GRADUPÄIVÄKIRJA: Apua, gradu!

On aika myöntää se tosiasia, että kasvatustieteen opintoni ovat näin 3,5 vuoden opiskelun jälkeen aika hyvällä mallilla. Valmistuin vuosi sitten kandiksi ja nyt maisteriopinnotkin ovat siinä vaiheessa, että on aika ryhtyä graduntekohommiin!

Gradu on pyörinyt mielessäni aktiivisesti noin puolen vuoden ajan. Ilmoittauduin viime elokuussa graduseminaariin ja olen kehitellyt erilaisia tutkimusaiheita, joissa olisi mahdollisesti potentiaalia opinnäytetyön tekemiseen. Työkiireistä ja pienestä graduahdistuksesta johtuen en halunnut aloittaa luultavasti koko opiskeluhistoriani suurinta urakkaa viime syksyn pimeinä iltoina, vaan päätin siirtää aloittamista kevään puolelle. Pitkän ja rentouttavan joululoman jälkeen sekä pahimpien työkiireihen hellitettyä minusta tuntui tammikuun alussa siltä, että nyt minä olen valmis. Nyt minä alan tekemään gradua!

Ihan ensiksi luin Juha Hakalan Tulevan maisterin graduoppaan, minkä jälkeen minulla oli hieman realistisempi ja konkreettisempi käsitys siitä, mihin oikeastaan olenkaan ryhtymässä. Suosittelen graduopasta ihan jokaiselle gradua tekevälle opiskelijalle, sillä se tarjosi niin henkistä tukea, erilaisia näkökulmia kuin käytännön vinkkejäkin. Joten, ihan oikeasti. Lue se.

Otin myös yhteyttä graduohjaajaani ja sovimme ohjausajan. Ennen ensimmäistä ohjauskertaa luonnostelen tutkimusideastani käsitekartan, jossa pyrin hahmottelemaan, mikä minua kiinnostaa ja miksi kyseistä aihetta kannattaisi tutkia. Kehittelin myös alustavia suunnitelmia siitä, miten kyseistä aiheitta olisi viisainta metodologisesti lähestyä.

Opiskelen siis kasvatustieteiden laaja-alaista maisteriohjelmaa Pedagogiset instituutiot ja asiantuntijuus. Kandidaation opintoni suoritin varhaiskasvatuksen koulutusohjelmassa ja niiden myötä minulla on pätevyys työskennellä niin varhaiskasvatuksen kuin esi- ja alkuopetuksen opettajana. Toistaiseksi koko opiskeluhistoriani aikana sivuaineita kertyy kaiken kaikkiaan viisi:

  • psykologian perusopinnot 25op
  • aikuiskasvatustieteen perusopinnot 25op
  • sosiologian perus- ja aineopinnot 60op
  • organisaatioiden ja työyhteisöjen johtamisen perusopinnot 25op
  • johtamisen aineopinnot 30op.

Tein kandini lasten kuluttajuudesta ja tutkin alle kouluikäisille lapsille tyypillistä kulutuskäyttäytymistä. Aihe liittyi vahvasti sosiologian opintoihin ja ensin suunnittelin jatkavani gradua samasta aiheesta. Maisteriopintojen aikana aloin kuitenkin opiskella johtajuutta ja tällä hetkellä suunnittelen myös tekeväni gradua aiheeseen liittyen. Minua kiinnostaisi tutkia esimerkiksi oppimisen johtamista työyhteisöissä/organisaatioissa. S

Tällä hetkellä suunnitelmissa on työstää opinnäytteen tutkimussuunnitelmaa kevään ajan ja kesällä syventyä teoreettisen viitekehyksen rakentamiseen. Maaliskuussa minulla alkaa tiedonhakukurssi, jolloin alan etsimään tutkimusaiheeseeni sopivaa teoriatietoa ja lähdekirjallisuutta.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olo on suhteellisen itsevarma ja suunnitelmatkin selkeinä mielessä. Rehellisesti voin kuitenkin myöntää, ettei minulla ole vielä mitään käsitystä siitä, mitä kaikkea graduprosessi pitää sisällään. Fiilikset vaihtelevat utealiaisuudesta ja innostuksesta ahdistukseen ja epävarmuuteen. Yhden painajaisenkin olen kerennyt jo nähdä 😀

Kuva osoitteesta https://pixabay.com/fi/

Gradupäiväkirjaan pyrin taltioimaan ihka ensimmäisen graduni työvaiheita kaikkine iloineen ja suruineen. Näihin pohdintoihin on varmasti hauska palata joskus tulevaisuudessa. Toivottavasti mietteeni tarjoavat myös jonkinlaista vertaistukea niille, jotka myös tuskailevat opinnäytteidensä parissa. Ja ehkäpä joku kokenut gradukonkari innostuu jakamaan myös minulle joitain hyödyllisiä vinkkejä tai varoittavia esimerkkejä 😀 Kaikki apu ja neuvo ovat tässä vaiheessa tervetulleita!

Sa’afaeihosugad sfäalkbdsab. Gradun ajattelu saa aivot jumiin ja järkevän asian tuottaminen takkuilee.

Joten eipä kait mulla tähän väliin enää muuta. Paitsi että HOX HOX kaikki muut graduntekijät! Gradutakuu-blogista löytyy myös paljon varteen otettavia neuvoja ja materiaaleja 🙂

Palataan asiaan!

Loruarvontaa!

Loruarvonnassa yhdistyy loruttelun ilo ja arpomisen jännitys.

Ensin levitetään lorukortit niin, ettei niiden kuva-/lorupuoli näy leikkijöille.

Sitten arvotaan, kuka saa valita yhden korteista. Meidän viskarissa käytetään esimerkiksi näitä kahta lorua:

”Auto ajoi kilparataa,

mittari näytti kahtasataa.

Yksi rengas putosi POIS!”

”Maalari maalasi taloa,

sinistä ja punaista.

Illan tullen sanoi hän:

-Nyt mä lähden tästä talosta pois!

Puh pah pelistä POIS!”

Lopuksi valittu kortti luetaan yhdessä 🙂 

Lorukortteihin saa vapaasti valita itselle mieluisat lorut. Minä olen askarrellut kortit lähikirjastosta saadusta rikkinäisestä Hanhiemon iloisesta lippaasta, jonka runot ovat Kirsi Kunnakset riimittämiä. Ihania perinteisiä loruja <3

Käytännössä loruarvonta ei juurikaan eroa tavallisesta lorupussi-leikistä. Arvonta on pieni kiva lisä, joka tuo leikkiin hieman jännityksen tunnetta ja samalla harjoittaa myös oman vuoron odottamista ja pettymysten sietämistä 🙂

Iloisia loruhetkiä!

Älä sano näin varhaiskasvatuksen opettajalle

Viime kesänä lähdin kaverini kanssa lomalle Bulgariaan. Menolennolla vieressäni istui kaksi vanhempaa naista. He olivat hyvin puhelijaita ja kyselivät paljon. Kun kävi ilmi, että työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana, naiset pahoittelivat kovasti ammattini arvostusta ja pientä palkkausta. Toinen naisista totesi haluavansa mahdollistaa minullekin “lomatunnelmaan” pääsemisen. Hän tarjoitui maksamaan minulle ylihintaisen siiderin lentoyhtiön virvoketarjoilusta. Kieltäydyin ystävällisesti.

Meillä oli tänään töissä poikkeuksellisen mielenkintoinen kahvihuonekeskustelu! Puhuimme nimittäin rahasta.

Kasvatusala on tunnetusti naisvaltainen ja suhteellisen pienipalkkainen. Keväällä 2018 perustettiin Eileikkirahaa-kansanliike, jonka tavoitteena on ajaa parempia palkkoja korkeasti koulutetuille varhaiskasvattajille. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajan kuukausipalkka on noin 2300 euroa.

En tässä postauksessa avaa sen tarkemmin syitä sille, mistä matala palkkaus johtuu, mutta voisin lyhyesti kuvata varhaiskasvatusalan palkkakonteksia: Varhaiskasvatusta korostetaan ihmisen kehityskulun kaikkein tärkeimpänä oppimisen ja kasvamisen vaiheena. EU, YK, OECD ja Maailmanpankki kannustavat panostamaan varhaiskasvatukseen ja siihen tehtyjen investointien uskotaan takaavan yhteiskunnalle seitsenkertaisen tuoton. Uudistuneet varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelma ovat lisänneet alan laatu- ja pätevyysvaatimuksia, mikä on tietenkin hyvä asia. Kuitenkin samaan aikaan myös varhaiskasvattajien työmäärä ja vastuu on lisääntynyt, mutta palkka ei ole noussut.

Tutkimusten mukaan iso osa varhaiskasvatuksen opettajista harkitsee alan vaihtoa, ja usein perusteena on juuri palkkakysymys. Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaihtuminen on alalla  jo muutenkin suuri haaste, sillä se heijastuu huomattavasti työn laatuun ja varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten hyvinvointiin. Samaan aikaan pätevästä henkilökunnasta on pulaa: täyttämättömiä vakansseja on satoja ja lyhytaikaisia sijaisiakin vaikea löytää.  Palkkakysymystä on kärjistänyt entisestään se, että kuntia on epäilty palkkakartelliin syyllistymisestä. Onko oikeasti olemassa hiljainen sopimus siitä, että kunnat maksavat varhaiskasvatuksen opettajille minimipalkkaa?

Tänään kahvihuoneessa keskustelimme palkka-aiheesta surkuhupaisaan sävyyn. Päädyimme pohtimaan sitä, kuinka lähes jokaisella meistä on joku tuttava, joka on joskus kommentoinut palkkojamme mukapätevään sävyyn (todellisuudessa vain ilmaistakseen oman tietämättömyytensä). Jokainen meistä on joskus saanut aivan typeriä “neuvoja” ja “vinkkejä” omaan taloudelliseen menestykseen. Aivan liian usein kommentoija on ollut vieläpä toinen korkeasti koulutettu, jonka palkkapussi nyt vain sattuu olemaan suurempi. Rahapäissään on kaiketi helppoa esittää erilaisia “ohjeita”, joista pienituloisten olisi muka syytä ottaa opiksi.

Tähän väliin koen tarpeelliseksi huomauttaa, että vaikka postauksen aiheena onkin raha, niin seuraavien kohtien lukemisessa kannattaa hyödyntää myös huumorimieltä ;D

Älä siis sano varhaiskasvatuksen opettajalle:

“Ajattelet liikaa rahaa, jos kerta sanot olevasi kutsumusammatistasi.” – Kutsumusammatti ei tarkoita sitä, etteikö työstään voisi vaatia kohtuullista korvausta.

“Se on aina ammatinvalintakysymys.” – Ei se  kyllä läheskään AINA sitä ole.

“Onnea ei voi ostaa!” – Juu juu ei voikaan, mutta raha mahdollistaa monia asioita, jotka ovat usein yhteydessä myös onnentunteeseen.

“Raha ei tee onnelliseksi!” – Jep, samat perustelut kuin edelliseen. Lisäksi olisi syytä tiedostaa, että yhteiskunnallisten rakenteiden vuoksi matalapalkkaiset ammatit mielletään myös vähemmän arvostetuiksi ja vaikutusvaltaisiksi kuin korkeapalkkaiset ammatit.

“Työ tekijäänsä kiittää!” – Totta sekin ja usein onkin ihanaa kuulla palautetta hyvin tehdystä työstä <3 Se kiitos voisi kuitenkin näkyä myös palkkakuitissa.

“Tiedän niin, miltä susta tuntuu. Muakin harmittaa, kun ei ole vielä varaa tehdä enää tänä vuonna toista ulkomaanmatkaa.” – Epäilen vahvasti, tiedätkö sittenkään 😀 On huomioitavaa, että sosiaaliset todellisuudet ovat etääntyneet niin paljon toisistaan, etteivät ihmiset pysty realistisesti samaistumaan toistensa arkeen.

“Mistä sulle muka pitäisi maksaa? Siitä, että syötät lapsia ja vaihdat vaippoja?” – Tällaisten kommentoijien kannattaisi vaikka Googlata sana “varhaiskasvatus” ja selvittää, mitä se tarkoittaa 🙂

“Palkan suuruus kertoo työn vastuullisuudesta.” –  Ei pidä yksiselitteisesti paikkaansa. Palkan suuruus johtuu monestakin asiasta: työehtosopimuksesta, työntekijän kokemuksessa, palkkaneuvotteluista, poliittisista asetelmista…

“Eihän sellaisesta työstä voi maksaa, mikä ei tuota mitään!” – Kyseisen kommentin lipsauttaessaan kannattaisi perehtyä asiaan hieman tarkemmin. Varhaiskasvatus on yhteiskunnalle tuottoisaa niin taloudellisesti kuin väestön sivistys- ja kulttuuripääomankin kannalta.

Noniin, tällaista tällä kertaa! Tämän postauksen tavoitteena oli huomauttaa, millaisen richsplainingia varhaiskasvatuksen opettajat saattavat kokea – ainakin omassa tuttavapiirissäni.

Loppuun haluaisin huomauttaa, että palkoista todellakin kannattaa ja pitääkin puhua. Vaikka minä ja moni muukin varhaiskasvatuksen opettaja nautimme työstämme, on meillä perusteltu syy kritisoida alamme palkkauksia.

Oletko sinä kenties törmännyt richsplainingiin? Millaisia ajatuksia ja kokemuksia sinulla on aiheesta?

Pinterestin aarteita

Opettajana Pinterestiä tulee selattua varsin aktiivisesti ja sieltä löytyykin paljon hauskoja ideoita omaan lapsiryhmään toteutettavaksi! Usein kollegoiden kanssa tulee jaettua hyviä materiaalivinkkejä, joten miksen jakaisi niitä myös täällä blogissa 🙂

Pinterestistä löytyy paljon erilaisia tulostettavia pelejä, joita pystyy hyödyntämään myös pedagogisessa tarkoituksessa. Miten helppoa onkaan vain tulostaa mieluinen materiaali ja kontaktoida / laminoida se, jotta sitä voi käyttää kerta toisensa jälkeen uudestaan. Kätevää!

Pinterestiä selatessa nälkä kasvaa usein syödessä ja uusien ideoiden etsimiseen saattaa jäädä jopa koukkuun 😀

Ainoa haitta puoli Pinterestissä on se, että toisinaan materiaalin paljoudelle sokaistuu ja “helmien” poimiminen massan keskeltä on vaikeaa. Siksi suosittelen tallentamaan kaikki kivat materiaalit omaan profiiliini tai lataamaan ne tietokoneelle. Näin ne eivät huku materiaalien paljouteen ja löytyvät tarvittessa helposti.

Tässäpä ladattavaksi muutamat hyvät materiaalit, jotka olen viimeaikoina löytänyt Pinterestiä selaillessa:

  • Pupupeli, jossa pitää osata yhdistää erilaisia muotoja ja kuvoita.
  • Askartelusetti oman hirviön askarteluun.
  • Haipeli, jossa pitää uskaltaa järjestää hain terävät hampaat 😀
  • Ohjeet, miten legoista voi rakentaa kirjaimia.
  • Ihanan herkullinen jäätelöpeli, missä pitää laskea oikea määrä jäätelöpalloja.
  • Karkkipeli, missä pitää yhdistää numero oikeaan määrään makeisia.
  • Autopeli, jossa harjoitellaan värien nimeämistä.
  • Sievät sääkortit 🙂

Kaikki nuo materiaalit löytyy tosiaan myös Lue Mua!:n Pinterest-profiilista!

Selaatko sinä Pinterestiä? Olisiko sinulla jakaa hyviä materiaalivinkkejä? 🙂

SOSIAALINEN TARINA: Kun olen vihainen

Hyödynnän opetuksessani paljon erilaisia sosiaalisia tarinoita. Useimmiten suunnittelen tarinan juuri omaa lapsiryhmääni tai yksittäistä lasta varten.

Sosiaalisen tarinan on tarkoitus olla lyhyt ja yksinkertaistettu kuvas jostain tietystä tilanteesta. Tarinan tarkoituksena on opettaa lapselle sosiaalisia taitoja ja toivotunlaista käyttäymistä kyseissä tilanteessa. Viitottu rakkaus -sivustolla on mielestäni loistavat ohjeet sosiaalisten tarinoinen tekemiseen ja käyttämiseen 🙂 Sivuilta löytää paljon myös valmiiksi tehtyjä tarinoita!

Sosiaalisissa tarinoissa on olennaisinta, että ne sisältävät selkeitä kuvia ja yksinkertaisia lauseita. Sosiaalinen tarina kirjoitetaan aina minä-muodossa. Tarinalla on tärkeä olla ratkaisukeskeinen ja onnellinen loppu 🙂

Omassa lapsiryhmässäni on harjoiteltu paljon pettymysten sietämistä ja kiukkupuuskien hallintaa. Olen tehnyt kaksi teemaan sopivaa sosiaalista tarinaa:

KUN OLEN VIHAINEN

MITÄ TEEN, KUN OLEN VIHAINEN

Tarinoiden kuvat on Papunetistä!

Oletko sinä kokeillut sosiaalisten tarinoiden tekemistä? 🙂

Vilkasta toimintaa ja keskittymisen harjoittelua

“Istu nyt!” “Rauhoitu!” – Keskittymisen puutteeseen ei kiellot auta.

Tuttu tilanne päiväkodin arjessa: Ryhmä lapsia hyörii levottomasti ympäriinsä, katse harhailee, jalat vispaavat, kädet heiluvat ja puhe käy lukuisista hijaisuuspyynnöistä huolimatta. Aikuinen komentaa: “Kuunnelkaa!” “Keskittykää!”

Lapsille keskittyminen voi olla vaikeaa monesta syystä. Ehkä merkittävin syy piilee siinä, että he ovat lapsia ja luonnollisestikin monessa suhteessa kovin kypsymättömiä. Itsesäätelytaidot ovat vasta kehittymässä. Myös ympäröivä maailma on täynnä ärsykkeitä: on toisia ihmisiä, ääniä, esineitä, tuoksuja, tuntemuksia ja vaikka mitä muuta. Lapsen voi olla mahdotonta istua paikoillaan tai toimia yhteisten ohjeiden mukaan, kun ympärillä tapahtuu kaikkea muuta kiinnostavaa!

En ole erityisopettaja enkä ole opiskellut erityispedagogiikkaa sivuaineena tai edes vapaaehtoisina opintoina. Silti olen saanut opettajakoulutukseni ja ajankohtaisten uutisartikkeleiden perusteella käsityksen, että lasten keskittymisen puute ja vilkkaus ovat yleisiä haasteita, jotka näyttäytyvät myös lisääntyneinä ylivilkkausdiagnooseina. Vastaavaa ongelmaa ei ole ollut vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, vaikka käsittääkseni esimerkiksi ADHD on vahvasti perinnöllistä. Mistä nykyajan levottomuus siis johtuu?

Oman kokemukseni mukaan 18 pienen lapsen päiväkotiryhmässä kenestä vain voi tulla levoton. Ja lain mukaanhan lapsia voi olla yhdessä ryhmässä jopa 24! Vaikka pyrimme päiväkotiarjessa kiireettömyyteen ja rauhallisuuteen, ovat ryhmätilanteet useimmiten täynnä menoa ja meininkiä. Omassa lapsiryhmässäni toimitaan yhdeksän lapsen pienryhmissä (ja pienimpiä ryhmiä emme henkilöstöresurssien vuoksi voi muodostaa). Kun yhdeksän lasta leikkii samassa huoneessa yhdessä tai erikseen, täyttyy tila nopeasti äänistä ja muista aistiärsykkeistä.

Yleensä lasten levottomuus syntyy ketjureaktiona. Yhtä lasta kiukututtaa. Toinen lapsi joutuu odottamaan hetken, että aikuinen voi auttaa kartongin leikkaamisessa. Kolmas haluaisi muovailla, muttei löydä muovailuvahoja. Neljännelle ja viidennelle lapselle on syntynyt erimielisyys pikkuautoista. Kuudes lapsista huutaa vessasta: “pyyhkimään!” Kolme muuta lasta leikkivät hippaa ja juoksevat ympäri huonetta. Alle kouluikäiset lapset ovat vielä pieniä, eikä heiltä voi vaatia kovinkaan itseohjautuvaa toimintaa tai hallittua käyttäytymistä. Keskittyminen, odottaminen, vuorottelu ja sopiminen ovat asioita, joita vasta opetellaan.

Millaisilla keinoilla lasten vilkkautta voidaan hillitä? Miten keskittymistaitoja harjoitellaan?

Joitakin pieniä keinoja olen huomannut opetustyössä toimiviksi:

  1. Strukturoi arki ja ennakoi. Varsinkin siirtymätilanteissa, kuten ulos pukiessa, lasten kannattaa olla pienissä ja hallituissa ryhmissä. Rutiinit helpottavat lapsen arkea, jotta hän osaa itsekin ennakoita tulevaa toimintaa.
  2. Pilko ohjeet ja yksinkertaista. Vaadi lapsia tekemään vaihe kerrallaan alusta loppuun. Tarvittaessa työvaiheita voi konkretisoida kuvien ja mallintamisen avulla.
  3. Älä kiellä, vaan komenna. Kun vilkas lapsi juoksee eteisessä ja törmäilee kaappeihin, komenna häntä ennemmin pysähtymään kuin kiellä juoksemasta. Näin vuorovaikutus on sävyltään positiivisempaa. Jos vilkasta lasta kieltää: “älä juokse”, hän saattaa tulkita pelkästään painokkaasti kuuluvan viimeisen sanan: “juokse”. Siksi komentaminen on usein kieltämistä tehokkaampaa.
  4. Anna positiivista palautetta. Kun lapsi toimii halutulla tavalla, kehu häntä. Se vahvistaa lapsen käsitystä siitä, kuinka hänen tulee toimia ja hän toimii niin mielellään jatkossakin.
  5. Salli keskittymistä tukeva liike. Pieni motorinen toiminta, kuten jalkojen heiluttelu tai puristelupallot, auttaa monia keskittymään paremmin.
  6. Kerro ja keskustele. Lapsen on tärkeää ymmärtää, miksi hänen halutaan toimivan tietyllä tavalla. Mitä tapahtuu, jos eteisessä kaikki heittelevät kenkiä ympäriinsä? Miksi maitolasi kädessä ei saa juosta? Selittäminen auttaa lasta ymmärtämään syy-seuraussuhteita.

Meidän viskarissa on käytössä laatikollinen erilaisia apuvälineitä, jotka auttavat lapsia keskittymään. Laatikosta löytyy hernepusseja, puristelupalloja, kuularatoja, istuinalustoja (oikeasti nämä on frisbee-kiekkoja), sinitarraa ja sählypalloja 😀 Kekseliäisyys on siis sallittua!

Kaikilla ryhmän lapsilla on mahdollisuus kokeilla erilaisia välineitä ja havainnoida, kuinka ne auttavat keskittymään. Jotkut lapset käyttävät välineitä päivittäin eri tilanteissa, toiset vain toisinaan. Joku lapsista kokee käsissä pyöriteltävän pallon häiritseväksi, mutta istuu rauhassa hernepussin päällä. Yksilöllisiä mieltymyksiä siis löytyy. Välinelaatikko helpottaa myös lasten välistä yhdenvertaisuuden tunnetta. He eivät kiinnitä huomiota erityislasten apuväleineisiin eivätkä koe “epäreiluutta” niistä.

Oletko sinä havainnut, että lasten levottomuus olisi viime aikoina lisääntynyt? Miten olet pyrkinyt rauhoittamaan lasten arkea?

Pedagoginen dokumentointi 2: Lapsiryhmän toiminnan suunnittelu

Meidän lapsiryhmässä toimintaa suunnitellaan kuukausi kerrallaan. Arvioimme jokaisen kuukauden lopussa, miten kyseinen kuukausi on sujunut ja suunnittelemme havaintojemme pohjalta seuraavaa kuukautta.

Lapsiryhmässäni korostuu niin kutsuttu arjen pedagogiikka eli pedagoginen kasvatustoiminta ei rajoitu pelkästään “opetustuokioihin”. Arjen pedagogiikka tarkoittaa ryhmässämme sitä, että lapsen päivä on kokonaisuus, johon sisältyvät tilanteet on suunniteltu tukemaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Eli lapsiryhmän toimintaa suunniteltaessa ei mietitä pelkästään erilaisia tuokioita, vaan pyritään arvioimaan ja kehittämään kaikkia päivittäisiä tilanteita.

Esimerkiksi ulkoiluun siirtyessä pukemistilanne saattaa näyttää ulkopuolisen silmin tavalliselta arkiaskareelta. Sitä se onkin. Ja sellaiseen tilanteeseen voidaan sisällyttää paljon pedagogiikkaa: Itsestä huolehtimisen taitoja, kun lapset harjoittevat itse napittamaan villapaitansa ja käärimään kaulahuivinsa. Vuodenaikojan ja sääilmiöiden tarkastelua, kun mietimme, pitääkö tänään pukea kumisaappaat vai lenkkarit. Omista tavaroista huolehtimista, kun lapset harjoittelevat säilyttämään nimikoituja vaatteitaan omassa lokerossaan. Oman vuoron odottamista, kun viisi lasta pyytää samaan aikaan aikuista auttamaan hanskojen pukemisessa. Kielellisiä taitoja, kun loruilemme samalla:

“Kintaan kitaan kädet käy,
sormia ei enää näy.
Kunpa peukalo vain löytäis sen,
oman kolon lämpöisen.”

Lopuksi lasketaan vielä, paljonko uloslähtijöitä on yhteensä. Eli vielä matematiikkaakin! Vain mielikuvituksen puute rajoittaa niitä kaikkia pedagogisia mahdollisuuksia, mitä arkirutiineihin voi sisällyttää 😉

Kuva on osoitteesta https://www.canva.com/photos/

Arjen pedagogiikan lisäksi päivittäiset pienryhmätoiminnot ovat tärkeä osa pedagogista toimintaa:

Meidän viskarissa lapset puuhailevat aamupäivisin pienryhmittäin noin 15-50 minuutin ajan. Yleensä toiminta itsessään on lyhytkestoinen, mutta lasten innostuessa saatamme jatkojalostaa sitä niin, että puuhastelemmekin tunteroisen 😀

Ryhmässäni työntekijät ideoivat ja suunnittelevat toimintaa yhdessä. Sen jälkeen minä teen opettajana varsinaisen kuukausisuunnitelman. Olen aikaisemminkin maininnut, että lapsiryhmässäni noudatetaan varsin säntillisesti tuttua kuukausi- ja viikkorytmiä. Rytmit on pyritty rakentamaan siten, että ne eivät horjahda pienistä muutoksista – niitä kun tulee melkein viikottain!

Kuten Pedagogisen dokumentoinnin ensimmäisessä postauksessa kerroin, viikkoomme sisältyy erilaisia toimintoja: jumppaa, viskaritehtäviä, kädentaitoja ja leikkiä. Toiminnot toteutetaan pienryhmittäin. Pyrimme tarjoamaan lapsille monipuolisia aktiviteetteja: Vaikka teemme viikottain viskaritehtäviä, tarkoittaa se käytännössä, että yhtenä viikkona teemme värityskuvia, toisena viikkona labyrinttitehtävän ja kolmannella viikolla luemme kirjaa.

Kuukausisuunnitelmaan merkitsen aktiviteetin yhteyteen, mitä varhaiskasvatussuunnitelman osa-aluetta sen on tarkoitus korostaa. Näin ollen ryhmän työntekijät voivat lukea varhaiskasvatussuunnitelmasta, mitä asioita heidän tulisi erityisesti huomioida kyseisen toiminnon toteutuksesta. Ryhmässämme vasu ei siis pääse pölyttymään! Kuukausisuunnitelman avulla pystymme vakuuttumaan myös siitä, että vasun eri sisällöt toteutuvat ryhmässämme.

Kuukausisuunnitelman pohjalta sovimme viikottain, kuka ryhmäni työntekijöistä vastaa minkäkin aktiviteetin yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja valmistelusta. Näin minun ei tarvitse yksin huolehtia kaikesta pedagogisesta sisällöstä, vaikka työnkuvani puolesta vastaantin pedagogisesta kokonaisuudesta. Samalla myös koko todella ammattitaitoinen kasvatustuumini pysyy pedagogisesti valveutuneena 🙂

Onko ruudun takana muita vakaopettajia? Millaisia käytänteitä te hyödynnätte lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa?

Lue myös Pedagoginen dokumentointi -blogisarjan ensimmäinen osa:

Lapsiryhmän rytmit ja rutiinit

Loruja ystävyydestä

Ihanaa ystävänpäivää!

Kokosin alle kymmenen omaa lempparirunoa ystävyydestä. Niistä voisi koota vaikka ystävyysaiheisen lorupussin 🙂

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko,
jolla on kädessä avain ja lukko.
Niillä se sitoo ystävät yhteen,
niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.

Ollaan ystäviä, jookos?
Ollaan ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina,
syödään pipareita tusina.
Olet uskomattoman tärkeä
– ei kukaan saa sydäntäsi särkeä!

Kuusi kuusta vierekkäin,
seisoo katsoo metsään päin.
Kuusi kuusta miettii näin,
on hyvä olla lähekkäin.

Kuin puuron keskellä keltainen voi,
kuin harsokasteinen aamunkoi,
kuin kermavaahto kielenpäällä,
kuin liukuisi siivin kirkkaalla jäällä.
Sellainen olet Sinä ystävä kiltti,
lämmin kuin aito lapsuuden viltti.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää
ja minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä, tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Kaikki lapset, jotka leikkivät yksikseen,
saavat leikkitoverin vierelleen.
Hän on kanssasi, vaikka häntä ei näy,
hän sinunkin viereesi leikissä käy.
Ei kukaan häntä kuule, ei kukaan nää,
tuota tuntematonta ystävää.
Mutta läsnä hän on, sillä minnekään
ei jätä hän lasta yksinään …
… ja kun aika on mennä nukkumaan,
anna unen tulla, ole huoleti vaan.
Hän on luvannut, ettei tietenkään,
jätä lelujasi yksin pimeään.

Onko sun ystäväsi koira vai nalle,
illoin kun kaivaudet peittojen alle?
Tai ehkä kissa, niin pehmeä, sievä,
puolet sun tyynystä vievä.
Hoivaile ystävääsi, kuiskaile vaikka:
’ Täällä ei mörköjen oo kotipaikka.’
Rapsuta korvia, hellästi halaa,
ystäväsi luo joskus päivisinkin palaa.
– Marita Lindquist –

Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle vartavasten
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.

Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia jotka
tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.

Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!
– Hannele Huovi –

Hymy on kuin kaunis kukka,
tai jalassa oleva villasukka.
Vaikka olisi kurja sää,
se hyvältä tuntuu ja lämmittää.
– Paula Sahlberg –

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Muistathan tänään lähettää onnentoivotuksen lähimmäisellesi <3

Villasukkaluistelua!

Villasukkaluistelu on hauska ja kätevä tapa opetella luistelemisen alkeita sisätiloissa 😀

Meidän viskarilaisista osa ei ole koskaan luistellut, joten päätimme harjoitella luistelun alkeita päiväkodin jumppasalissa. Näin lapset saavat pienen ensikäsityksen luistelutekniikasta ennen kuin lähdemme luistelemaan lähikoulun ulkojäälle.

Ei muuta kuin villasukka jalan alle ja kokeilemaan!

Villasukkaluistelun avulla voi harjoitella oikeaa luisteluasentoa:

  • Polvet joustavasti koukussa.
  • Katse ylhäällä ja menosuuntaa kohti.
  • Asentona pieni etunoja ja paino jalkaterän keskikohdalla.

Harjoittelimme myös oikeaa luistelupotkua:

  • Potku takaviistoon.
  • Liukuessa paino kokonaan liukuvalla jalalla.
  • Potkun jälkeen potkaiseva jalka palautetaan lattiaan.
  • Kädet heiluvat rytmikkäästi potkujen tahdissa.
  • Luistelupotkut vaativat rohkeaa painonsiirtoa ja kehittävät tasapainoa!

Villasukkaluistelussa potkuja kannattaa harjoitella yski puoli kerrallaan. Eli ensin villasukka toisen jalan alle ja myöhemmin vaihto 🙂

Kun luistelupotkuissa pääsee vauhtiin, on hyvä osata myös vahingon varalta kaatua:

  • Aina pyritään kaatumaan takapuolelleen. Lapsista on hauska ajatella, että takapuoli toimii turvatyynynä 😀
  • Pää yritetään pitää ilmassa! Säästytään kopsautuksilta.
  • Kaatumisen jälkeen noustaan istumaan ja siitä ylös. Asetetaan villasukkajalka jäätä vasten ja sitten toinen jalka. Nousemista voi helpottaa käsillä.

Kaatuminenhan on luistelussa tosi yleistä, eikä sitä kannata jännittää. Kypärää on tärkeä käyttää myös villasukkaluistellessa!

Toteutimme jumppasaliin pienen luisteluradan:

  • Suora teippiviiva, jota pitkin tulee luistella.
  • Kiemurainen teippiviiva, jota pitkin tulee luistella.
  • Kartiot, joiden väli tulee pujotella.
  • Pallon kuljetus mailan avulla ja maalin yrittäminen.

Villasukkaluistelu oli hauskaa niin lapsista kuin aikuisistakin. Lapset saivat hieman itsevarmuutta luistelemiseen ja haluavat innoissaan lähteä harjoittelemaan myös ulkojäille.

Kuva osoitteesta: https://pixabay.com/fi/

Lopuksi vielä pari hyvää linkkivinkkiä, joista löytyy lisää tietoa, miten lasta voi opettaa luistelemaan:

Näin opetat lapsesi luistelemaan. 

YLE:n luistelukoulu. 

Suomen luisteluliiton luistelupassi. 

Koska luistellaan?

No tietenkin talvella!

Helmikuu on täynnä talviurheilua: käymme päiväkodin lasten kanssa pulkkamäessä laskiaisena, luistelemassa lähikoulun jäällä sekä vielä hiihtämässäkin päiväkodin viereisen puiston ladulla 😀

Tiedän kokemuksesta, että lapsiryhmän kanssa luistelemaan tai hiihtämään lähteminen on rehellisesti sanottuna vaivalloista. Vilskettä ja melskettä syntyy väistämättä. Useampi lapsi tarvitsee samanaikaisesti apua, neuvoa ja opastusta. Milloin monot on väärissä jaloissa, luistimen narut liian tiukalla tai kypärä aivan vinossa. Eikä puolet lapsista meinaa pysyä vielä pystyssäkään – oli kyse sitten kummasta lajista vaan!

Mutta sitähän se opettajan työ on, opettamista. Luistelemaan ja hiihtämään kannattaa lähteä sopivan pienissä porukoissa ja aikuisia on syytä olla tarpeeksi matkassa. Positiivista ja periksiantamatonta asennetta ei kannata unohtaa työpaikan kahvihuoneeseen, sillä sitä tullaan aivan varmasti tarvitsemaan. Fiksuimmat ovat ennakoineet ja harjoitelleet luistimien sitomista ja suksien kiinnittämistä jo ennakkoon päiväkodillä 😉

Kun nämä asiat ovat kunnossa, pääsee talviurheilusta ja tekemisen meiningistä nauttimaan. “Hupsista keikkaa, ei muuta kuin ylös vaan ja yritetään uudestaan!” Kovan harjoittelun myötä koetaan onnistumisia ja opitaan uusia taitoja. Ja ai että, mikä onkaan parempaa kuin termarissa odottava lämmin mehu kovan harjoittelun päätteeksi? Suloisempaa näkyä saa hakea, kun rivi punaposkisia lapsia istuu hangella höyryävät mehukupit kädessään <3

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Talviuhreilun tunnelmaan voi päästä myös laulamalla: kaikille on varmaan tuttu laulu Koska luistellaan ihan muuten vaan?  Laulu soljuu vieläpä mukavan rempseällä sävelellä 😀 

Ajattelin jakaa lauluun tukikuvat ja -viittomat. Päätin tällä kertaa testata, miten kuvat ja viittomat toimivat yhdessä. Mitä mieltä olette? Onko yhdellä sivulla liikaa asiaa, jos yksi sanoma ilmaistaan kolmella eri tavalla? Kuvat on muuten tuttuun tapaan Papunetistä. 

Koska luistellaan – kuvat ja viittomat

Ihania talviurheiluhetkiä!

Jokos sinä olet käynyt pulkkamäessä, hiihtämässä tai luistelemassa?