Värilaulu

Olen aikaisemmin kertonut, että meidän viskarissa ollaan innostuttu tukiviittomista. Tällä hetkellä harjoittelemme viittomaan värejä.

Ihan yllätyin, miten nopeasti lapset oppivat uudet viittomat, vaikka niitä onkin aika monta! Viskarilaiset ovat niin innokkaita oppimaan, että muistavat monet sanat paremmin kuin opettaja 😀

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Olemme laulaneet ja leikkineet omasta lapsuudestani tuttua värilaulua. Jos värilaulu ei ole entuudestaan tuttu, sen voi kuunnella Youtubesta. Me olemme leikkineet laulua myös niin, että lapset saavat vuorotellen päättää siihen tulevat värit ja liikkeet 🙂

VÄRILAULU viitottuna

Kuvat viittomiin on Papunetistä.

Jos tukiviittomat kiinnostaa enemmänkin, suosittelen tutustumaan Käsipuhe-sivustoon. Käsipuhetta voi seurata myös Instagramista, jonne päivittyy aktiivisesti uusia viittomisohjeita 🙂

Piippolan vaarilla oli talo

Tämä tutusta laulusta ideoitu leikki kehittää kognitiivisia ajattelutaitoja.

Ensin lauletaan tuttu lastenlaulu Piippolan vaarista. 

“Piippolan vaarilla oli talo,

hiiala hiiala hei!

Vaari se hoiteli possujansa,

hiiala hiiala hei!

Röh röh siellä

Ja röh röh täällä.

Siellä röh, täällä röh

Joka puolella röh röh.

hiiala hiiala hei!”

Laulua voi myös leikkiä tukiviittomien avulla 🙂

Piippolan vaari tukiviittomat – Lue Mua!

(Tukiviittomat Papunetin viittomamateriaaleista.)

Sitten leikitään:

Asetellaan lattialle/pöydälle kuvat Piippolan vaarista ja hänen eläimistään. Minä tulostin tarvittavat kuvat Papunetin kuvapankista.

Muut leikkivät sulkevat silmänsä, kun yksi heistä valitsee jonkun eläimistä ja piilottaa sen selkänsä taakse. Tämän jälkeen muiden pitää yrittää muistaa, mikä eläimistä puuttuu. KIM-leikin idea siis 🙂

Leikinomaisuutta saadaan lisää, kun silmien sulkemisen ajaksi “tulee yö“. Ja kun silmät saa avata, “tulee aamu“. Me olemme leikkineet tätä myös niin, että lapset saavat kertoa, minne kadonnut eläin on lähtenyt, esimerkiksi: “Yksi eläimistä on lähtenyt kouluun / uimahalliin / leikkipuistoon. Kuka se on?” Lapsista on hauskaa, kun lehmä menee uimahalliin tai kana sirkukseen 😀

Aluksi eläimiä kannattaa olla vain muutamia ja niitä voi leikin edetessä lisätä.

 

 

Hyvät tavat ilon tuo meidän sydämiin

Meidän päiväkodissa järjestetään kerran kuukaudessa koko talon laulutuokio. Jokainen lapsiryhmä on harjoitellut laulutuokiolle pienen lauluesityksen, joka lauletaan yhdessä muiden ryhmien kanssa. Viimeksi meidän viskarilaiset esittivät ihanan laulun nimeltään Hyvät tavat 🙂 Laulu on musiikkipedagogi Siina Hirvosen käsialaa. Ryhmässäni käytetään paljon tukiviittomia kommunikoinnin tukena, joten lisäsimme myös tähän lauluun tukiviittomat ole hyvä, kiitos ja anteeksi.

Nuo kolme sanaa ovat olleet ryhmässämme kovassa harjoituksessa. Eivätkä pelkästään uuden laulun opettelussa, vaan päivittäisessä vuorovaikutuksessa! Viisivuotiaat lapset kiinnostuvat yhä enemmän sellaisista leikeistä ja peleistä, joissa on selkeät säännöt. Kuitenkin neuvottelutaitoja vasta harjoitellaan, joten erimielisyyksiä ja ristiriitoja kohdataan päivittäin. Tunteiden sanoittaminen, periksi antaminen ja häviäminen on vielä paikoin vaikeaa. Kiukustuessaan lapset sanovat ilkeitä ja loukkaavia asioita (viisivuotiasta ei voi loukata pahemmin kuin haukkumalla vauvaksi tai tyhmäksi). Sosiaalisia taitoja hiotaan päivä päivältä taitavammiksi.

Myös kaverit ovat todella tärkeitä ja lapset muodostavat ensimmäisiä pysyviä ystävyyssuhteita. Kavereiden mielipiteet vaikuttavat yhä vahvemmin siihen, mikä on lapsista kivaa ja hienoa. Lapset haluavat tehdä vaikutuksen toisiin lapsiin ja aikuisiin. He leuhkivat ja mahtailevat.  Toisinaan perättömillä puheilla saatetaan myös peitellä omaa epävarmuutta tai osaamattomuutta.

Työpaikallani pyritään jokapäiväisissä kohtaamisissa lisäämään lasten keskinäistä kunnioitusta sekä toisten ihmisten arvostamista. Puhumme toisille ystävälliseen sävyyn ja myönnämme tekemämme vahingot (nämä koskevat myös meitä aikuisia!).

Jaan alla olevasta linkistä tukiviittomat ja -kuvat Hyvät tavat– lauluun. Kuvat on peräisin Papunetistä. 

Hyvät tavat – laulu.

Vaalitko sinä hyviä käytöstapoja? 🙂

Kuva osoitteesta: https://pixabay.com/

Tavalliset perheet

Työskentelen sivutoimisesti eräässä hankkeessa, joka järjestää monikulttuurista toimintaa vähävaraisille lapsiperheille. Suunnittelen ja toteutan hankkeen teemaan sopivia työpajoja, joita käyn pitämässä pari kertaa kuukaudessa 🙂

Viime kerralla sain eräältä kollegaltani lahjaksi pelikortit (kiitos vielä!). Korteilla voi pelata Tavalliset perheet -peliä, joka muistuttaa perinteistä Pekka-peliä. Molemmissa peleissä on tarkoituksena kerätä mahdollisimman monta erilaista perhettä.

Pekka-peliä on kritisoitu stereotypiseksi ja rasistiseksi. Sen sijaan Tavalliset perheet -pelin ideana on laajentaa käsitystä “normaalista” perheestä ja suhtautua kunnioittavasti perheiden monimuotoisuuteen.

Peli pääsi testiin, kun otin sen päiväkotiin töihin mukaan. Oli hauskan nostalgista päästä pelaamaan lapsuudesta tuttua peliä, vaikka korteissa olikin uudistuneet kuvat!

Pelin nimi on mielestäni oivaltava: Usein perheiden moninaisuudesta puhuttaessa mainitaan erilaiset perheet. Mutta millainen on erilainen perhe? Tai oikeastaan, millainen on tavallinen perhe?

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten tavallisin perhemuoto on lapseton aviopari. Lapsiperheiden määrä laskee vuosi vuodelta ja perheiden keskiverto lapsiluku on 1,85. Yksilapsisia perheitä on 43%, kaksilapsisia 39% ja kolmilapsisia 15%. Vähintään neljän lapsen perheitä on noin 5%. Uusperheitä on noin 9%. Yli kolmannes perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia; monikkoperhe, maahanmuuttajataustainen perhe, yhden vanhemman perhe, kahden kulttuurin perhe, uusperhe, adoptioperhe, sateenkaariperhe, sijaisperhe, tukiperhe… Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä pohjimmiltaan jokainen perhe muodostaa oman ainutlaatuisen yhteisönsä!

Eli jos jokainen perhe on omanlaisensa, miksi puhutaan erilaisista perheistä? Kaikkihan me olemme erilaisia! Jos halutaan laajentaa käsitystä “normaalista”, niin miksi ei lähtökohtaisesti puhuttaisi pelkästään tavallisista perheistä?

Jokaisella on oikeus määrittää omat perhesuhteensa ja tuntea ympäröivän yhteiskunnan hyväksyntää. Jokaisella on oikeus kokea, että oma perhe on oikeanlainen.  Mielestäni perheen tärkeimpiä kriteerejä tulisi olla se, että perhe on turvallinen elinympäristö, johon jokainen saa kuulua omana itsenään. Perhe on kaikkien oikeus.

Opiskelen pitkänä sivuaineena (60op) sosiologiaa, ja yksi mieleenpainuvimmista opintokokonaisuuksista oli Yhteiskunnan rakenne ja muutos -kurssi, jossa tarkastelin Suomen väestöllistä kehitystä, syntyvyyttä sekä perhekäsitysten muuttumista. Niin mielenkiintoisia, mutta samalla monimutkaisia ilmiöitä! Aiheesta voisi opiskella joskus lisääkin 🙂

Miten sinä määrittelisit “tavallisen perheen”?

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Aikuisen tulee rakentaa lapsen positiivista luontosuhdetta ja tarjota lapselle hänen ikätasonsa mukaista oikeaa tietoa ilmastonmuutoksesta.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Ilmastonmuutos koskettaa lapsia

Luin Ilmastoahdistuksen Instagram-tililtä ajatuksia herättävän julkaisun, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen herättämää huolta lapsissa. Se sai myös minut pohtimaan, miten voisin varhaiskasvatuksen opettajana tukea lasten positiivista kasvua kohti kestävää elämäntapaa.

Työssäni olen saanut ilokseni huomata, kuinka jo päiväkoti-ikäiset lapset haluavat pitää huolta ympäristöstä. He ovat valveutuneita kierrättäjiä, hyötyliikkujia ja hävikkiruoan säästäjiä. Kerran kotileikissä Ihmeperhe oli lähdössä lomalle Helsinkiin ja olivat jo matkalla lentokentälle, kun perheen koira ehdottikin, että mentäisiinkö lentopyörällä 😀 Hän oli kuullut, että lentokone saastuttaa pilviä.

Ilmastonmuutos myös huolestuttaa lapsia. Energiayhtiö Vattenfallin teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista 6-16 -vuotiaista lapsista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Pienen lapsen elämänpiiri kattaa tutun kotiseudun ja hänen maailmansa on hyvin konkreettinen. Miten hän voi kantaa harteillaan koko maapallon mittakaavassa suuria ympäristöhaasteita? Esimerkiksi minulle on esitetty huolestuneita kysymyksiä: “Mihin kaikki jääkarhut menevät, kun niiden koti sulaa?” “Voiko Suomeen tulla hirmumyrsky tai koko metsän kokoinen tulipalo?”

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Opettajana minulla on varhaiskasvatuslain asettama velvollisuus ohjata lapsia eettiseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Laki mainitsee kestävän kehityksen yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteista:

”Kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen.”

Kestävä elämäntapa korostuu myös varhaiskasvatussuunnitelman arvoperustassa:

”Varhaiskasvatuksen tehtävänä on ohjata lapsia terveyttä ja hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää tunnetaitojaan ja esteettistä ajatteluaan. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan ja noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita niin, että sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen ulottuvuus huomioidaan.”

Lisäksi varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa varhaiskasvattajia huomioimaan kestävän kehityksen periaatteet lapsiryhmän toiminnassa monella eri tasolla:

”Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla.” (VASU, 2016, s. 21)

”Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja.” (VASU, 2016, s. 23)

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle.” (VASU, 2016, s. 25)

”Varhaiskasvatustyön tavoitteita tukeva toimintakulttuuri luo suotuisat olosuhteet lasten kehitykselle, oppimiselle, osallisuudelle, turvallisuudelle, hyvinvoinnille sekä kestävälle elämäntavalle.” (VASU, 2016, s. 28)

”Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.” (VASU, 2016, s. 30)

”Kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän elämäntavan välttämättömyys. Arjen valinnoilla ja toimilla ilmennetään vastuullista suhtautumista luontoon ja ympäristöön. Varhaiskasvatuksessa edistetään välineiden ja tilojen yhteiskäyttöä, kohtuullisuutta, säästäväisyyttä, korjaamista ja uusiokäyttöä.” (VASU, 2016, s. 31)

”Ympäristökasvatuksen tavoitteena on vahvistaa lasten luontosuhdetta ja vastuullista toimimista ympäristössä sekä ohjata heitä kohti kestävää elämäntapaa.” (VASU, 2016, s. 44)

Näiden viittauksien valossa voi todeta, että kestävän kehityksen periaatteiden tulee olla läsnä jokaisessa lapsiryhmässä. Mielestäni enemmän olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, miten ilmastokriisin uhatessa ympäristöasioita käsitellään varhaiskasvatukseen kuuluvan positiivisen ja kannustavan ilmapiirin kautta. Tavoitteena ei ole missään nimessä huolestuttaa ja syyllistää lapsia, vaan kannustaa heitä kestämään elämäntapaan.

Päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa asioita opitaan tekemällä: Kierrätetään, säästetään sähköä, otetaan lautaselle sopivan kokoinen annos ruokaa, piirretään paperin molemmille puolille sekä korjataan rikkoontuneita vaatteita ja leluja. Tekemisen lomassa voi vastata lapsen esittämiin kysymyksiin ja kertoa, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Lapselle kannattaa antaa konkreettisia ja häneen omaan arkielämäänsä liittyviä esimerkkejä.

Tärkeintä on mielestäni oivaltaa, että päiväkoti-ikäisen lapsen ei tarvitse tietää ilmastonmuutoksen massiivisuuteen liittyviä lukuja, tilastoja ja “kylmiä faktoja”. Varhaiskasvatuksessa tulee keskittyä ekotekojen tekemiseen iloon ja kannustamiseen 🙂

Lasten tietoisuutta ilmasto- ja ympäristöasioista voi lisätä yhdessä lukemalla, leikkimällä, pelaamalla ja retkeilemällä. Esimerkiksi WWF:n materiaalipankista, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton sivuilta löytyy paljon maksutonta varhaiskasvatukseen sopivaa materiaalia. Päiväkoti voi myös tutustua Vihreä lippu -toimintaan.

Lisäksi minulla on pari kirjavinkkiä, joiden avulla voi käsitellä kestävään kehitykseen sopivia teemoja:

Pohjana positiivinen luontosuhde

Olen vahvasti sitä mieltä, että ympäristökasvatuksen näkökulmasta varhaiskasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä on auttaa lasta rakentamaan positiivista luontosuhdetta. Ja luontosuhteen luomisessa kaikista olennaisinta on tarjota lapselle mahdollisuus leikkiä luonnossa. Esimerkiksi vapaa leikkiminen metsässä kehittää luontosuhteen lisäksi lapsen motoriikkaa, luovuutta, aistien käyttöä ja lainalaisuuksien ymmärtämistä. Luonnossa lapsi saa kokeilla ja ihmetellä.

Kun lapsi saa rauhassa tutustua lähiseutunsa luontoon ja löytää siellä omat mielipuuhansa, on hän vähitellen valmis tekemään erilaisia ekotekoja. Positiivisen luontosuhteen ollessa kestävään elämäntapaan oppimisen taustalla ei ympäristöystävällisten valintojen tekeminen tunnu pakottavalta ja luopumiselta. Sen sijaan lapsi haluaa tehdä luontoa suojelevia päätöksiä. Luonnon hyvinvointi ei ole ristiriidassa oman hyvinvoinnin kanssa, vaan luonnon hyvinvointi on osa omaa hyvinvointia.

Mielestäni lasten luontokokemusten tulisi olla arkisia. Tällä tarkoitan sitä, että erilaisista metsäretkistä ja luontopoluista ei tarvitse – eikä tule – tehdä spektaakkeleita. Lapselle tulisi synnyttää käsitys siitä, että luonnossa voi viettää vapaa-aikaa aivan kuten viikoittaisissa jalkapallotreeneissä, kokkikerhoissa ja soittotunneillakin. Kynnys viihtyä luonnossa tulisi tehdä mahdollisimman matalaksi.

Luontosuhteen merkitys korostuu juuri varhaislapsuudessa, jolloin lapsi muodostaa pysyviä käsityksiä ympäristöstä. Lapsen luontosuhde ei synny enää nykymaailmassa automaattisesti, vaan vaatii aikuisten aloitteellisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapset viettävät enemmän aikaa elektroniikan äärellä kuin luonnossa. Noin puolet suomalaisista kaupunkilaislapsista arvioi, ettei osaa nimetä metsän puita. Positiivisen luontosuhteen tulisi syntyä ennen kuin lapsi täyttää 12-vuotta, sillä sen jälkeen siihen on paljon vaikeampaa vaikuttaa.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Mitä kaikkea kivaa luonnossa voi tehdä?

Poimia marjoja

Leikkiä lumessa

Käydä pyöräretkellä

Ihmetellä taivaalla lipuvia pilviä

Rakentaa maja

Tehdä soitin ruohon varresta

Valmistaa ruokaa ja syödä eväitä (roskat talteen!)

Onkia kaloja

Tarkkailla eläimiä

Viettää aikaa ja olla vain

Katsella lintuauraa

Etsiä geokätköä

Nukkua teltassa

Istua nuotion äärellä

Kerätä kiviä, käpyjä ja syksyllä pudonneita lehtiä

Katsella tähtitaivasta

Lomailla – retki lähimetsään on ekoteko itsessään, kun ei tarvitse matkata kauas!

Mitä sinä tykkäät tehdä luonnossa? 🙂

Miten lapsille voi opettaa kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa?

Lumiukko-peli

Lumiukko-pelin avulla opetellaan yhteenlaskemisen alkeita.

Peliin tarvitaan noppa, paperista/kartongista tehdyt lumiukon pää sekä irrallisia lumipalloja, joihin on piirretty eri lukumäärä nappeja.

Ensin heitetään noppaa.

Mikä silmäluku nopasta tuli? Lasketaan yhdessä.

Sitten rakennetaan lumiukko.

Lumiukolla tulee olla nopan silmäluvun verran nappeja.

Lapsista oli oivaltaa huomata, että lumipalloja yhdistelemällä voi rakentaa erilaisia lumiukkoja, joilla kaikilla voi olla saman verran nappeja. Esimerkiksi jos nappeja pitää olla 5, voi niitä olla joko 1+4 tai 3+2 tai 2+2+1 jne.

Pelasimme tätä aluksi hieman isolla porukalla, jolloin osa lapsista ei jaksanut keskittyä eikä hoksannut pelin logiikkaa. Suosittelinkin siis aluksi kokeilemaan pienellä porukalla, jossa lasten ei tarvitse kauaa odotella omaa vuoroaan ja pääsevät osallistumaan aktiivisesti 🙂

Lasten toivesatu: Tuhkimo

Jaossa materiaalivinkki sekä pari ajatusta lasten osallisuudesta.

Tuhkimo-satu on meidän viskariryhmän suosikkeja; olemme lukeneet kirjan melkein puhki! (Kirjaimellisesti, sillä joulukuussa jouduin jo teippaamaan kirjan sivuja :D)

Tarina on varmaan kaikille tuttu ja se löytyykin lähes kaikista klassisista satukokoelmista. Tuhkimo löytyy myös e-kirjana Papunetin sivuilta! Me olemme lukeneet satua niin perinteisestä kirjasta kuin älytaulultakin, jolloin useampi lapsi mahtuu samaan aikaan katsomaan e-kirjan kuvia.

Usein lukuhetken jälkeen viskareiden nukkekoti muuttuu kuninkaanlinnaksi, ja satu käydään uudestaan läpi leikkien. Vaikka Tuhkimo mielletäänkin perinteiseksi prinsessasaduksi, kiinnostaa se meidän lapsiryhmässä niin tyttöjä kuin poikiakin 🙂

Lapset toivoivat syksyllä myös Tuhkimo-aiheista kynätehtävää. Laitan tehtävän jakoon myös teille – jos siellä ruudun toisellakin puolella satuttaisiin tykkäämään Tuhkimosta 🙂

Tuhkimo -moniste Lue Mua!

Lisäksi haluaisin sanoa pari sanaa lasten osallisuudesta.

Nykyisin varhaiskasvatuksessa kehotetaan kuulemaan lasten toiveita sekä vastaamaan niihin. Jotta tämä voidaan toteuttaa pedagogisesti, henkilöstöllä tulee olla ymmärrys siitä, miten ja millaisissa asioissa lasten toiveita pyydetään. Meidän viskarilaiset osaavat selkeästi ilmaista, millaisista asioista he ovat kiinnostuneita ja mitä he haluaisivat oppia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset saisivat päättää, mitä asioita viskarissa tehdään ja opitaan. Päätöksenteko ja vastuu siitä on aina päiväkodin henkilöstöllä. Esimerkiksi viisivuotias lapsi ei välttämättä kykene kypsästi päättämään, mitä ruokaa tänään syötäisiin tai mennäänkö aamupäivällä ulkoilemaan. Siksi aikuisen vastuulla on päättää, mitä syödään ja lapsi voi päättää, paljonko hän syö. Aikuisen vastuulla on päättää, että ulkoilu kuuluu arkitoimintoihin ja lapsi voi päättää, mitä hän leikkii ulkona.

Minä olen opettajana päättänyt, että lapsiryhmässäni luetaan säännöllisesti erilaisia lastenkirjoja. Lasten lukuintoa pyrin pitämään yllä siten, että lapset saavat itse päättää, millaisia kirjoja he haluavat lukea. Jos luettu kirja on ollut mieluinen, sen ympärille rakennetaan leikkimaailma ja sitä hyödynnetään myös uuden oppimisessa. Vaikka leikit ja tehtävät ovat yhdessä ideoituja, minä opettajana vastaan siitä, että toiminta on pedagogista. Läheskään aina toiminnan pedagogisuus ei tarkoita aikuisjohtoisuutta tai suunnitelmallisuutta, vaan pedagoginen toiminta kattaa myös spontaaneja yhdessä olemisen ja tekemisen hetkiä.

Kun varhaiskasvatuksessa pyritään kuulemaan lasten toiveita, tulisi henkilöstön myös pohtia, miten toimitaan, jos toiveita ei pystytäkään toteuttamaan? Kun pienelle lapselle antaa luvan toivoa ihan mitä tahansa, ovat toiveet harvoin realistisia. Minä kokeilin tätä kerran ja kysyin lapsilta suoraan, mitä he haluaisivat päiväkodissa tehdä. Vastaukset vaihtelivat karkin syömisestä tivolirannekkeisiin ja uusien lelujen saamiseen. Tällöin jouduin vastaamaan, että valitettavasti heidän toiveitaan ei pysty sellaisenaan toteuttamaan. Tuolloin lapsista tuskin tuntui kovin vaikutusvaltaisilta. Jatkossa olen pyrkinyt kysymään sellaisia kysymyksiä, joihin arvioin lasten kykenevän vastaamaan realistisesti: Millaisia viskaritehtäviä haluaisitte tehdä? Mikä kirja luettaisiin? Haluatko välipalaksi omenan vai banaaniin? Rakennetaanko maja vai askarrellaanko?

Mielestäni valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma kuvaa osuvasti lasten osallistumista ja vaikuttamista:

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Tämä edellyttää yksilöltä taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan sekä luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Lasten oikeuksiin kuuluvat kuulluksi tuleminen ja osallisuus omaan elämään vaikuttavissa asioissa. Varhaiskasvatuksessa kunnioitetaan näitä demokratian toteutumisen keskeisiä periaatteita. Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen.

Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla lapset oppivat vuorovaikutustaitoja sekä yhteisten sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkitystä. Henkilöstö huolehtii siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Osallistumisen ja vaikuttamisen kautta lasten käsitys itsestään kehittyy, itseluottamus kasvaa ja yhteisössä tarvittavat sosiaaliset taidot muovautuvat.” (s. 24.)

Mitä sinä ajattelet lasten osallisuudesta? Miten osallisuuden toteuttaminen on mielestäni onnistunut?

Talitintti ja talipakka

Tein viikko sitten postaukset Jänöpupu ja pakkanen -laulusta. Kyseinen laulu löytyy Lumilauluja lapsille -CD:ltä, jossa on myös paljon muitakin kivoja talvisia lastenlauluja. Yksi näistä on surkuhupaisa Talitintti ja talipakka.

Alla olevasta linkistä löytää lauluun sanat ja Papunetin kuvapankin avulla tehdyt kuvitukset.

Talitintti ja talipakka – Lue Mua!

Olemme viskarissa myös soittaneet kyseistä laulua kapuloilla ja rytmimunilla. Ohjeet on kivat ja yksinkertaiset:

Laulun kertosäkeistöjen aikana soitetaan kapuloita:

Talitintti hakkaa jäistä talipakkaa. Kylmä on ei takkaa, pakkanen ei lakkaa. 

Laulun muiden säkeistöjen aikana soitetaan rytmimunia:

1.  Pohjoistuuli huiskaa, talvi lunta tuiskaa. Pohjoistuuli huiskaa, talvi lunta tuiskaa.

2.  Mitä tekee harmaa hessu pieni varpusressu? Jättää laulut sikseen, hyppii lämpimikseen.

3. Tii, tii, tikanpoika, tikka tanssii jäällä. Sukat, kengät kainalossa, hieno paita päällä.

4. Talitintti hakkaa jäistä talipakkaa. Veistää talven patsaan, lastut lentää vatsaan.

Laulun lopuksi voi ottaa vielä kertaalleen kertosäkeistön, jolloin voi soittaa niin kapuloita kuin rytmimuniakin. 

Me jaoimme puolille lapsista kapulat ja puolille rytmimunat. Aluksi lapsilla oli hieman hankaluuksia tunnistaa, milloin on oman soittimen vuoro (tai lähinnä he eivät malttaneet lopettaa soittamista :D). Mutta muutaman toiston jälkeen he hoksasivat idean ja oppivat nopeasti!

Olisiko teillä vinkata mitään kivaa ja helppoa lastenlaulua, jota voisimme soittaa seuraavaksi? 🙂

Talven ihmemaa

Tässä jakoon kymmenen vinkkiä, miten lunta voi tutkia yhdessä lasten kanssa. Kaikki tehtävät ovat helposti ja spontaanisti toteutettavissa.

Tutkikaa lumen sulamista

Tarvitsette juomalasin. Hakekaa ulkoa lunta juomalasiin. Viekää lasi sisälle ja tarkkailkaa, mitä lumelle tapahtuu.

Kun lumi on sulannut, onko asiassa vettä enemmän vai vähemmän kuin lunta?

Astiassa olevaa vettä voi tarkkailla suurennuslasin avulla. Onko vesi puhdasta? Näkyykö siinä roskia? Voiko lika olla niin pientä, ettei sitä näe silmillä?

Pyydystäkää lumihiutaleita

Kun ulkona sataa lunta, pyydystäkää lumihiutaleita ruskealle paperilla (ruskealta paperilta lumihiutaleet erottuvat selkeästi). Katseltaa lumihiutaleita ja etsikää mielestänne kauneimmat. Lumihiutaleet ovat hentoja ja pieniä, niiden käsittelyssä tulee harjoiteltua varovaisuutta, jotta ne eivät hajoa 🙂

Tehkää jäätimantteja

Sekoittakaa viilipurkkeihin vesivärivettä. Viekää astiat ulos ja odottakaa, kunnes vesi jäätyy. Irroittkaa jääpalat astioista ja näin saatte kauniita erivärisiä timantteja ulkoleikkeihin 🙂

Laulakaa lumihiutaleesta

PIENI PILVI PEHMOINEN – Lue Mua!

Maalatkaa lunta

Lumen maalaamiseen tarvitaan lumikinos, vesivärejä ja iso sivellin. Kinokseen voi maalata, mitä ikinä keksiikään! Kepeistä saa tehtyä hienot kehykset taideteoksille.

Askarrelkaa lumihiutaleita

Askarrelkaa paperista perinteisiä lumihiutaleita, jotka voi laittaa vaikka ikkunoihin koristeiksi. Tiesitkö, että ei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutaletta? Lumihiutaleet ovat siis ainutlaatuisia, kuten me ihmisetkin 🙂 Tästä saa hyvän keskustelun lasten kanssa.

Miltä talvi näyttää? 

Miettikää ensin, mitä asioita teillä tulee mieleen talvesta. Lähtekää tämän jälkeen ulos ja ottakaa valokuvia talvesta. Kuvia on kiva ihastella myöhemmin.

Tutkikaa jälkiä lumessa

Jälkien tutkiminen on helpointa silloin, kun on vasta satanut lunta. Pihalla voi leikkiä esimerkiksi piilosta, jolloin piiloutuneet voi etsiä jälkiä seuraamalla. Tutkikaa kengänjälkiä – mitkä kuuluvat kenellekin? Entäpä löytyykö ulkoa muita jälkiä ja mistä ne mahtavat olla lähtöisin?

Lähtekää pulkkamäkeen

Lasketaan pulkkamäessä ja lastekaan matematiikkaa! Pulkkamäessä voi tehdä pieniä laskutoimituksia: Millä laskuvälineellä saa nopeimmat vauhdit? Montako eriväristä pulkkaa meillä on? Missä on mäen korkein kohta? Montako lasta mahtuu samaan pulkkaan? Montako sekunttia kestää, kun kiipeää pulkkamäen ylös? Entä kuinka kauan kestää laskea alas?

Tehkää lumiveistoksia

Etsikää netistä kuvia maailman tunnetuimmista patsaista ja veistoksista. Miettikää, millaisen patsaan tai veistoksen te haluaisitte tehdä? Oman taideteoksen voi muotoilla lumesta ja päiväkodissa voi järjestää vaikka ulkotaidenäyttelyn valmistuneista teoksista 🙂

Esimerkkejä maailman tunnetuimmista patsaista

Esimerkkejä Suomen tunnetuimmista patsaista 

Esimerkkejä Suomen eri kaupunkien patsaista 

Kuvat osoitteesta: https://pixabay.com/

Kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika.

Luin tiistai-iltana Ylen artikkelin, jossa käsiteltiin koulukiusaamista sekä haastateltiin Sysmän yhtenäiskoulun rehtoria aiheesta. Artikkelin jälkeen minulle jäi kalvavan hämmentynyt ja jopa järkyttynyt fiilis: ”Mitä mä just luin?”

Ylen MOT tutki peruskouluissa tapahtuvaa kiusaamista ja perehtyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn koulukohtaisiin tuloksiin. Tulokset olivat järkyttävät: Joissakin kouluissa joka kolmas kyselyyn vastanneista oppilaista koki kiusaamista viikoittain. Koulukiusaaminen on sitkeää, ja tilastojen mukaan joissain kouluissa kiusaaminen vain pahenee siihen puuttumisen jälkeen. Kuitenkin keskivertokouluissa 4. ja 5. luokkalaisista 7,3 prosenttia kokee tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa. Kiusaamisen määrä siis vaihtelee valtavasti eri koulujen välillä.

Ylen MOT päätti soittaa niille rehtoreille, joiden kouluissa esiintyy kyselyn perusteella poikkeuksellisen paljon kiusaamista. Rehtorien mukaan koulujen hälyttävät kiusaamisluvut johtuivat maahanmuuttajaryhmiin kohdistuvasta syrjinnästä, lasten ja nuorten ”jengiytymisestä”, oppilaiden ”kemioiden” kohtaamattomuudesta, välituntitappeluista ja joidenkin lasten ”kuumakalle” -persoonista, somekiusaamisen lisääntymisestä… Osa vaikutti ihmettelevän kiusaamisen määrää ja painottavan, että koulu on mukana Kiva koulu -ohjelmassa*. Jotkut rehtorit myös huomauttivat, että syystä tai toisesta kyselyn järkyttävät tulokset eivät olleet täysin paikkansapitäviä.

*HOX! Yle julkaisi myöhemmin tällä viikolla toisenkin artikkelin, jossa Kiva koulun käytännön toteutusta kritisoidaan tehottomaksi ja kiusatuille vahingolliseksi.

No entäpä tapaus nimeltään Sysmän yhtenäiskoulu? Ensiksi artikkeli nosti esiin vanhempien huolen siitä, miten koulu ei ole riittävästi puuttunut kiusaamistilanteisiin ja usein kiusaaminen käännetään kiusatun syyksi. Artikkelissa kuvattiin todella koskettavia esimerkkejä kiusaamisesta – väkivaltaisuudesta, häirinnästä, syrjimisestä ja häpäisemisestä. Itse tunsin erittäin syvän riipaisun sisälläni, kun luin vanhempien kertomuksia lastensa kiusaamisesta:

”Kerran poikani viittasi tunnilla ja vastasi kysymykseen. Yksi luokan oppilas kommentoi siihen, että hyvä vitsi, vähän niin kuin isäsi. Luokassa olleet opettajat nauroivat muiden mukana. Koulussa on kuitenkin myös aivan loistavia opettajia.”

“Silloin kun tytärtäni kiusattiin, hän sanoi lenkillä, että äiti mä haluan kuolla.”

Mitä sanoi koulun rehtori? Kummasteli joidenkin nuorten tarvetta korostaa omaa erilaisuuttaan, kuten seksuaalista suuntautumista, ja hakevan sillä huomiota. Selityksissään hän käytännössä syyllisti kiusattuja, koska he itse provosoivat muita kiusaamaan. Ehkä kauhein kommentti oli töksäytys nuorten pukeutumisesta, jota rehtori kuvaili: ” -Se voi olla tosi hutsahtavaa. Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa.”

Minun on erittäin vaikea kuvailla sanoin niitä tuntemuksia, joita kyseinen haastattelu minussa herätti. Miten yksikään kasvatusasiantuntijan ja pedagogisen johtajan roolissa työskentelevä henkilö voi sanoa noin? Osoittaa totaalista vieraantumista nykyajan lapsuudesta ja täyttä ymmärtämättömyyden puutetta sen ilmiöitä kohtaan. Vähätellä vanhempien esiin nostamaa kritiikkiä siitä, että kiusaaminen käännettäisiin kiusatun viaksi. Ja sitten itse haastattelussaan syyllistyä siihen. Ja naurahtaa vielä päälle.

Koko artikkelissa minua hämmentää eniten se, miten useimmista rehtoreiden sitaateissa toistui tietämättömyys siitä, miten kiusaamiseen tulisi onnistuneesti puuttua. Kovinkaan monella ei ollut antaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten he ovat puuttuneet kiusaamiseen. Kommentointi oli tasoa: ”on puututtu hanakasti” ja ”olemme tukeneet kiusatuksi tulleita lapsia”.

En itsekään ole perehtynyt kiusaamiseen ja sitä koskevaan tutkimusaineistoon. Koen olevani aiheesta tietämätön monessakin suhteessa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että usein kiusaamisesta keskustellaan nimenomaan siihen puuttumisen näkökulmasta, vaikka olennaista olisi keskustella myös siitä, miten kiusaamista voitaisiin ylipäätänsä ennaltaehkäistä. Kiusaaminen pitäisi pystyä estämään ennen kuin kukaan joutuu sen uhriksi. Usein keskustelu pyörii myös sen ympärillä, kenen syy kiusaaminen on ja kuka siitä on vastuussa. Huomio tulisi kohdistaa entistäkin ratkaisukeskeisempään ajatteluun, jolloin kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen eteen olisi mahdollista tehdä konkreettisia tekoja.

Haluaisin huomauttaa myös siitä, että aivan liian usein kiusaamisesta syytetään kiusaajia, kiusattuja, opettajia, vanhempia, rehtoreita tai muita yksittäisiä henkilöitä. Mielestäni tulisi tarkastella yhä enemmän sitä, miten erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja poliittiset päätökset vaikuttavat kiusaamisilmiöön. Tällä en tarkoita, että ihmiset voisivat siirtää vastuuta teoistaan yhteiskunnalle, sillä jokainen on itse vastuussa omista teoistaan. Sen sijaan toivoisin, että julkisessa keskustelussa laajennettaisiin sitä näköpiiriä, jossa kiusaamista ilmiönä tarkastellaan.

Joudun työssäni varhaiskasvatuksen opettajana puuttumaan päivittäin erilaisiin kiusaamistilanteisiin. Pienten lasten kohdalla kiusaamista tapahtuu hyvin pitkälti siksi, että lapset vasta harjoittelevat vuorovaikutustaitoja, empatiaa ja normien mukaan toimimista. Olen kuitenkin huolissani siitä, ettei minulla ole aikaa ja resursseja puuttua jokaiseen nahistelu-, erimielisyys- tai riitatilanteeseen niin perusteellisesti kuin kokisin tarpeelliseksi. Syynä tähän ovat esimerkiksi suuret ryhmäkoot ja vähäiset resurssit inkluusion toteuttamiseen. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten haasteet eivät katoa kouluikään tultaessa, joten varhaiskasvatuksen puutteellisten resurssien seuraamukset heijastuvat varmasti myös koulumaailmaan. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksensa – tai jopa useita sellaisia.

Haasteista huolimatta minä kuitenkin yritän ehkäistä kiusaamista erilaisilla tavoilla:

  • Olen sopinut lapsiryhmäni kanssa yhteiset säännöt, joiden noudattamiseen niin lapset kuin aikuisetkin ovat sitoutuneet.
  • Lapsiryhmässäni hyödynnetään Mielenterveysseuran kaveritaitokortteja ja tunnekortteja esimerkiksi riitatilanteiden selvittämisessä.
  • Olen tehnyt erilaisia kuvitettuja sosiaalisia tarinoita, jossa pyrin konkretisoimaan ja havainnollistamaan kiusaamisen seuraamuksia. Näitä voisin joskus jakaa blogissakin!
  • Ryhmässäni luetaan säännöllisesti kirjoja ja kuulemme erilaisia satuja, joissa käsitellään ystävyyssuhteita, toisten kunnioittamista, yhdenvertaisuutta ja kohteliaita käytöstapoja.
  • Pyrin huomaamaan lasten pienetkin hyvät teot ja ajatukset sekä huomioimaan ne kehumalla.
  • Toteutamme Eläinlasten elämää -mielenterveysmateriaalia, joka koostuu tarinavihkosesta ja pöytäteatterihahmoista. Tätä materiaalia voin todella suositella, sillä omassa ryhmässäni se on osoittautunut varsin toimivaksi myös niiden lasten kohdalla, keillä empatiakyky ei ole vielä kovinkaan herännyt. Tarinat ovat suoraan lasten omasta maailmasta ja näin ollen hyvin samaistuttavia ja koskettavia.
  • Erilaiset vuorovaikutus-, mielenterveys- ja tunneteemat näkyvät pedagogisen toiminnan eri variaatioissa: liikunnassa, taideaineissa, luonnontieteissä, arkirutiineissa… kaikessa! Näihinkin löytyy paljon hyviä ja maksuttomia materiaaleja Mielenterveysseuralta.
  • Puutun kiusaamiseen välittömästi, kun sitä näen. En hyväksy ollenkaan minkäänlaista tönimistä, haukkumista, härnäämistä yms. Keskustelen päivittäin lasten kanssa siitä, miten erilaisissa riita- ja erimielisyystilanteissa tulisi toimia. Puhuttelen lapsia huonosta käytöksestä, minkä lisäksi tarjoan heille myös erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja neuvon, miten heidän kannattaisi toimia seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa. Pyrin puuttumaan perusteellisesti mahdollisimman moneen sanaharkkaan yms. Keskustelen asiasta lasten kanssa, kysyn heidän omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan sekä yritän herättää heissä myötätuntoa vertaisiaan kohtaan. Kerron päiväkodissa tapahtuneista asioista avoimesti ja rehellisesti lasten vanhemmille. Yritän myös itse toimia esimerkillisesti ja puhua kunnioittavasti niin työyhteisöni lapsille kuin aikuisillekin.
  • Ehkä eniten olen lasten ja nuorten kiusaamisilmiössä huolissani siitä, että ilkeää puhetta ja nöyryyttäviä tekoja selitellään huumorilla. Sanotaan: ”Se oli vitsi.” Ilmiö on havaittavissa jo pienten lasten käyttäytymisessä; toisia lapsia härnätään huumorimielessä. Olemme keskustelleet lapsiryhmässäni todella paljon tästä asiasta ja miettineet sellaisia asioita, jotka ovat hauskoja ilman, että ne loukkaavat ketään.

Mitä voisin tehdä vielä lisää?

  • Voisin puhua kiusaamisesta enemmän blogissani ja muissa somekanavissa.
  • Voisin kysyä vieläkin useammin ja useammilta: ”Mitä sinulle kuuluu?”
  • Voisin pyrkiä raivaamaan työpäivistäni lisää aikaa ja tilaa lasten kanssa leikkimiseen ja keskustelemiseen.
  • Voisin perehtyä kiusaamiseen ammatillisesta näkökulmasta lisää, jotta pystyisin etevämmin havainnoimaan kiusaamista sekä puuttumaan siihen.

Kiusaaminen on vahvasti läsnä myös omissa päiväkoti- ja koulumuistoissani. Olen ollut katkera ja vihainen niin omista kuin ystävienikin kokemuksista ja potenut jopa epätoivoa siitä, ettei kiusaaminen tule ikinä loppumaan. Vaikka aihe on minulle edelleen herkkä, olen  vähitellen onnistunut kääntämään ajatustapaani: En tiedä, tuleeko kiusaaminen ikinä loppumaan, mutta minä voin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että se ainakin vähenisi. Edes yhden ihmisen kohdalta.

Miten sinä voit ehkäistä kiusaamista?