Salapoliisi-projekti

Tästä projektista olen ollut todella innoissani koko syksyn ajan!

Syyskuussa päiväkodissamme vietettiin lasten liikenneturvallisuusviikkoa, joka innoitti lapset leikkimään perinteistä poliisi ja rosvo -leikkiä (eli tuttavallisemmin pollaa ja rollaa :D). Yksi idea johti toiseen ja lopulta salapoliisiteemasta kehittyi koko syksyn mittainen projekti.

Projektimuotoinen oppiminen on mielestäni hyvä tapa toteuttaa laaja-alaista osaamista vahvistavaa pedagogiikkaa. Kansallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa laaja-alainen osaaminen on merkittävässä roolissa ja VASU:ssa laaja-alaisuutta määritellään näin:

“Varhaiskasvatuksessa luodaan pohjaa lasten laaja-alaiselle osaamiselle. Laaja-alainen osaaminen muodostuu tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon kokonaisuudesta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja sekä toimia tilanteen edellyttämällä tavalla. Siihen, miten lapset käyttävät tietojaan ja taitojaan, vaikuttavat lasten omaksumat arvot ja asenteet sekä tahto toimia. Laaja-alaisen osaamisen tarve nousee ympäröivän maailman muutoksista. Ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko sekä kansalaisena toimiminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttävät tiedon- ja taidonalat ylittävää ja yhdistävää osaamista. Laaja-alaisen osaamisen kehittyminen edistää lasten kasvua yksilöinä ja yhteisönsä jäseninä. Osaamisen kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu läpi elämän.”

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016), Opetushallitus.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa kuvataan viisi toisiinsa liittyvää laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta, joita mekin toteutimme salapoliisiprojektissamme:

• ajattelu ja oppiminen
• kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• monilukutaito ja tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
• osallistuminen ja vaikuttaminen.

Käytännössä näitä osa-alueita harjoitellaan erilaisista orientaatioista käsin. Koska meidän salapoliisiprojekti on kestänyt lähes koko syksyn, on siihen sisältynyt paljon monipuolisia aktiviteetteja. Jaan niistä teille muutamia:

Sadutus

  • Lapset saivat erilaisia salapoliisiaiheisia kuvia hyödyntäen kertoa oman sadun 🙂 Sadut kirjoitettiin ylös ja lapset kuvittivat ne piirtäen. Jälkeenpäin satuja on hauska lukea ja niin ollaankin tehty kerta toisensa jälkeen!

Poliisijumppa

  • Inspiroiduttiin poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeen kuntotestistä ja päätettiin soveltaa se meidän viskareille sopivaksi. Lapsista oli hauska testata punnerruksia ja juoksutestiä. Tästä linkistä pääsee tutustumaan polamk:n kuntokokeeseen.
  • Poliisi ja rosvo -hippa.

Viskaritehtävät

  • Meidän viskarissa tehdään viikottain pieniä kynätehtäviä. Syksyn ajan viskaritehtävät ovat olleet pääsääntöisesti poliisiteemaisia. Itseasiassa viskaritehtävä-nimityskin muuttui poliisitehtäviksi 😀
  • Pinterestistä löytyy paljon erilaisia monisteita ja tehtäviä. Esimerkiksi täältä, täältä ja täältä muutama hyvä tehtävä, joita itsekin teimme (eikä englannin kieli haitannut yhtään).

Tarinatuokiot

Tieto- ja viestintäteknologia

  • Piirsimme piirrustusohjelman avulla kuvia salapoliiseista.
  • Ratkoimme myös Papunetin sivuilta löytyviä pulmatehtäviä. Salapoliiseilla täytyy olla hyvät hoksottimet, hyvää aivojumppaa siis!

Kuvataide

  • Teimme salakirjoitusta kirjoittamalla/piirtämällä kynttilällä vesiväripaperille. Kun maalasimme siihen päälle, salakirjoitus tulee vesivärin alta näkyviin. Toimintoon löytyy hyvä ohje esimerkiksi Mitä mä tekisin -sivustolta.
  • Askartelimme omat salapoliisin ansiomerkit.

Tutkiminen

  • Painoimme muun muassa sormen-, jalan- ja kengänjälkijä ja tutkimme niitä suurennuslaseilla. Tämä oli ehkä lasten lemppariaktiviteetti 😀

Leikkejä

  • Leikimme paljon salapoliisiaiheisia KIM-leikkejä ja aarteenpiilotusta.
  • Järjestimme heijastinradan päiväkodin jumppasaliin, jossa lapset etsivät taskulampun valossa erilaisia heijastimia.

Dokumentointi

  • Lapsiryhmän tiloista valittiin yksi seinä, jolle kerättiin projektin myötä paljon valokuvia ja lasten tuotoksia. Lapset kerääntyvät usein seinän edustalle katselemaan kuvia ja muistelemaan tehtyjä aktiviteetteja.
  • Projektin lopuksi jokaiselle lapselle jaettiin todistus, johon oli liimattu salapoliisin kultainen tähti. Todistukseen oli kirjoitettu havaintoja lapsen toiminnasta projekstin aikana sekä oppimiskokemuksia ja erityismaininta lapsen taidoista ja osaamisesta 🙂

Sellainen projekti siis! Toivottavasti tämä toimi pienenä inspiraation lähteenä jollekin. Ainakin meidän viskarissa projekti on toteutunut erinomaisesti, vaikka itse sanonkin.

Tammikuussa käynnistämme uuden projektin ja tällä kertaa aiheena on ihmisen tutkiminen. Lapset valitsivat peukkuäänestyksen avulla sopivan aiheen. He toivoivat oppivansa esimerkiksi ihmisten aisteista, aivojen toiminnasta ja siitä, miten ruoansulatus toimii 😀 Mielenkiintoisia oppimishetkiä siis luvassa.

Palaan asiaan kevätkaudella!

Millaisia ajatuksia laaja-alainen oppiminen herättää teissä? Oletteko toteuttaneet sitä käytännössä? Miten?

Kuvat osoitteesta: https://pixabay.com/

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *