Lasten toivesatu: Tuhkimo

Jaossa materiaalivinkki sekä pari ajatusta lasten osallisuudesta.

Tuhkimo-satu on meidän viskariryhmän suosikkeja; olemme lukeneet kirjan melkein puhki! (Kirjaimellisesti, sillä joulukuussa jouduin jo teippaamaan kirjan sivuja :D)

Tarina on varmaan kaikille tuttu ja se löytyykin lähes kaikista klassisista satukokoelmista. Tuhkimo löytyy myös e-kirjana Papunetin sivuilta! Me olemme lukeneet satua niin perinteisestä kirjasta kuin älytaulultakin, jolloin useampi lapsi mahtuu samaan aikaan katsomaan e-kirjan kuvia.

Usein lukuhetken jälkeen viskareiden nukkekoti muuttuu kuninkaanlinnaksi, ja satu käydään uudestaan läpi leikkien. Vaikka Tuhkimo mielletäänkin perinteiseksi prinsessasaduksi, kiinnostaa se meidän lapsiryhmässä niin tyttöjä kuin poikiakin 🙂

Lapset toivoivat syksyllä myös Tuhkimo-aiheista kynätehtävää. Laitan tehtävän jakoon myös teille – jos siellä ruudun toisellakin puolella satuttaisiin tykkäämään Tuhkimosta 🙂

Tuhkimo -moniste Lue Mua!

Lisäksi haluaisin sanoa pari sanaa lasten osallisuudesta.

Nykyisin varhaiskasvatuksessa kehotetaan kuulemaan lasten toiveita sekä vastaamaan niihin. Jotta tämä voidaan toteuttaa pedagogisesti, henkilöstöllä tulee olla ymmärrys siitä, miten ja millaisissa asioissa lasten toiveita pyydetään. Meidän viskarilaiset osaavat selkeästi ilmaista, millaisista asioista he ovat kiinnostuneita ja mitä he haluaisivat oppia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset saisivat päättää, mitä asioita viskarissa tehdään ja opitaan. Päätöksenteko ja vastuu siitä on aina päiväkodin henkilöstöllä. Esimerkiksi viisivuotias lapsi ei välttämättä kykene kypsästi päättämään, mitä ruokaa tänään syötäisiin tai mennäänkö aamupäivällä ulkoilemaan. Siksi aikuisen vastuulla on päättää, mitä syödään ja lapsi voi päättää, paljonko hän syö. Aikuisen vastuulla on päättää, että ulkoilu kuuluu arkitoimintoihin ja lapsi voi päättää, mitä hän leikkii ulkona.

Minä olen opettajana päättänyt, että lapsiryhmässäni luetaan säännöllisesti erilaisia lastenkirjoja. Lasten lukuintoa pyrin pitämään yllä siten, että lapset saavat itse päättää, millaisia kirjoja he haluavat lukea. Jos luettu kirja on ollut mieluinen, sen ympärille rakennetaan leikkimaailma ja sitä hyödynnetään myös uuden oppimisessa. Vaikka leikit ja tehtävät ovat yhdessä ideoituja, minä opettajana vastaan siitä, että toiminta on pedagogista. Läheskään aina toiminnan pedagogisuus ei tarkoita aikuisjohtoisuutta tai suunnitelmallisuutta, vaan pedagoginen toiminta kattaa myös spontaaneja yhdessä olemisen ja tekemisen hetkiä.

Kun varhaiskasvatuksessa pyritään kuulemaan lasten toiveita, tulisi henkilöstön myös pohtia, miten toimitaan, jos toiveita ei pystytäkään toteuttamaan? Kun pienelle lapselle antaa luvan toivoa ihan mitä tahansa, ovat toiveet harvoin realistisia. Minä kokeilin tätä kerran ja kysyin lapsilta suoraan, mitä he haluaisivat päiväkodissa tehdä. Vastaukset vaihtelivat karkin syömisestä tivolirannekkeisiin ja uusien lelujen saamiseen. Tällöin jouduin vastaamaan, että valitettavasti heidän toiveitaan ei pysty sellaisenaan toteuttamaan. Tuolloin lapsista tuskin tuntui kovin vaikutusvaltaisilta. Jatkossa olen pyrkinyt kysymään sellaisia kysymyksiä, joihin arvioin lasten kykenevän vastaamaan realistisesti: Millaisia viskaritehtäviä haluaisitte tehdä? Mikä kirja luettaisiin? Haluatko välipalaksi omenan vai banaaniin? Rakennetaanko maja vai askarrellaanko?

Mielestäni valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma kuvaa osuvasti lasten osallistumista ja vaikuttamista:

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Tämä edellyttää yksilöltä taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan sekä luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Lasten oikeuksiin kuuluvat kuulluksi tuleminen ja osallisuus omaan elämään vaikuttavissa asioissa. Varhaiskasvatuksessa kunnioitetaan näitä demokratian toteutumisen keskeisiä periaatteita. Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen.

Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla lapset oppivat vuorovaikutustaitoja sekä yhteisten sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkitystä. Henkilöstö huolehtii siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Osallistumisen ja vaikuttamisen kautta lasten käsitys itsestään kehittyy, itseluottamus kasvaa ja yhteisössä tarvittavat sosiaaliset taidot muovautuvat.” (s. 24.)

Mitä sinä ajattelet lasten osallisuudesta? Miten osallisuuden toteuttaminen on mielestäni onnistunut?

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *