiskunnan, jossa eri yksilöiden välillä vallitsisi pitkälle kehittynyt työnjako ja siihen kuuluva selkeä järjestys.

  • Evoluutio merkitsee hänelle edistystä, jossa kehittymättömät muodot vaihtuivat kehittyneemmiksi, yksinkertaiset monimutkaisemmiksi ja alkeellisemmat täydellisemmiksi.

KOHTI IKUISTA YHTEISKUNTAA

Spencer erotti toisistaan niin eri evoluution vaiheessa tai tasoilla olevat yhteiskunnat kuin sotaisat ja teolliset yhteiskunnat.

  • Teollinen yhteiskunta oli kehityksen huipulla.
  • Sotaisa yhteiskunta on sellainen, jossa valta on keskittynyt, teollinen taas on hajautettu yhteiskunta.

Spencer kuvaili teollista (= industrialistista) yhteiskuntaa rauhanomaiseksi ja tasavaltaiseksi, jossa yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen, vaihtoon ja kaupankäyntiin.

Klassinen sosiologia / OSA 4

Karl Marx – yksilön vieraantumisesta poliittisen taloustieteen kritiikkiin

Karl Marx (1818-1883)

Yhteiskuntafilosofi, sosiologi ja poliittisen taloustieteen kriitikko

Friedrich Engels hyvä ystävä ja kollega

Laaja tuotanto- ja julkaisuhistoria

Keskeistä käsitteet omistuksesta, luokkaintresseistä ja riistosta

KIRJALLISUUS

Marxin tuotannosta vain pieni osa julkaistiin hänen elinaikanaan.

  • Suurta osaa tuotannosta ei myöskään tunnettu sen työväenliikkeen ja teoreetikoiden ja ideologien parissa, jotka kutsuivat itseään Marxilaisiksi.
  • Vasta 2. maailmansodan jälkeen on ollut mahdollista muodostaa systemaattinen kuva Marxin ajattelusta ja sen kehityksestä.
  • Tämä on varmin paradoksaalista, kun huomioi sen suuren historiallisen merkityksen, mikä Marxin ajattelulla on ollut.
  • Kysymys Marxin oikeasta ja väärästä tulkinnasta on muodostunut monelle kohtalonkysymykseksi.

Neuvostomarxismi sulautti Marxin ajattelun Engelsin ajatteluun, ja heidän tuotantoaan pidettiin yhtenä saumattomana ja ristiriidattomana kokonaisuutena.

Eräs keskeisimmistä Marxin tuotannon jaksotuksista on syntynyt 1970-luvun yliopistovasemmistolaisen Marx-tutkimuksen myötä:

  • Marxin ajattelu ja tuotanto on jaksoteltu kolmeen, toisistaan melko tavalla eroaviin kausiin
  • Kullekin kaudelle ominaista se, että Marx kritisoi edeltävää ajatteluaan ja otti siihen etäisyyttä.
  • Nuori Marx, Marxin keskituotanto eli keski-Marx ja kypsä Pääoma-Marx

Tutkimustyöt ovat osoittaneet, että vastoin yleistä luuloa, Marx ja hänen pitkäaikainen työtoverinsa Engels eivät olleet ajatuksiltaan yksimielisiä.

  • Heidän lähes ainoansa yhteinen julkaisu on Kommunistisen puolueen manifesti.

Aikamme yhteiskuntatieteilijät ovat sekä Marxiin kriittisesti suhtautuessaan että häntä esikuvanaan pitäessään omaksuneet juuri työnväenliikkeen käsityksen Marxista.

  • Marx on edustanut sekä historianteoreetikkoa, joka korosti tuotantovoimien kehityksen roolia ihmiskunnan historiassa, että luokkateoreetikkoa, joka ennusti työväenluokan ja pääomanomistajien luokkasuhteiden kärjistymisen.

Pääoma, Marxin merkittävin teos ja poliittisen taloustieteen kritiikki

  • Kuului Marxin myöhempään tuotantoon. Hän suunnittele tekevänsä kuusiosaisen teoksen, mutta ei saanut sitä koskaan valmiiksi.
  • Marxilta jäi jälkeensä kolme perättäistä ja osittain päällekkäistä laajaa käsikirjoitusta, joista hän itse sai julkaistuksi kaksi: Poliittisen taloustieteen kritiikkiä (1859) ja Pääoman ensimmäisen osan (1867).
  • Loppujen lopuksi Pääomasta on kehittynyt neljä osaa.

Pääoma ei ollut missään tavanomaisessa mielessä esitys kapitalistisen talouden toiminnasta, joka huipentuisi työväenluokan riiston osoittamiseen. Marx itse sanoi, että Pääoma on samalla niin poliittisen taloustieteen teorioiden kritiikkiä kuin myös itse kapitalismin kritiikkiä.

Marxia kiinnosti erityisesti se, minkälaiset yhteiskunnalliset suhteet vallitsivat sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset toimivat palkansaajina, pääomanomistajina tai maanomistajina kuin luonnostaan ja jossa he kukin omalla tavallaan rahalla myyvät ja ostavat niitä tavaroita, joita he omistavat tai joita he tarvitsevat.

  • Hän pyrki selvittämään porvarillisessa yhteiskunnassa vallitsevan historiallisesti erityisen ja hänen mielestään ainutlaatuisen yhteiskunnallisuuden luonteen.
  • Marx totesi, että porvarillisessa yhteiskunnassa yhteiskunnallinen rikkaus esiintyy suunnattomana tavaramääränä.

NUORI MARX JA IHMISEN ITSESTÄ VIERAANTUMINEN

Nuori Marx 1840-luvulla oli radikaali demokraatti: erityisesti kysymys sananvapaudesta ja kansalaisten poliittisista oikeuksista olivat paljon pinnalla.

Jo tässä vaiheessa Marx vaati poliittisen liikkeen perustamista niiden puolesta, jotka todella kärsivät.

  • Marx ei kuitenkaan vielä samaistunut kommunisteihin.

Marx oli radikaali vallankumouksellinen, joka ei tyytynyt vaan poliittiseen vallankumoukseen yksilöiden tasa-arvon ja vapauden nimissä, vaan vaati yhteiskunnallista vallankumousta, valtion ja yhteiskunnan eron umpeen kuromista ja ihmisen yhteiskunnallisten, hänestä irtaantuneiden voimien palauttamista ihmiselle.

Yksityisomaisuus perustuu Marxin mukaan siihen, että työläinen suhtautuu oman työnsä tuotteisiin kuten vieraisiin esineisiin: vieraantuneesta työstä voidaan Marxin mielestä johtaa kaikki taloustieteen peruskäsitteet.

Taloudellis-filosofisten käsikirja 1844

  • Lähtökohtana osoitus yksityisomistuksen oloissa tapahtuvasta ihmisen lajiolemuksen vieraantumisesta.
  • Marxin ajatus pyörii kehää: Yksityisomistus on tulosta työn vieraantumisesta, ja työ taas saa vieraantuneen työn muodon juuri yksityisomistuksen vallitessa.

Marxin mukaan ihmisen lajiolemukselle on, että eläin tuottaa vain fyysisen tarpeensa ja spesifin lajinsa mukaan. Ihminen tuottaa universaalisti vapaana fyysisistä tarpeista: jokaisen lajin mukaan” tai ”kauneuden lakien mukaan”.

Taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa Marx on kaikkein selvimmin valistuksen sivilisaatiokriitikko.

  • Emansipoitumisen normina sivilisoituminen koskee kolmea ulottuvuutta: ihmisen työn välittämään suhdessä luontoon, ihmisten välisiä yhteiskunnallisia suhteita ja ihmisen suhdetta itseensä.
  • Sivilisoituminen näyttäytyykin vieraantumisen historiana näissä kaikissa kolmessa ulottuvuudessa: ihminen vieraantuu työstään (ihminen-luonto-suhde), työnsä tuotteista (ihminen-ihminen-suhde) ja lopuksi itsestään eli omasta lajikokemuksestaan (ihmisen suhde itseensä).
  • Ihmiskunnan historia ja kaupallisen yhteiskunnan synty ei näyttäydykään siten emansipaation ja järjenmukaisten suhteiden esiinmarssina, vaan vieraantumisen historiana.

MARXIN KESKITUOTANTO JA MATERIALISTINEN HISTORIANKÄSITYS

Poliittisen taloustieteen kritiikkiä 1859 oli Marxin ensimmäinen julkaistu versio siitä käsikirjotuksesta, josta myöhemmin kasvoi Pääoman ensimmäinen osa.

  • Teoksen esipuheessa Marx esittää tiivistelmän materialistisesta historiankäsityksestä. Siinä esiintyvät kaikki ne tekijät, jotka tavallisesti on liitetty vasta myöhemmän marxismin historiallisen materialismin historia- ja yhteiskuntatulkintaan.

Saksalaista ideologiaa (1845) on marxismin historiassa pidetty teoksena, jossa Marx ja Engels ensimmäisen kerran ja suhteellisen kypsässä muodossa esittivät materialistisen historiankäsityksensä.

  • Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Pääoma olisi sen jonkinlainen konkreettinen sovellus nimenomaan tietyn historiallisen yhteiskuntamuodostuman, porvarillisen yhteiskunnan, erityisesti sen perustan tai ”alarakenteen” tutkimiseen.
  • Saksalainen ideologia esittää niin yleisen ideologiakritiikin kuin erityisen saksalaisen filosofien kritiikin.
  • Sen lisäksi kirja esittää ohjelman positiivisesta historiatieteestä. Se voi korvata perinteisen filosofian. Filosofian tilalle voisi tulla yhteenveto kaikkein yleisimmistä tuloksista, joita ihmisen historiallisen kehityksen tarkastelu tuottaa. Konkreettisesta todellisuudesta irrallisilla filosofisilla havainnoilla ei mitään itsenäistä arvoa.

Materialistinen historia = Jotta ihmiset voisivat tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa ja elossa ollakseen heidän täytyy tyydyttää tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineitä ja materiaaleja selviytyäkseen. Ihmiset toisintavat oman ympäristönsä elinkeinoja. Selviytymistapa määräytyy siis sen mukaan, millaisia ehtoja ympäristö asettaa ja näin määräytyy koko yhteiskunnan tuotantotapa. Ja tuotantotapa määrittää niin koko yhteiskunnan kuin yksilönkin elämää.

TYÖNJAKO HISTORIAN LIIKENUORANA

Teoksissaan Marx käsittelee paljon työnjakoa.

  • Saksalaisessa ideologiassa tuotantovoimien kehitystä tarkastellaan lähes yksinomaan työnjaon kehityksenä.
  • Työnjaon käsite on Saksalaisen ideologian tärkein historiateoreettinen käsite.

Työnjako on Marxin mukaan yhtä vanha kuin ensimmäinen sosiaalinen suhde eli perhe.

  • Se oli alun perin perustunut perheessä vallitsevaan luonnolliseen työnjakoon, esimerkiksi vain nainen voi synnyttää ja imettää jälkeläisiä. Työnjaosta taas seuraa välittömästi niin työn määrällinen, laadullinen jako kuin työn tuotteiden jako eli omistus. Siksi Marx toteaa Taloudellis-filosofisten käsikirjoitusten mukaan, että työnjako ja yksityisomistus ovat identtisiä ilmauksia – toinen sanoo toiminnan suhteen saman minkä toinen toiminnan tuloksen suhteen.

Työnjaon merkitys ilmenee selvästä Saksalaisen ideologian kommunismiperspektiivissä.

  • Kommunismi merkitsi Marxille ennen kaikkea työnjaon ja samalla itse työn lakkauttamista.
  • Työn tilalle tulee vapaa itsensä toteuttaminen, ja tällöin lakkaa myös yksityisomistus.

Työnjaon käsitteen keskeisyys osoittaa Marxin vaikutteet valistusfilosofiasta ja erityisesti skottilaisesta taloustieteestä.

  • Esimerkiksi käsitys materialistisesta historiasta tai historiatieteen positiivisuus eivät ole Marxin itsensä keksimä, vaan valistusfilosofian ”yhteistä” omaisuutta.

Se, mikä Marxin erottaa Adam Smithistä, on luonnollisesti hänen kapitalismikritiikkinsä. Heillä on myös erilaiset näkemyksen ihmiskunnan historiasta.

YHTEISKUNNALLISET SUHTEET VIERAANA MAHTINA

Marxin mukaan historia noudattaa kolmivaiheista kaavaa:

  1. Silloin, kun tuotantovälineet ovat vielä luonnonmukaisia, luonnon itsensä tuottamia ja tarjoamia, luonto hallitsee tuottajia.
  2. Silloin, kun tuotantovälineet ovat muuttuneet sivilisaation tuotteiksi, ihmistä hallitsevat esineellistyneet yhteiskuntasuhteet.
  3. Vasta kolmannessa vaiheessa ihminen itse hallitsee omaa yhteiskunnallista olemistaan. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista porvarillisen yhteiskunnan synnyttämille abstrakteille yksilöille vaan ainoastaan heidän ”universaalille yhteenliittymälleen”.

Saksalaisen ideologian ideologiakritiikki on samalla yhteiskunnan kritiikkiä, jossa esineellistyneet yhteiskunnalliset suhteet hallitsevat tuottajia.

Esineellistymisen kritiikiksi kääntynyt vieraantumisen tematiikka on lopulta se, joka yhdistää Marxin tuotannon eri vaiheet toisiinsa ja ohjaa hänen pyrkimyksiään poliittisen taloustieteen kritiikkiin. Seurattaessa Marxin ajattelun kehitystä Taloudellis-filosofisista käsikirjoituksista Saksalaisen ideologian kritiikin ja Poliittisen taloustieteen kritiikin kautta lopulliseen Pääoman ensimmäiseen osaan voidaan tunnistaa tämän teeman jatkuvuus.

Marx vähittäin irtaantuu Smithin, Ricardon ja koko klassisen poliittisen taloustieteen melko ulkokohtaisesta kritiikistä. Hän päätyy poliittisen taloustieteen lähtökohtien ja lopputulosten syvällisempään ja omintakeisempaan omaksumiseen ja kritiikkiin.

KAPITALISMIKRITIIKKI POLIITTISEN TALOUSTIETEEN KRITIIKKINÄ

Pääoma ja sen esityöt merkittivät käännettä Marxin ajattelussa:

  • Vasta tässä vaiheessa Marx omaksui ja kehitti systemaattisesti oman kantansa vallitsevaan poliittiseen taloustieteeseen eikä vain tyytynyt sen eri puolien omaksumiseen ja kriittiseen käyttöön.
  • Marx ymmärtää porvarillisen tuotantotavan tai kapitalismin yhdeksi erityiseksi historialliseksi yhteiskunnalliseksi tuotannon lajiksi eikä ikuiseksi luonnonmuodoksi.
  • Kun Marx kertoo Pääomassa löytäneensä kapitalismin taloudellisen liikelain, joka kaiken lisäksi vielä määrää koko porvarillisen yhteiskunnan luonteen, tämä voidaan käsittää materialistisen historiankäsityksen hengessä tai sen erityisenä tapauksena tai sovelluksena.

Marxin Pääomassa esittämän kapitalismianalyysin perusteella voidaan hyvin asettaa kyseenalaiseksi ne materialistisen historiankäsityksen perusoletuksen, joihin Marxkin itse vielä hyväksyvästi viittasi Poliittisen taloustieteen kritiikissä.

TYÖN TUOTTEEN ARVOMUOTO

Marxin analyysi porvarillisesta yhteiskunnasta perustui siihen ajatukseen, että työn luonne tavaratuotannossa on erikoislaatuinen: työ on vain välillisesti yhteiskunnallista ja siten yhteiskunnallisesti hyödyllistä.

  • Työstä tulee yhteiskunnallista ja hyödyllistä vasta vaihdon välityksellä.

Marx analysoi tavaran kaksinaisluonteen: käyttö- ja vaihtoarvon ja erittelee tavaran tuottaman työn kaksinaisluonnetta. Marxin mukaan myös tavaroita tuottavalla työllä on kaksinaisluonne: työ on sekä abstraktia, arvoa luovaa, että konkreettista, käyttöarvoja synnyttävää. Kapitalistisessa tuotantoprosessissa tehty työ on yhtä aikaa näitä kumpaakin.

  • Tavaran arvo voi ilmene vain vaihdossa, jolloin se ilmenee vaihtoarvoja.
  • Yksittäisenä tavarana tarkasteltuna tavaralla on vain käyttöarvo, joka perustuu sen kykyyn tyydyttää inhimillisiä tarpeita.
  • Arvomuodossa on kyse tavaroiden vaihdettavuudesta, joka on niiden erityinen yhteiskunnallinen ominaisuus ja jota sellaisenaan ei voi havaita yksittäisestä tavarasta.
  • Lopullisen ja kouraantuntuvan ilmauksensa arvomuoto saa rahassa. Raha on yleinen vastike, jossa kaikki muuta tavarat ilmaisevat oman arvonsa.

YHTEISKUNNALLISTEN SUHTEIDEN ESINEELLISTYMINEN

Kapitalistista taloutta ei ohjaa sen enempää käyttöarvo ja yksilöiden tarpeet kuin markkinatkaan vaan arvomuodot ja sen eri ilmenemistavat.

Talous voi toki lisätä ihmisten hyvinvointia, mutta se ei ole sen varsinainen tarkoitus, vaan ennemminkin satunnainen sivutuote.

Arvomuoto = Marx tarkastelee Pääoman alussa arvomuodon loogista kehkeytymistä yksinkertaisesta yleiseen arvomuotoon ja edelleen rahamuotoon. Arvomuodon rakentuminen on tärkeä esittää muun muassa sen osoittamiseksi, että raha on yhteiskunnallisesti muodostuva suhde, jossa tavaroiden arvo ilmaistaan tavaran hintana. Arvomuoto on reaalinen, porvarillista yhteiskuntaa ohjaava ja liikuttava tekijä.

Marx kutsuu yhteiskunnallisten suhteiden esineellistymistä tavarafetisismiksi, koska vastaava ilmiö voidaan hänen mielestään löytää vain ”uskonnollisen maailman usvakerroksista”.

Arvonlisäys on kapitalistisen yhteiskunnan subjektin -pääoman- ainoa päämäärä, joka pyrkii vapautumaan kaikista tiellään olevista rajoituksista.

KURJISTUMINEN JA KOMMUNISTISEN VALLANKUMOUKSEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

Marxin jälkeinen, sosialististen puolueiden omaksuma marxismi oli vakuuttunut siitä, että työväenluokan kurjistuminen kapitalismissa oli vääjäämätöntä ja sellaisena sosialistisen tai kommunistisen vallankumouksen välttämätön ehto.

  • Työväenluokan taloudellinen asema oli tuomittu kurjistumaan samaan aikaan, kun yhteiskunnalliset rikkaudet kasautuivat yhä harvempien käsiin.
  • Kapitalistinen yhteiskunta polarisoitui lisäksi yhä selkeämmin kapitalisteihin ja proletaareihin: siinä oli yhä vähemmän tilaa millekään ”keskiluokalle”.

Marx itse uskoi koko tuotantonsa ajan, että työväenluokan olisi tehtävä vallankumous.

Marx ennusti, että kapitalismi synnyttää entistä suurempaa työttömyyttä ja koko työväenluokan aseman kurjistumista – ei vain kapitalismiin välttämättömiä laskukausia ja kriisejä, vaan pysyvää työttömyyttä.

Pääoma korostaa kapitalismin erityistä historiallista tehtävää: se kehittää tuotantovoimia ja siten tahtomattaan ennakoi ja edistää kommunismia.

SNEAK PEEK: Tuonelan arvoitukset

Kurkistetaanpas hieman, miltä 1.1.2019 julkaistava Tuonelan arvoitukset tulee näyttämään!

 

Lue Mua! julkaisee 1.1.2019 uuden e-materiaalin, joka on toteuttu yhteistyössä Puokkarin lähiöinnöstajien kanssa.

Lisää tietoa Tuonelan arvoituksista löytyy osoitteesta:

https://luemua.fi/projektit/tuonelan-arvoitukset/

Klassinen sosiologia / OSA 3

3. Auguste Comte – positivismin isä

Auguste Comte (1798-1857)

Ranska

Tieteenfilosofi

Käytti ensimmäisenä käsitettä ”sosiologia”

  • Sosiologian isä

Positivismi-termi on epämääräinen, se saattaa tarkoittaa miltei mitä tahansa negatiivista: raakaa empirismiä, ajatuksetonta kvantifiointia, antihumanismia, olevien olojen oikeuttamista, tieteellistä mahtailua ja silmänlumetta…

  • Tilastojen ja ”kovien” menetelmien käyttö on nykyään positivismia.

Tällä määritelmällä ei ole mitään tekemistä positivismin alkuperäisen merkityksen kanssa.

KLASSINEN POSITIVISMI

Comte nimitti positiivisesta filosofiasta ja positiivisesta politiikasta koostuvaa oppiaan positivismiksi. Hän perusti uskonnollisen liikkeen, jonka jäsenet tunnustautuivat positivisteiksi.

Aikaisemmin valistusfilosofia oli ollut negatiivista, kriittistä, hajottavaa – nyt oli aika suhtautua asioihin:

  • rakentavan positiivisesti
  • relatiivisesti, Comten oppi ei tarjoa ehdottomia tai lopullisia totuuksia
  • täsmällisesti
  • varmasti, niin kuin tieteellistä metodia noudattavien oppien tulee olla
  • reaalisesti ottaen lähtökohdaksi todellisuuden
  • hyödyllisesti
  • orgaanisesti uudistaen yhteiskuntaa sen lakien pohjalta, ei vallankumouksellisesti.

Klassisen positivismin perusajatuksen voi tiivistää kuuteen perusajatukseen:

  1. On olemassa yksi ja jakamaton objektiivinen maailma, todellisuus, jonka lainmukaisuudet voidaan paljastaa tieteen metodeilla.
  2. Sitä, mitä ei voida tieteellisesti tietää, ei voida tietää lainkaan. Sellaisia kysymyksiä ei ole mieltä kysyä, joihin tiede ei voi vastata.
  3. Historian lakien löytäminen mahdollistaa menneisyyden selittämisen, nykyisyyden ymmärtämisen ja tulevaisuuden ennustamisen.
  4. Moraaliset ja poliittiset valinnat tulee tehdä tieteellisesti
  5. Sosiaalinen järjestys on yhteiskunnan luonnollinen tila.
  6. Ei ole olemassa muuta sosiaalisten muotojen arviointiperustetta kuin luonnon ja yhteiskunnan lainmukaisuudet.
  • Todellista tietoa on vain tieteellinen tieto

POLITIIKAN TIETEELLISTÄMINEN

Se, mikä positiivisissa tieteissä oli itsestään selvää, piti Comten mielestä ottaa ohjeeksi myös politiikassa. Politiikasta piti tehdä positiivinen tiede, toiminta piti perustaa varmaan tietoon yhteiskunnan lainmukaisuuksista.

Comten mielestä poliittiset ratkaisuyritykset olivat käytännöllisiä, vaikka todellisuudessa tarvittaisiin teoreettinen operaatia. Ensin on harkittava ja sitten vasta toimittava.

Koska kaikkea toimintaa edeltää teoreettinen tieto, on luotava uusi hengellinen sääty.

  • Tieteenharjoittajien tulisi olla yhteiskunnallisten kriisien ratkaisijoita.

KOLMEN VAIHEEN LAKI

Uuden hengellisen säädyn tehtävänä on siis ”kohottaa politiikka tieteen arvoon”.

  • Politiikka voidaan kohottaa tieteiden tasolla vain, kun tapahtuma on lainmukainen ja ennustettava ja perustuu ihmisen älylliseen kehitykseen.

Älyllinen kehitys on kolmivaiheinen:

  1. Kaiken ajattelun ensimmäinen vaihe on teologinen eli fiktiivinen, jossa havainnot selitetään keksittyjen henkiolentojen toiminnan ja tarkoituksen tuloksiksi.
  2. Metafyysinen eli abstrakti vaihe on luonteeltaan pelkkä siirtymävaihe. Siinä havainnot selitetään periaatteilla, jotka eivät ole enää täysin yliluonnollisia, mutta eivät vielä täysin luonnollisiakaan.
  3. Tieteellinen eli positiivinen vaihe saavutetaan, kun havainnot selitetään sellaisilla säännönmukaisuuksilla, jotka eivät ole muuta kuin toisista havainnoista tehtyjä yleistyksiä.
  • Näiden vaiheiden kautta antiikkinen poliittinen järjestelmä voidaan muuttaa moderniksi

Eri tieteenalat sivuuttavat kaksi ensimmäistä vaihetta tietyssä järjestyksessä, jonka määrää niiden tutkimien asioiden monimutkaisuus. Ensiksi positiivisen vaiheen saavuttaa yksinkertaisimpia asioita tutkiva tieteenala, viimeksi monimutkaisinta kohdetta tutkiva.

  • ”Teoreettinen” politiikka on viimeinen tieteenlaji, sosiologia, joka kohoaa tieteen asteelle.

Kun politiikkaa tieteellistetään, täytyy mielikuvituksellisten utopioiden sijasta tehdä havaintoja niiden lainmukaisuuksien löytämiseksi, jotka määräävät sosiaalista järjestystä.

  • Comten mukaan tällöin 1) sosiaalinen järjestys on läheisessä yhteydessä sivilisaation tilaan ja sen määräämä 2) sivilisaation edistystä määräävät asioiden luontoon perustuvat lait.

STATIIKKA JA DYNAMIIKKA

Sosiologian tutkimuskohteet jakautuvat kahteen eri ryhmään: sosiaalisen organismin rakennetta tutkivaan statiikkaan ja sen kehitystä tutkivaan dynamiikkaan.

Comten mukaan teoria yhteiskunnan luonnollisesta edistymisestä eli sosiaalinen dynamiikka perustui kolmen vaiheen lakiin.

  • Ihmiskunnan kehitys on yksilinjainen prosessi, joka kaikkialla kulkee kohden eurooppalaista yhteiskuntaa. Eurooppa oli sivilisaation korkein vaihe.
  • Kolme vaihetta: teologinen, metafyysinen ja positiivinen, joista teologinen on historiallisesti pisin.
  • Comte on jakanut kolme päävaihetta vielä pienempiin alavaiheisiin.
  • Kärjistäen voisi todeta, että kehitys on kulkenut teologisesta polyteismista yksijumalaisuuteen, josta se on kivuliaan ja pitkän historian tuloksena kehittynyt kohti positiivista ajattelua, jossa jumala on korvattu luonnonlaeilla.

Sosiologisesti mielenkiintoisimpia kohtia Comten sosiaalisessa dynamiikassa on protestantismin osuus modernin yhteiskunnan synnyssä.

  • Comte huomioi, että teollinen kehitys lähti liikkeelle juuri protestanttisista maista.

POSITIVISMI TIETEENFILOSOFIANA

Comten Cours de philosophie positive -teos on ensimmäisiä modernin tieteenfilosofian edistyksiä.

Positivistisen tieteenfilosofian keskeinen ajatus on metodologinen monismi, ajatus yhdestä kaikille tieteille yhteisestä metodista.

Vaikka tieteet ovatkin perustaltaan yhtä, ei ”ylempiä” tieteitä voinut Comten mukaan palauttaa ”alempiin”.

  • Aina, kun entistä monimutkaisempi todellisuuden alue tuli tieteen tutkimuskohteeksi, tuli tieteelliseen metodiin samalla jotain lisää tuon mutkikkaamman kohteen tavoittamiseksi.

Kaikki positivistiset tieteet käyttävät siis perustaltaan samaa metodia: järkeä ja havainnointia oikein yhdistettynä.

  • Teorioiden ja väitteiden on oltava peruteltavissa havainnoilla.

VAIKUTTEITA JA VAIKUTUKSIA

Comten ajattelu jatkaa kolmea perinnettä. Edistyksen, järjestyksen ja liberalismin traditiota.

  • Edistysajattelussa Comte on valistuksen seuraaja.
  • Hänen ajattelunsa oli kuitenkin vahvan hierarkkista ja kollektivistista, mikä tekee hänestä myös valistuksen vastaisen konservatiivisen perinteen kannattajan.

Comten vaikutukset on syytä jakaa kahtia:

  1. Hän vaikutti organisoituun positivismiin, joka eli uskonnollisena ja sosiaalisena liikkeenä jonkin aikaa lähinnä Ranskassa, Englannissa ja Brasiliassa.
  2. Hän vaikutti filosofian ja sosiologian tieteisiin.

Sosiologian klassikoista Marxilla ja Spencerillä oli kilpailijan suhde Comteen.

  • Comten ajattelu sopii hyvin yleisellä tasolla Marxin ajatteluun.
  • Yleisellä tasolla myös Spencer hyväksyi Comten ajatuksen siitä, että sosiologian tuli olla tiede ja yhteiskunta tuli käsittää organismiksi.

Sosiologiassa klassisen positivismin traditio jatkui ennen muuta Emile Durkheimin kautta.

Klassinen sosiologia / OSA 2

2. VALISTUSFILOSOFIA JA POLIITTINEN TALOUSTIEDE

= 1700-l filosofinen tutkimussuuntaus, joka korosti paremman yhteiskunnan rakentamista järjen avulla.

Valistusfilosofia oli ajallisesti ja maantieteellisesti laajalle levittäytynyt ajattelutapa, joka sai monia muotoja, siihen kuului eri ajattelijoilla muun muassa kritiikkiä vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä ja kirkkoa kohtaan ja usko siihen, että järjen avulla voidaan rakentaa parempi yhteiskunta ja lisätä ihmisten onnellisuutta. Kannatettiin ihmisoikeuksia, yksilön vapautta, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja edistettiin luonnontieteitä ja kansanvalistusta.

2.1. UUSIA AJATUKSIA

Valistusfilosofia oli ensimmäinen moderni yhteiskuntatiede ja juuri sen tuli selvittää yhteiskunnan yleiset toimintaperiaatteet ja lainalaisuudet.

Tapa ajatella yksilön ja yhteisön välistä suhdetta mullistui.

Yhteiskunnan toimintaa analysoidessa motiivit ja aikomukset eivät olleet olennaisia, vaan tekojen seuraamukset.

Ajatus universaalisti yhtenäisestä (globaalista?) historiasta, joka yhdisti erilaisia kansoja.

Historia ei ole lineaarinen jatkumo, vaan se syntyy vaiheittain. Ihmisen toimeentulotapa on kulloinkin ollut historian ratkaiseva liikkeellepanija.
– Tällaisia historiallisia kehitysvaiheita esitettiin yleensä neljä:
1. metsästäjät ja keräilijät
2. paimentolaiset
3. maanviljelijät
4. kaupallinen (eli nykyinen) yhteiskunta

Yleisen ja teoreettisen tiedon tuli pohjautua vain empiirisiin havaintoihin, ei spekulatiivisiin olettamuksiin.

Valistusfilosofian historiakäsitys materiaalinen ja deterministinen (= näkökanta, jonka mukaan kaikilla asioilla on syynsä. Tästä seuraa, että maailman syy-seuraus -suhteet muodostavat ketjun, joka määrää kaikki tapahtumat. Determinismin mukaan kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättä, eikä mikään voisi tapahtua toisin).
– Historia on ihmisen tarpeentyydytyksen historiaa, niukkuuden ja puutteen voittamista sekä siihen liittyvän ylijäämän kasvua. Työ, tarve ja hyöty muodostavat kolminaisuuden, joka sitoo hyödyn avulla toisiinsa tarpeentyydytyksen ja ihmistyön avulla tapahtuvan luonnonhallinnan ja -muokkauksen.

2.1.1. SIVILISOITUMINEN JA EDISTYS

Sivilisoitumista pidettiin edistyksen normina ja järjen mittana.
– Valistuksen voi tiivistää sivilisoitumiseksi, joka merkitsee kansalaisten vapaaseen
järjenkäyttöön perustuvaa itsehallintaa ja järjenmukaisten yhteiskunnallisten
suhteiden syntyä. Itsehallinnan ja järjenmukaisen käyttäytymisen korostaminen.
– Sivilisoituminen ymmärrettiin emansipaatioksi, ihmisen vapautumisen prosessiksi. Vapaus oli tietoisuutta luonnonlakien välttämättömyydestä ja vapautumista luonnon pakosta sen antamissa rajoissa. Sivilisaatio oli siten emansipaatiota sekä ihmisen itsehallinnan että luonnonhallinnan suhteen – inhimillisen hyödyllisyyden mukaan arvioituna.

Käsitys universaalista ihmislajista.

Valistus oli kiinnostunut asioiden ja yhteiskunnallisten ilmiöiden alkuperistä. Esim. Smith: ”Kielen alkuperä”, ja Rousseau: ”Epätasa-arvon alkuperä”.

Luonnollisuus ja luonnonmukainen järjestys esiintyivät valistusfilosofiassa usein normatiivisena kriteerinä, johon yhteiskuntia ja niiden kehitystä arvioitiin.

2.2. ADAM SMITH:

Adan Smith (1723-1790)
Skotlanti

Sivilisaation affirmatiivinen (= vahvistava, hyväksyvä, myöntävä) linja

Kansakuntien varallisuus (1776) on modernin yhteiskuntateorian tärkeimpiä klassikoita
– Teoksessa Smith kuvaili markkinataloutta vastapainoja silloin vallinneelle, kansalliseen sääntelyyn ja etuoikeuksiin perustuvalle merkantilismille (hänen oma nimityksensä).

Smithiä on jopa pidetty vapaan kilpailun ja markkinatalouden profeettana.
Smith piti itseään ensisijaisesti moraalifilosofina ja sitten taloustieteilijänä.

2.2.1. Yhteiskunnan toiminta

Smith pyrki ymmärtämään modernin yhteiskunnan toimintaa ja sen kehitystä ohjaavia yleisiä periaatteita.

Smithin teorioita yhdistävä teema: moraalisten tuntemusten luonne nykyisessä kaupallisessa yhteiskunnassa.

Kansakuntien varallisuus koostuu viidestä pääosasta:

1. Smith esittää tunnetun ajatuksensa työnjaon työn tuottavuutta kasvattavasta vaikutuksesta.
– Kasvattamalla tuottavuutta on mahdollista taata hyvinvointi mahdollisimman monelle ihmiskunnan jäsenelle.
– Työnjako kasvattaa työn tuottavuutta ja sitä kautta tuotettujen hyödykkeiden määrää, mikä vuorostaan sysää työnjakoa eteenpäin.
– Tuotetuilla ja vaihdetuilla tavaroilla on sekä vaihto- että käyttöarvo.

2. Smith pohtii pääoman jakautumista eri osiin ja tuottavan ja tuottamattoman työn ongelmaa eli koron määräytymistä

3. Smithin analyysi siitä, miksi eri kansakuntien rikkaus on kehittynyt eri tavalla

4. Smithin kritiikki merkantilismille, joka taloudellisilla rajoituksillaan ja järjen puutteellaan heikentää varallisuuden kehittymistä.

5. Smithin talouspolitiikkaa keskittyen erityisesti valtion finanssipolitiikkaan ja verotukseen. Kirjoitettu eräänlaiseksi opaskirjaksi maiden hallitsijoille, kuinka heidän tulisi hoitaa valtion taloutta.

Teoksessa Smith määrittelee työtä = Työ on yleensä ottaen tuottavaa, eivätkä vain tietyt työt. Ihmisten tarvitsemia elämän välttämättömyyksiä voidaan kasvattaa lisäämällä niin työntekoa kuin työn tuottavuutta työn jaon ja vaihdon avulla.

Smithin mukaan valtiolla on kolme olennaista tehtävää:
1. Suojella kansalaisia, mitä varten on oltava toimiva oikeusjärjestelmä
2. Huolehtia yleisistä töistä, kuten teiden rakentamisesta
3. Huolehtia kansalaisten kasvatuksesta erityisesti moraalisen vastuuntunnon kasvattamisesta

Smith esitti teorian kolmesta yhteiskunnan pääluokasta, joiden perustana on kolme tulomuotoa ja tulolähdettä: palkka ja työ, voitto ja pääoma sekä maankorko ja maanomaisuus.
– Smithiä kiinnosti se, mikä kunkin luokan varallisuuden suhde on kansakunnan
kokonaisvarallisuuden kasvuun: mitkä luokat hyötyvät varallisuuden kasvusta, mitkä
taas eivät?
– Analyysin tulos: kansakunnan yleisen varallisuuden kasvu on kaikkien muiden paitsi
pääomaomistajien henkilökohtaisten taloudellisten etujen mukaista.

Näkymätön käsi = Kielikuva siitä, että vapaassa taloudessa yksilön oman edun tavoittelu toimii samalla myös yhteisen edun hyväksi. Eli ihmiset omaa etuaan tavoittelemalla toimivat yleistä etua ajavan ”näkymättömän käden” ohjaamina. Smith ajatteli, että omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät pidemmällä aikavälillä kaikkia, kun he eivät pakottamalla vaan vastapalveluksia tarjoamalla pyrkivät hyötymään toisistaan.
– Ennen valistusaikaa oman edun ajamista pidettiin yhteisen edun vastaisena.

2.2.2. Moraalisten tunteiden kehitys

Smith esittää Moraalituntojen teoriassa (1759) omia moraalifilosofisia tulkintoja. Hänen mukaansa moraalin keskeinen osa on sympatia. Ulkopuolinen tarkastelija voi tutkia tekojen moraalisuuden luonnetta ja tasoa.

Ihmisen toimintaa ohjaa itserakkaus / itsesäilytysvaihto, joka huolehtii omasta
hyvinvoinnista.

Kasvatus ja valistus auttavat liialliseen negatiiviseen itserakkauteen, joka voi johtua joko tietämättömyydestä tai sosiaalisen kontrollin puutteesta. Lisäksi jalomielisyys on tehokas apu liialliseen itserakkauteen.

Smith liittää kaupallisen yhteiskunnan omaan sosiaaliseen mekanismiin: Modernissa
kaupallisessa yhteiskunnassa jalomielisyys kehittyy automaattisesti ja näin ihmiset osaavat ottaa huomioon myös muiden tarpeet ja hyvinvoinnin ikään kuin luonnostaan.
– Ihminen on vaihdon välityksellä tekemisissä muiden kanssa ja oppii näin tarkkailemaan itseään muiden silmin ja muiden asemista käsin ja tätä kautta ottamaan huomioon myös heidän näkökulmansa.

Intohimot ohjaavat ihmisten toimintaa, ei järki. Ja intohimot ovat moraalisten tuntemusten perusta.

Tietty määrä itserakkautta on paikallaa omista eduista huolehtimiseksi. Olennaista on, että sosiaalisesti hyödyllisiä intohimoja tulisi rohkaista ja haitallisia intohimoja tulisi torjua.

Smithin mukaan yhteiskunnan järjestys ja yhteenkuuluvuus perustuu kolmesta eri tasosta:
1. Yhteiskuntaa hallitsee ”näkymätön käsi”. Työnjaon välityksellä ihmisten itsekkäät
pyrkimykset tukevat useimmiten toinen toisiaan.
2. Edellytetään tiettyjä moraalisia tuntemuksia, jotka takaavat sen, että ihmiset ottavat toiminnassaan huomioon muut ihmiset ja osoittavat toisilleen jalomielisyyttä. Smithin mukaan tämä on kuitenkin onneksi sisäänrakennettu ominaisuus kaupallisen yhteiskunnan kehityksessä.
3. Takaajaksi tarvitaan vielä valtio ja sen hoitama moraalinen kasvatus ja oikeus.

2.3. JEAN-JACQUE ROUSSEAU

JEAN-JACQUE ROUSSEAU (1712-1778), Ranska

Sivilisaatiokriitikko: Ihmiskunnan historia on vieraantumisen historiaa.

Ihmisessä on kaksi erilaista itserakkauden muotoa:
1. Aito itserakkaus, joka on välttämätöntä ihmisen itsensä suojelemiseksi ja itsesäilytykseksi.
2. Itsekkyys, joka vastaa Smithin käsitystä liiallisesta ja negatiivisesta itserakkaudesta.
– Sosiaalinen vertailu pitää yllä itsekkyyttä ja johtaa jatkuvaan tyytymättömyyteen.

Kaupallinen yhteiskunta edistää vain itsekkyyttä. Siihen ei sisälly mitään itseään korjaavaa ja automaattisesti kehittyvää mekanismia, kuten Smith esitti. Työnjaon kehitys tekee työstä pakonomaista raadantaa, mikä lisää kurjuutta eikä kasvata hyvinvointia.
– Historia ei kuvasta asteittaista edistystä, vaan ihmiskunnan äkillistä taantumusta.
Kaupallinen yhteiskunta erkaannuttaa ihmisen omasta lajikokemuksesta.

Luonnontila = Eräänlainen historiallinen alkutilanne, jossa ihmisen suorittama luonnonmuokkaus ja tarpeiden erkaneminen luonnosta ei ole vielä alkanut. Silloin ihmisellä oli vähän tarpeita ja ne olivat helposti tyydytettävissä. Silloin Rousseaun mukaan vallitsi harmoninen tasapaino tarpeiden, toiveiden ja mahdollisuuksien välillä. Ihmiset olivat myös tasa-arvoisessa asemassa keskenään.
– Rousseun ajatteluun on liitetty iskulause ”Takaisin luontoon!” Rousseau ihannoi
luonnontilassa eläviä ihmisiä, jaloja villejä, joita yhteiskunta ei ole vielä päässyt
pilaamaan. Kun ihmiset alkoivat viljellä maata ja aidata sitä omaisuudekseen, alkoivat
ongelmat: riidat ja orjuus, sodat ja epätasa-arvo.

Rousseuaun yhteiskuntasopimus = Ihmisen vieraantuminen on lakkautettava ja ihmisen on tultava lajikokemuksensa kaltaiseksi, jolloin luonnollinen yhteisö olisi jälleen mahdollinen ilman keinotekoisia tai valtiollisia instituutioita.
– Tarvitaan uudenlainen yhteiskuntasopimus – tila, jossa ihmiset alistuvat
yleistahdolle. Yleistahto on suvereeni ja valta kuuluu kansalle, ei yhdelle suvereenille kuten kuninkaalle. Yleistahto on kollektiivinen kansan tahto, joka on aina oikeassa. Rousseau on siten demokraatti ja kannattaa yleistä äänioikeutta kaikille. Vapaus on sitä, että alistuu yleistahdolle, eikä yksittäinen ihminen ala sooloilla oman tahtonsa kanssa yleistahtoa vastaan.

Yhteiskuntasopimuksesta -teoksessa (1762) Rousseau julisti, että ”sydämen tavat” ovat lakeja ja määräyksiä voimakkaampia ja luotettavampia ihmisten sosiaalisen toiminnan säätelijöitä. Tällä hän tarkoitti siitä moninaisia sosiaalisen kanssakäymisen tapoja, joita ihmisten automaattisesti noudattavat, kuten normeja, tapoja ja tottumuksia.

Yksityinen etu ja yhteinen etu eivät aina tai edes useimmiten kulje käsi kädessä. Rikkaus kasvaa yhtä aikaa köyhyyden kanssa. Rikkaus ei tuota hyvinvointia vaan orjuutta.

Rousseau väittää, että ihminen, jolla on paljon tarpeita, on sosiaalisesti haavoittuvaisempi, sillä hän ei voi tyydyttää niitä kaikkia.

Rousseuaun mukaan riippuvuus tarpeista on orjuuttavaa silloin, kun tarpeiden tyydyttäminen riippuu muista itsenäisistä ja erilaisista yksilöistä.

Kuvaus itsekkäästä ”maailmanmiehestä”, joka on alistunut muiden katseille ja arvioi itseään suhteessa muihin = Konkreettinen kuvaus mekanismista, jossa ilmenee selvästi riippuvuus sosiaalisesta kanssakäymisestä (eikä vain tarpeentyydyttämisestä, vaan niiden muodostumisesta ja kehityksestä). ”Muiden katseesta” tulee oman persoonan kehityksen kannalta keskeinen ja ihminen vieraantuu itsestä, muista ja tarpeentyydytyksen esineistä.

Sivilisaation historia on ihmisen itsetiedostamisen kehittymisen historiaa. Työnjaon,
luonnonhallinnan ja tarpeiden kehityksen myötä ihminen tulee välttämättä tietoiseksi suhteestaan
luontoon.

Klassinen sosiologia / OSA 1:

Opiskelen sivuaineenani sosiologiaa ja eräälle kurssille tuli lukea teos: Gronow, J.n Noro, A. & Töttö, P. (1997.) Sosiologian klassikot. Gaudeamus.

Vaikka teos on jo useampia vuosia vanha, oli se mielestäni monipuolinen ja kattava yleisteos klassisen sosiologian teoreetikoihin tutustumiseen. Tein kirjasta muistiinpanot ja jaan ne nyt joululoman aikana täällä blogissa. Kirja jakaantui yhdeksään alaosaan, joten muistiinpanotkin tulevat yhdeksässä osassa 🙂

Ensimmäisenä luvassa on yleinen katsaus klassiseen sosiologiaan.

1. SOSIOLOGIA TIETEENÄ ON SYNTYNYT MODERNIN YHTEISKUNNAN KASVUN JA KEHITYKSEN MYÖTÄ.

Moderni = nykyaikeinen

Moderni sosiologiassa = aikakausi, joka syntyi Ranskan vallankumouksen (1789) ja
teollistumisen vaikutuksista noin 1700-1800-luvulla.

Modernille on ominaista:
1. Vapaiden ja tasa-arvoisten kansalaisten muodostamat yhteiskunnat.
2. Tuotanto suuntautuu markkinoille ja perustuu yksityisyrittäjyyteen ja palkkatyöhön, sen tavoitteena on yrittäjävoitto.
3. Jatkuva talouskasvu.
4. Yhteiskunta jakaantuu luokkiin tuotannollisen aseman perusteella.

Moderni yhteiskunta on syntynyt modernisoitumis-prosessin myötä, johon liittyy mm. teollistuminen, kaupungistuminen, liikkuvuuden kasvu, palkkatyöläistyminen, perheen aseman ja merkityksen muutos, maallistuminen, kansallisvaltioiden synty.

MUISTIINPANOISSANI TARKASTELEN SOSIOLOGIAN KLASSIKOITA:

1. Valistusfilosofia ja poliittinen taloustiede 1700-l
– Adam Smith Adan Smith (1723-1790)
– Jean-Jacque Rousseau (1712-1778)

2. Auguste Comte (1798-1857)

3. Karl Marx (1818-1883)

4. Herbert Spencer (1820-1903)

5. Ferdinand Tönnies (1855-1936)

6. Émile Durkheim (1858-1917)

7. Georg Simmel (1858-1918)

8. Max Weber (1864-1920)

Sosiologian klassikko = teoreetikko, jolla on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan
tutkimusalana.

Periaatteessa yhteiskuntatieteitä on aina ollut olemassa, sillä myös yhteiskuntia ja ihmisten välisiä suhteita ja niitä koskevaa ajattelua on ollut koko ihmishistorian ajan.
– Esim. Aristoteleen Politiikka -teos

Klassisen sosiologian juuret ovat 1700-luvun eurooppalaisen yhteiskunta- ja moraalifilosofiassa tapahtuvissa muutoksissa (Ranskan vallankumous ja Poliittinen taloustiede).
– Valitusfilosofia ensimmäinen varsinainen yhteiskuntatiede
– Se ei ollut vielä sosiologiaa, vaan eräänlainen universaali yhteiskuntatiede, teoreettista historiaa, joka sisälsi joitain myöhemmin sosiologian omaksumia tarkastelutapoja ja käsityksiä.
– Valistusfilosofiaan liitettiin vahvasti käsitys edistysoptimistista: Yhteiskuntien oletettiin kehittyvän vähitellen – yleensä erilaisten vaiheiden kautta. (sivilisaatiomyönteinen näkökulma, esimerkiksi skottilainen poliittinen taloustieteilijä Adam Smith)
– Valistusfilosofiasta oli myös sivilisaatiokriittinen muunnelma, joka teki aivan päinvastaisia johtopäätöksiä. Sen tärkein edustaja oli Jean-Jacques Rousseau.

Karl Marx oli viimeinen valistuksen edustaja ja samalla sen terävin kriitikko. Hänen ajattelussaan yhdistyi sekä sivilisaatiomyönteinen että -kriittinen näkökulmat. Marx oli sosiologian klassikkona erikoinen, sillä hän ei varsinaisesti ollut sosiologi eikä taloustieteilijäkään. Aikalaistensa Comten ja Spencerin kanssa Marxilla ei ollut lainkaan vuorovaikutusta.

Auguste Comte käytti ensimmäisenä sosiologia-nimitystä. Siksi – ja vain siksi – häntä kutsutaan sosiologian isäksi. Sosiologia oli uudissana, jolla Comte kutsui omaa positiivista yhteiskuntafilosofiaansa, äärimmäistä tieteisuskoa.

Spencer tunnettiin parhaiten sosiaalidarwinistina ja evolutionistina, joka uskoi vakaasti oppiin kyvykkäimpien henkiinjäämisestä yhteiskuntienkin kehitystä ohjaavana periaatteena. Hänen mukaansa yhteiskunnassa vallitsee samat evoluution lait kuin luonnossakin.

Varsinainen klassinen sosiologia syntyi pitkälti reaktiona sekä Comten että Spencerin edustamille näkemyksille.
– Klassinen sosiologia suhtautui kriittisesti edeltäjiensä ajatuksiin.
– Sosiologia irtaantui muista yhteiskuntatieteistä omaksi tieteenlajikseen.
Durkheim: normi- ja arvoyhteisö
Simmel: sosiaalinen kanssakäyminen
Weber: sosiaalinen toiminta
Tönnies: sosiaaliset yhteisöt modernissa yhteiskunnassa

Sosiologian voidaan katsoa syntyneet ensimmäiseen maailmansotaan mennessä Euroopan sivistyskeskuksissa omaksi akateemiseksi oppiaineekseen, joka oli määritellyt omat tutkimuskohteensa, -menetelmänsä ja oman paikkansa muiden tieteiden joukossa.

Klassinen sosiologia on varsin tietoinen omasta erityisyydestään ja omasta merkityksestään modernin yhteiskunnan ja kulttuurin tulkkina.

MIKSI NYKYAJAN SOSIOLOGIT RAKASTAVAT SOSIOLOGIAN KLASSIKOITA?

1. Tiedon ”uudelleen löytäminen”
– Klassikossa nykyisyyteenkin sopivat ideat on muotoiltu jo valmiiksi

2. Tiedon ”uudelleen löytäminen”
– Nykytutkija on saattanut kehitellä täysin saman idean, mikä löytyy jo klassikostakin.

3. Klassikko pakottaa tutkijan uudelleen muotoiluun, ja tällöin tutkija hyötyy tietojen välisestä dialogista.

4. Klassikoista opitaan arvostelukykyä esim. sosiologisten ongelmien asettamiseen ja
tarkasteluun.

5. Vanhoista kirjoituksista kehitetään uusia ideoita uusissa keskustelutilanteissa.