Elokuvakasvatus: Kapernaum – kaaoksen lapset

Tänään olisi luvassa hieman erilaista sisältöä! Nimittäin tein tuossa huhtikuussa pienen elokuvakasvatuksen projektin Koulukinolle ja tuotin pakolaisuuteen ja lapsen oikeuksiin liittyvän opetusmateriaalin.

Kuva osoitteesta: http://www.koulukino.fi/

Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatusyhdistys, joka kannustaa oppilaitoksia elokuvien pariin ja tarjoaa opettajille välineitä elokuvakasvatukseen. Koulukinon avulla oppilaille voi tarjota elokuvaelämyksiä sekä käsitellä elokuvien teemoja jälkikäteen elokuvia varten tehtyjen opetusmateriaalien avulla. Opetusmateriaalit ovat maksuttomia.

Koska työskentelen sivutoimisesti globaalikasvattajana eräässä lapsenoikeusjärjestössä, pääsin luomaan opetusmateriaalin koskettavasta elokuvasta Kapernaum – kaaoksen lapset. Itse elokuvan ikäraja on K12, mutta materiaali on kohdistettu yläkoulun vanhimmille sekä toisen asteen opiskelijoille sen raskaiden teemojen vuoksi.

Elokuvan juoni on tiivistetty osuvasti Koulukinon nettisivuilla:

“Kapernaum – Kaaoksen lapset on tarina Zainista (Zain al Rafeea), libanonilaisesta pojasta joka haastaa vanhempansa oikeuteen. Syyte on epätavallinen: lapsen saattaminen maailmaan karuissa oloissa, joissa selviytyminen on taistelua.

12-vuotiaan Zainin ja hänen sisaruksiensa lapsuus jää lyhyeksi Beirutin slummeissa. Kun hänen siskonsa kokee kovan kohtalon lapsiavioliiton seurauksena, Zain saa tarpeekseen ja pakenee kotoaan. Nokkela ja sinnikäs poika etsii avaimia parempaan elämään ja ystävystyy siivoojana työskentelevän Rahilin (Yordanos Shiferaw) kanssa. Kiltti Rahil tarjoaa hänelle kodin ja Zain auttaa vahtimalla hänen pientä poikaansa Yonasta (Boluwatife Treasure Bankole). Mutta kun Rahil yllättäen katoaa, Zainin on kerättävä kaikki voimansa, rohkeutensa ja kekseliäisyytensä huolehtiakseen itsestään ja Yonaksesta. Kuinka pitkään he pystyvät selviytymään maailmassa, jossa toivosta on jäljellä enää himmenevä kipinä?

Ohjaaja Nadine Labaki on kuvannut elokuvan Beirutin kaduilla aidoilla tapahtumapaikoilla ja käyttää elokuvassa pelkästään amatöörinäyttelijöitä. Pääosaa näyttelevä Zain al Rafeea on syyrialainen pakolainen ja käyttää elokuvassa oikeaa nimeään. Labaki teki elokuvaa varten taustatyötä pakolaislasten kanssa ja sai siitä idean elokuvassa nähtävään oikeudenkäyntiin: lapset pohtivat usein, miksi ovat olemassa, jos heistä ei pystytä huolehtimaan. Kapernaum – Kaaoksen lapset on vavahduttava hätähuuto kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien puolesta.”

Elokuvan traileri: http://www.koulukino.fi/kapernaum-kaaoksen-lapset

Kuva osoitteesta: http://www.koulukino.fi/

Myös opetusmateriaali käsittelee pakolaisteemaa nimenomaan lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tietoiskujen ja harjoitusten tavoitteena on saada oppilas pohtimaan globaalia pakolaiskriisiä, sen syitä ja seurauksia. Harjoituksissa korostuu laaja-alaisen yleissivistyksen sekä globaalin yhteisvastuun merkitys.

Harjoitukset ennen elokuvaa:

Harjoitus elokuvan aikana:

Harjoitukset elokuvan jälkeen:

Oletko sinä kiinnostunut globaalista yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista? Siinä tapauksessa lämmin suositus Karpernaum -elokuvalle! Elokuva kuvaa todella rehellisesti ja kaunistelematta sitä, millaista miljoonien lasten elämä on pakolaiskriisin keskellä.

Lempipaikkani

Ihanaa sunnuntaita! Leppoisan viikonlopun kunniaksi jaan teille muutamat hauskat piirustukset viime tiistailta.

Piirsimme viskareiden kanssa kuvat meidän lempipaikoistamme: Suljimme silmät ja kuuntelimme rauhoittavaa musiikkia. Tehtävänä oli kuvitella itsensä omaan lempipaikkaansa, missä tekisi jotain mukavaa. Sitten kynän avulla siirsimme mielikuvat paperille.

Ja katsokaa, miten hienoja piirustuksia syntyikään!

“Minun lempipaikkani on mökillä. Olen uimarannalla äidin kanssa.”
“Minun lempipaikkani on metsä.”
“Minun lempipaikkani on maatila. Hoidan siellä hevosia.”
“Minun lempipaikkani on uimaranta. Olen siellä perheeni kanssa ja menemme ostamaan jäätelöä.”
“Minun lempipaikkani on Nukkumatin koti.”

Ja arvaako joku mikä on open lempipaikka? 😀

“Minun lempipaikkani on paratiisisaarella, missä voin kuunnella äänikirjoja ja rentoutua.”

Mikä on sinun lempipaikkasi? 🙂

Älä sano näin varhaiskasvatuksen opettajalle

Viime kesänä lähdin kaverini kanssa lomalle Bulgariaan. Menolennolla vieressäni istui kaksi vanhempaa naista. He olivat hyvin puhelijaita ja kyselivät paljon. Kun kävi ilmi, että työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana, naiset pahoittelivat kovasti ammattini arvostusta ja pientä palkkausta. Toinen naisista totesi haluavansa mahdollistaa minullekin “lomatunnelmaan” pääsemisen. Hän tarjoitui maksamaan minulle ylihintaisen siiderin lentoyhtiön virvoketarjoilusta. Kieltäydyin ystävällisesti.

Meillä oli tänään töissä poikkeuksellisen mielenkintoinen kahvihuonekeskustelu! Puhuimme nimittäin rahasta.

Kasvatusala on tunnetusti naisvaltainen ja suhteellisen pienipalkkainen. Keväällä 2018 perustettiin Eileikkirahaa-kansanliike, jonka tavoitteena on ajaa parempia palkkoja korkeasti koulutetuille varhaiskasvattajille. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajan kuukausipalkka on noin 2300 euroa.

En tässä postauksessa avaa sen tarkemmin syitä sille, mistä matala palkkaus johtuu, mutta voisin lyhyesti kuvata varhaiskasvatusalan palkkakonteksia: Varhaiskasvatusta korostetaan ihmisen kehityskulun kaikkein tärkeimpänä oppimisen ja kasvamisen vaiheena. EU, YK, OECD ja Maailmanpankki kannustavat panostamaan varhaiskasvatukseen ja siihen tehtyjen investointien uskotaan takaavan yhteiskunnalle seitsenkertaisen tuoton. Uudistuneet varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelma ovat lisänneet alan laatu- ja pätevyysvaatimuksia, mikä on tietenkin hyvä asia. Kuitenkin samaan aikaan myös varhaiskasvattajien työmäärä ja vastuu on lisääntynyt, mutta palkka ei ole noussut.

Tutkimusten mukaan iso osa varhaiskasvatuksen opettajista harkitsee alan vaihtoa, ja usein perusteena on juuri palkkakysymys. Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaihtuminen on alalla  jo muutenkin suuri haaste, sillä se heijastuu huomattavasti työn laatuun ja varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten hyvinvointiin. Samaan aikaan pätevästä henkilökunnasta on pulaa: täyttämättömiä vakansseja on satoja ja lyhytaikaisia sijaisiakin vaikea löytää.  Palkkakysymystä on kärjistänyt entisestään se, että kuntia on epäilty palkkakartelliin syyllistymisestä. Onko oikeasti olemassa hiljainen sopimus siitä, että kunnat maksavat varhaiskasvatuksen opettajille minimipalkkaa?

Tänään kahvihuoneessa keskustelimme palkka-aiheesta surkuhupaisaan sävyyn. Päädyimme pohtimaan sitä, kuinka lähes jokaisella meistä on joku tuttava, joka on joskus kommentoinut palkkojamme mukapätevään sävyyn (todellisuudessa vain ilmaistakseen oman tietämättömyytensä). Jokainen meistä on joskus saanut aivan typeriä “neuvoja” ja “vinkkejä” omaan taloudelliseen menestykseen. Aivan liian usein kommentoija on ollut vieläpä toinen korkeasti koulutettu, jonka palkkapussi nyt vain sattuu olemaan suurempi. Rahapäissään on kaiketi helppoa esittää erilaisia “ohjeita”, joista pienituloisten olisi muka syytä ottaa opiksi.

Tähän väliin koen tarpeelliseksi huomauttaa, että vaikka postauksen aiheena onkin raha, niin seuraavien kohtien lukemisessa kannattaa hyödyntää myös huumorimieltä ;D

Älä siis sano varhaiskasvatuksen opettajalle:

“Ajattelet liikaa rahaa, jos kerta sanot olevasi kutsumusammatistasi.” – Kutsumusammatti ei tarkoita sitä, etteikö työstään voisi vaatia kohtuullista korvausta.

“Se on aina ammatinvalintakysymys.” – Ei se  kyllä läheskään AINA sitä ole.

“Onnea ei voi ostaa!” – Juu juu ei voikaan, mutta raha mahdollistaa monia asioita, jotka ovat usein yhteydessä myös onnentunteeseen.

“Raha ei tee onnelliseksi!” – Jep, samat perustelut kuin edelliseen. Lisäksi olisi syytä tiedostaa, että yhteiskunnallisten rakenteiden vuoksi matalapalkkaiset ammatit mielletään myös vähemmän arvostetuiksi ja vaikutusvaltaisiksi kuin korkeapalkkaiset ammatit.

“Työ tekijäänsä kiittää!” – Totta sekin ja usein onkin ihanaa kuulla palautetta hyvin tehdystä työstä <3 Se kiitos voisi kuitenkin näkyä myös palkkakuitissa.

“Tiedän niin, miltä susta tuntuu. Muakin harmittaa, kun ei ole vielä varaa tehdä enää tänä vuonna toista ulkomaanmatkaa.” – Epäilen vahvasti, tiedätkö sittenkään 😀 On huomioitavaa, että sosiaaliset todellisuudet ovat etääntyneet niin paljon toisistaan, etteivät ihmiset pysty realistisesti samaistumaan toistensa arkeen.

“Mistä sulle muka pitäisi maksaa? Siitä, että syötät lapsia ja vaihdat vaippoja?” – Tällaisten kommentoijien kannattaisi vaikka Googlata sana “varhaiskasvatus” ja selvittää, mitä se tarkoittaa 🙂

“Palkan suuruus kertoo työn vastuullisuudesta.” –  Ei pidä yksiselitteisesti paikkaansa. Palkan suuruus johtuu monestakin asiasta: työehtosopimuksesta, työntekijän kokemuksessa, palkkaneuvotteluista, poliittisista asetelmista…

“Eihän sellaisesta työstä voi maksaa, mikä ei tuota mitään!” – Kyseisen kommentin lipsauttaessaan kannattaisi perehtyä asiaan hieman tarkemmin. Varhaiskasvatus on yhteiskunnalle tuottoisaa niin taloudellisesti kuin väestön sivistys- ja kulttuuripääomankin kannalta.

Noniin, tällaista tällä kertaa! Tämän postauksen tavoitteena oli huomauttaa, millaisen richsplainingia varhaiskasvatuksen opettajat saattavat kokea – ainakin omassa tuttavapiirissäni.

Loppuun haluaisin huomauttaa, että palkoista todellakin kannattaa ja pitääkin puhua. Vaikka minä ja moni muukin varhaiskasvatuksen opettaja nautimme työstämme, on meillä perusteltu syy kritisoida alamme palkkauksia.

Oletko sinä kenties törmännyt richsplainingiin? Millaisia ajatuksia ja kokemuksia sinulla on aiheesta?

Pedagoginen dokumentointi 2: Lapsiryhmän toiminnan suunnittelu

Meidän lapsiryhmässä toimintaa suunnitellaan kuukausi kerrallaan. Arvioimme jokaisen kuukauden lopussa, miten kyseinen kuukausi on sujunut ja suunnittelemme havaintojemme pohjalta seuraavaa kuukautta.

Lapsiryhmässäni korostuu niin kutsuttu arjen pedagogiikka eli pedagoginen kasvatustoiminta ei rajoitu pelkästään “opetustuokioihin”. Arjen pedagogiikka tarkoittaa ryhmässämme sitä, että lapsen päivä on kokonaisuus, johon sisältyvät tilanteet on suunniteltu tukemaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Eli lapsiryhmän toimintaa suunniteltaessa ei mietitä pelkästään erilaisia tuokioita, vaan pyritään arvioimaan ja kehittämään kaikkia päivittäisiä tilanteita.

Esimerkiksi ulkoiluun siirtyessä pukemistilanne saattaa näyttää ulkopuolisen silmin tavalliselta arkiaskareelta. Sitä se onkin. Ja sellaiseen tilanteeseen voidaan sisällyttää paljon pedagogiikkaa: Itsestä huolehtimisen taitoja, kun lapset harjoittevat itse napittamaan villapaitansa ja käärimään kaulahuivinsa. Vuodenaikojan ja sääilmiöiden tarkastelua, kun mietimme, pitääkö tänään pukea kumisaappaat vai lenkkarit. Omista tavaroista huolehtimista, kun lapset harjoittelevat säilyttämään nimikoituja vaatteitaan omassa lokerossaan. Oman vuoron odottamista, kun viisi lasta pyytää samaan aikaan aikuista auttamaan hanskojen pukemisessa. Kielellisiä taitoja, kun loruilemme samalla:

“Kintaan kitaan kädet käy,
sormia ei enää näy.
Kunpa peukalo vain löytäis sen,
oman kolon lämpöisen.”

Lopuksi lasketaan vielä, paljonko uloslähtijöitä on yhteensä. Eli vielä matematiikkaakin! Vain mielikuvituksen puute rajoittaa niitä kaikkia pedagogisia mahdollisuuksia, mitä arkirutiineihin voi sisällyttää 😉

Kuva on osoitteesta https://www.canva.com/photos/

Arjen pedagogiikan lisäksi päivittäiset pienryhmätoiminnot ovat tärkeä osa pedagogista toimintaa:

Meidän viskarissa lapset puuhailevat aamupäivisin pienryhmittäin noin 15-50 minuutin ajan. Yleensä toiminta itsessään on lyhytkestoinen, mutta lasten innostuessa saatamme jatkojalostaa sitä niin, että puuhastelemmekin tunteroisen 😀

Ryhmässäni työntekijät ideoivat ja suunnittelevat toimintaa yhdessä. Sen jälkeen minä teen opettajana varsinaisen kuukausisuunnitelman. Olen aikaisemminkin maininnut, että lapsiryhmässäni noudatetaan varsin säntillisesti tuttua kuukausi- ja viikkorytmiä. Rytmit on pyritty rakentamaan siten, että ne eivät horjahda pienistä muutoksista – niitä kun tulee melkein viikottain!

Kuten Pedagogisen dokumentoinnin ensimmäisessä postauksessa kerroin, viikkoomme sisältyy erilaisia toimintoja: jumppaa, viskaritehtäviä, kädentaitoja ja leikkiä. Toiminnot toteutetaan pienryhmittäin. Pyrimme tarjoamaan lapsille monipuolisia aktiviteetteja: Vaikka teemme viikottain viskaritehtäviä, tarkoittaa se käytännössä, että yhtenä viikkona teemme värityskuvia, toisena viikkona labyrinttitehtävän ja kolmannella viikolla luemme kirjaa.

Kuukausisuunnitelmaan merkitsen aktiviteetin yhteyteen, mitä varhaiskasvatussuunnitelman osa-aluetta sen on tarkoitus korostaa. Näin ollen ryhmän työntekijät voivat lukea varhaiskasvatussuunnitelmasta, mitä asioita heidän tulisi erityisesti huomioida kyseisen toiminnon toteutuksesta. Ryhmässämme vasu ei siis pääse pölyttymään! Kuukausisuunnitelman avulla pystymme vakuuttumaan myös siitä, että vasun eri sisällöt toteutuvat ryhmässämme.

Kuukausisuunnitelman pohjalta sovimme viikottain, kuka ryhmäni työntekijöistä vastaa minkäkin aktiviteetin yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja valmistelusta. Näin minun ei tarvitse yksin huolehtia kaikesta pedagogisesta sisällöstä, vaikka työnkuvani puolesta vastaantin pedagogisesta kokonaisuudesta. Samalla myös koko todella ammattitaitoinen kasvatustuumini pysyy pedagogisesti valveutuneena 🙂

Onko ruudun takana muita vakaopettajia? Millaisia käytänteitä te hyödynnätte lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa?

Lue myös Pedagoginen dokumentointi -blogisarjan ensimmäinen osa:

Lapsiryhmän rytmit ja rutiinit

Loruja ystävyydestä

Ihanaa ystävänpäivää!

Kokosin alle kymmenen omaa lempparirunoa ystävyydestä. Niistä voisi koota vaikka ystävyysaiheisen lorupussin 🙂

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko,
jolla on kädessä avain ja lukko.
Niillä se sitoo ystävät yhteen,
niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.

Ollaan ystäviä, jookos?
Ollaan ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina,
syödään pipareita tusina.
Olet uskomattoman tärkeä
– ei kukaan saa sydäntäsi särkeä!

Kuusi kuusta vierekkäin,
seisoo katsoo metsään päin.
Kuusi kuusta miettii näin,
on hyvä olla lähekkäin.

Kuin puuron keskellä keltainen voi,
kuin harsokasteinen aamunkoi,
kuin kermavaahto kielenpäällä,
kuin liukuisi siivin kirkkaalla jäällä.
Sellainen olet Sinä ystävä kiltti,
lämmin kuin aito lapsuuden viltti.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää
ja minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä, tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Kaikki lapset, jotka leikkivät yksikseen,
saavat leikkitoverin vierelleen.
Hän on kanssasi, vaikka häntä ei näy,
hän sinunkin viereesi leikissä käy.
Ei kukaan häntä kuule, ei kukaan nää,
tuota tuntematonta ystävää.
Mutta läsnä hän on, sillä minnekään
ei jätä hän lasta yksinään …
… ja kun aika on mennä nukkumaan,
anna unen tulla, ole huoleti vaan.
Hän on luvannut, ettei tietenkään,
jätä lelujasi yksin pimeään.

Onko sun ystäväsi koira vai nalle,
illoin kun kaivaudet peittojen alle?
Tai ehkä kissa, niin pehmeä, sievä,
puolet sun tyynystä vievä.
Hoivaile ystävääsi, kuiskaile vaikka:
’ Täällä ei mörköjen oo kotipaikka.’
Rapsuta korvia, hellästi halaa,
ystäväsi luo joskus päivisinkin palaa.
– Marita Lindquist –

Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle vartavasten
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.

Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia jotka
tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.

Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!
– Hannele Huovi –

Hymy on kuin kaunis kukka,
tai jalassa oleva villasukka.
Vaikka olisi kurja sää,
se hyvältä tuntuu ja lämmittää.
– Paula Sahlberg –

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Muistathan tänään lähettää onnentoivotuksen lähimmäisellesi <3

Pedagoginen dokumentointi 1: Rytmit ja rutiinit

Osallistuin viime syksynä koulutukseen Ilo ja oppiminen näkyviksi – pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä. Sen innoittamana olen kehittänyt erilaisia tapoja, joilla pystyn dokumentoimaan lapsiryhmässäni toteutuvaa pedagogiikkaa.

Ajattelin toteuttaa pienimuotoisen “blogisarjan”, jossa esittelen erilaisia tapoja toteuttaa pedagogista dokumentointia 🙂 Tämä on sarjan ensimmäinen osa, jossa kerron yleisesti, mitä pedagogisella dokumentoinnilla tarkoitetaan ja mikä sen merkitys on varhaiskasvatuksessa. Lopuksi jaan myös yhden vinkin siitä, miten dokumentointia voi hyödyntää  lapsiryhmän rytmien ja rutiinien konkretisoinnissa.

1. Mitä on pedagoginen dokumentointi?

Opetushallitus, Varhaiskasvatussuunitelman perusteet, s. 37:

Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeinen työmenetelmä. Se on jatkuva prosessi, jossa havainnot, dokumentit ja niiden vuorovaikutuksellinen tulkinta muodostavat ymmärrystä pedagogisesta toiminnasta. Pedagoginen dokumentointi mahdollistaa lasten ja huoltajien osallistumisen toiminnan arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen.

Pedagoginen dokumentointi tuottaa tietoa lasten elämästä, kehityksestä, kiinnostuksen kohteista, ajattelusta, oppimisesta ja tarpeista sekä lapsiryhmän toiminnasta konkreettisella ja monipuolisella tavalla. Yksittäisten dokumenttien, esimerkiksi valokuvien, piirrosten tai henkilöstön havaintojen, avulla voidaan yhdessä lasten kanssa tarkastella heidän kehitystään ja oppimistaan. Lasten jo saavuttamat tiedot ja taidot, kiinnostuksen kohteet ja tarpeet tulevat näkyväksi pedagogisen dokumentoinnin kautta ja ovat toiminnan suunnittelun perusta.

Suunnitelmallisen dokumentoinnin tavoitteena on, että henkilöstö oppii tuntemaan yksittäistä lasta, ymmärtämään lasten välisiä suhteita sekä ryhmän henkilöstön ja lasten välisen vuorovaikutuksen luonnetta. Pedagogisen dokumentoinnin tarkoitus on toteuttaa varhaiskasvatusta lapsilähtöisesti. Dokumentoinnin avulla saatuja tietoja ja ymmärrystä hyödynnetään esimerkiksi työtapojen, oppimisympäristöjen, toiminnan tavoitteiden, menetelmien ja sisältöjen muokkaamisessa jatkuvasti lasten kiinnostusta ja tarpeita vastaavaksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on osa pedagogisen dokumentoinnin prosessia (luku 1.3). Suunnitelmallista pedagogista dokumentointia tarvitaan myös lasten kehityksen ja oppimisen tuen tarpeiden arvioinnissa (luku 5).

Pidemmältä aikaväliltä kootut dokumentit ovat tärkeä osa pedagogisen toiminnan arviointia ja henkilöstön toiminnan itsearviointia (luku 7.1).

Kuva on osoitteesta https://www.canva.com/photos/

Dokumentoinissa on kyse…

… asioiden ja tilanteiden tallentamisesta ja näkyväksi tekemisestä.

… tiedon välittämisestä.

Mitä voi dokumentoida?

Lapsiryhmän toimintaa.

Lasten maailmaa: kokemuksia ja ajatuksia.

Lasten oppimista, kasvua ja kehittymistä.

Leikkejä, retkiä, juhlia ja tapahtumia.

Mikä merkitys dokumentoinnilla on?

Lapselle: “Minä olen tärkeä ja minua arvostetaan. Muistojani ja oppimistani konkretisoidaan, ne tulevat minulle paremmin ymmärretyksi.”

Varhaiskasvattaja: “Voin suunnitella ja arvioida toimintaani olemalla tietoisempi lapsiryhmässäni tapahtuvasta pedagogiikasta. Pystyn seuraamaan omaa ammatillista kasvuani.”

Vanhemmille: “Pystymme seuraamaan lapsen kasvua päiväkodissa ja osallistumaan siihen. Kasvatusyhteistyömme ja luottamussuhde päiväkodin kanssa vahvistuu.”

Pohdittavaa:

Mitä haluamme dokumentoida ja miksi?

Kuka päättää siitä, mitä ja miten dokumentoidaan?

Tulevatko lapsille tärkeän jutut näkyviksi?

Kuka dokumentoi?

Milloin ja kuinka usein dokumentoimme?

Miten dokumentteja hyödynnetään pedagogisen toiminnan suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä?

Miten dokumentointi heijastuu Vasuun?

2. Miten dokumentointia voi hyödyntää lapsiryhmän rutiinien konkretisoinnissa?

Meidän lapsiryhmässämme ollaan hyvin orientoituneita tiettyyn päivä- ja viikkorytmiin. Ryhmässä on useampi erityislapsi, jotka reagoivat herkästi pieniinkin muutoksiin. Lisäksi ajattelen, että toistuva rytmi ja tutut tavat tuovat kaikkien lasten arkeen turvallisuuden ja ennakoimisen tunnetta 🙂

Ryhmämme päivä- ja viikkorytmit ovat dokumentoituna lapsiryhmämme seinälle. Kuvat on tutusta Papunetin kuvapankista.

Päivärytmimme on aikataulutettu eli arkisin teemme tiettyjä asioita tiettyyn aikaan – siihenhän rytmit perustuvat. Toimintoja ei ole kuitenkaan tarkasti kellotettu, sillä emme kaipaa kiireen tunnetta lapsiryhmäämme 🙂

Viikkorytmissä toistuu neljä erilaista toimintoa: jumppa, kädentaidot, leikki ja viskaritehtävät. Nämä toiminnot ovat valikoituneet ryhmävasusta nousevien lasten tarpeiden perusteella.

Maanantaisin liikumme ja leikimme jumppasalissa.

Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin teemme pieniä viskaritehtäviä, harjoittelemme kädentaitoja sekä leikimme ohjatusti.

Viskaritehtävät ovat pieniä kynäharjoitteita, kuten tehtävämonisteita ja värityskuvia. Niitä tehdessä harjoittelemme keskittymistä, ohjeiden noudattamista ja ajattelutaitoja. Tehtävät on suunniteltu lasten ikätason mukaisesti ja ne ovat luonteeltaan leikkimielisiä ja tutkivia. Korostamme oppimisen iloa emmekä arvioi lasten tekemiä tehtäviä.

Kädentaidot sisältävät laajasti erilaisia toimintoja, kuten askartelemista, maalaamista, rakentamista, ompelemista, leipomista yms. Kädentaidoissa lapset pääsevät tekemään itse ja kokeilemaan uusia asioita. Ohjatussa leikissä lapset leikkivät, laulavat ja loruilevat yhdessä aikuisen kanssa.

Ohjatusti leikkiessä harjoittelemme vuorovaikutustaitoja ja yhdessä toimimista. Leikin kautta opimme myös uusia asioita ympäröivästä maailmasta, kuten eläimistä, ammateista ja matematiikasta. Leikkiessä heittäydymme erilaisiin rooleihin ja leikkimaailmoihin, musisoimme, satuilemme ja loruilemme.

Perjantaisin vietämme koko päivän vapaasti leikkien.

Hyvät tavat ilon tuo meidän sydämiin

Meidän päiväkodissa järjestetään kerran kuukaudessa koko talon laulutuokio. Jokainen lapsiryhmä on harjoitellut laulutuokiolle pienen lauluesityksen, joka lauletaan yhdessä muiden ryhmien kanssa. Viimeksi meidän viskarilaiset esittivät ihanan laulun nimeltään Hyvät tavat 🙂 Laulu on musiikkipedagogi Siina Hirvosen käsialaa. Ryhmässäni käytetään paljon tukiviittomia kommunikoinnin tukena, joten lisäsimme myös tähän lauluun tukiviittomat ole hyvä, kiitos ja anteeksi.

Nuo kolme sanaa ovat olleet ryhmässämme kovassa harjoituksessa. Eivätkä pelkästään uuden laulun opettelussa, vaan päivittäisessä vuorovaikutuksessa! Viisivuotiaat lapset kiinnostuvat yhä enemmän sellaisista leikeistä ja peleistä, joissa on selkeät säännöt. Kuitenkin neuvottelutaitoja vasta harjoitellaan, joten erimielisyyksiä ja ristiriitoja kohdataan päivittäin. Tunteiden sanoittaminen, periksi antaminen ja häviäminen on vielä paikoin vaikeaa. Kiukustuessaan lapset sanovat ilkeitä ja loukkaavia asioita (viisivuotiasta ei voi loukata pahemmin kuin haukkumalla vauvaksi tai tyhmäksi). Sosiaalisia taitoja hiotaan päivä päivältä taitavammiksi.

Myös kaverit ovat todella tärkeitä ja lapset muodostavat ensimmäisiä pysyviä ystävyyssuhteita. Kavereiden mielipiteet vaikuttavat yhä vahvemmin siihen, mikä on lapsista kivaa ja hienoa. Lapset haluavat tehdä vaikutuksen toisiin lapsiin ja aikuisiin. He leuhkivat ja mahtailevat.  Toisinaan perättömillä puheilla saatetaan myös peitellä omaa epävarmuutta tai osaamattomuutta.

Työpaikallani pyritään jokapäiväisissä kohtaamisissa lisäämään lasten keskinäistä kunnioitusta sekä toisten ihmisten arvostamista. Puhumme toisille ystävälliseen sävyyn ja myönnämme tekemämme vahingot (nämä koskevat myös meitä aikuisia!).

Jaan alla olevasta linkistä tukiviittomat ja -kuvat Hyvät tavat– lauluun. Kuvat on peräisin Papunetistä. 

Hyvät tavat – laulu.

Vaalitko sinä hyviä käytöstapoja? 🙂

Kuva osoitteesta: https://pixabay.com/

Tavalliset perheet

Työskentelen sivutoimisesti eräässä hankkeessa, joka järjestää monikulttuurista toimintaa vähävaraisille lapsiperheille. Suunnittelen ja toteutan hankkeen teemaan sopivia työpajoja, joita käyn pitämässä pari kertaa kuukaudessa 🙂

Viime kerralla sain eräältä kollegaltani lahjaksi pelikortit (kiitos vielä!). Korteilla voi pelata Tavalliset perheet -peliä, joka muistuttaa perinteistä Pekka-peliä. Molemmissa peleissä on tarkoituksena kerätä mahdollisimman monta erilaista perhettä.

Pekka-peliä on kritisoitu stereotypiseksi ja rasistiseksi. Sen sijaan Tavalliset perheet -pelin ideana on laajentaa käsitystä “normaalista” perheestä ja suhtautua kunnioittavasti perheiden monimuotoisuuteen.

Peli pääsi testiin, kun otin sen päiväkotiin töihin mukaan. Oli hauskan nostalgista päästä pelaamaan lapsuudesta tuttua peliä, vaikka korteissa olikin uudistuneet kuvat!

Pelin nimi on mielestäni oivaltava: Usein perheiden moninaisuudesta puhuttaessa mainitaan erilaiset perheet. Mutta millainen on erilainen perhe? Tai oikeastaan, millainen on tavallinen perhe?

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten tavallisin perhemuoto on lapseton aviopari. Lapsiperheiden määrä laskee vuosi vuodelta ja perheiden keskiverto lapsiluku on 1,85. Yksilapsisia perheitä on 43%, kaksilapsisia 39% ja kolmilapsisia 15%. Vähintään neljän lapsen perheitä on noin 5%. Uusperheitä on noin 9%. Yli kolmannes perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia; monikkoperhe, maahanmuuttajataustainen perhe, yhden vanhemman perhe, kahden kulttuurin perhe, uusperhe, adoptioperhe, sateenkaariperhe, sijaisperhe, tukiperhe… Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä pohjimmiltaan jokainen perhe muodostaa oman ainutlaatuisen yhteisönsä!

Eli jos jokainen perhe on omanlaisensa, miksi puhutaan erilaisista perheistä? Kaikkihan me olemme erilaisia! Jos halutaan laajentaa käsitystä “normaalista”, niin miksi ei lähtökohtaisesti puhuttaisi pelkästään tavallisista perheistä?

Jokaisella on oikeus määrittää omat perhesuhteensa ja tuntea ympäröivän yhteiskunnan hyväksyntää. Jokaisella on oikeus kokea, että oma perhe on oikeanlainen.  Mielestäni perheen tärkeimpiä kriteerejä tulisi olla se, että perhe on turvallinen elinympäristö, johon jokainen saa kuulua omana itsenään. Perhe on kaikkien oikeus.

Opiskelen pitkänä sivuaineena (60op) sosiologiaa, ja yksi mieleenpainuvimmista opintokokonaisuuksista oli Yhteiskunnan rakenne ja muutos -kurssi, jossa tarkastelin Suomen väestöllistä kehitystä, syntyvyyttä sekä perhekäsitysten muuttumista. Niin mielenkiintoisia, mutta samalla monimutkaisia ilmiöitä! Aiheesta voisi opiskella joskus lisääkin 🙂

Miten sinä määrittelisit “tavallisen perheen”?

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Aikuisen tulee rakentaa lapsen positiivista luontosuhdetta ja tarjota lapselle hänen ikätasonsa mukaista oikeaa tietoa ilmastonmuutoksesta.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Ilmastonmuutos koskettaa lapsia

Luin Ilmastoahdistuksen Instagram-tililtä ajatuksia herättävän julkaisun, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen herättämää huolta lapsissa. Se sai myös minut pohtimaan, miten voisin varhaiskasvatuksen opettajana tukea lasten positiivista kasvua kohti kestävää elämäntapaa.

Työssäni olen saanut ilokseni huomata, kuinka jo päiväkoti-ikäiset lapset haluavat pitää huolta ympäristöstä. He ovat valveutuneita kierrättäjiä, hyötyliikkujia ja hävikkiruoan säästäjiä. Kerran kotileikissä Ihmeperhe oli lähdössä lomalle Helsinkiin ja olivat jo matkalla lentokentälle, kun perheen koira ehdottikin, että mentäisiinkö lentopyörällä 😀 Hän oli kuullut, että lentokone saastuttaa pilviä.

Ilmastonmuutos myös huolestuttaa lapsia. Energiayhtiö Vattenfallin teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista 6-16 -vuotiaista lapsista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Pienen lapsen elämänpiiri kattaa tutun kotiseudun ja hänen maailmansa on hyvin konkreettinen. Miten hän voi kantaa harteillaan koko maapallon mittakaavassa suuria ympäristöhaasteita? Esimerkiksi minulle on esitetty huolestuneita kysymyksiä: “Mihin kaikki jääkarhut menevät, kun niiden koti sulaa?” “Voiko Suomeen tulla hirmumyrsky tai koko metsän kokoinen tulipalo?”

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Opettajana minulla on varhaiskasvatuslain asettama velvollisuus ohjata lapsia eettiseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Laki mainitsee kestävän kehityksen yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteista:

”Kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen.”

Kestävä elämäntapa korostuu myös varhaiskasvatussuunnitelman arvoperustassa:

”Varhaiskasvatuksen tehtävänä on ohjata lapsia terveyttä ja hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää tunnetaitojaan ja esteettistä ajatteluaan. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan ja noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita niin, että sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen ulottuvuus huomioidaan.”

Lisäksi varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa varhaiskasvattajia huomioimaan kestävän kehityksen periaatteet lapsiryhmän toiminnassa monella eri tasolla:

”Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla.” (VASU, 2016, s. 21)

”Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja.” (VASU, 2016, s. 23)

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle.” (VASU, 2016, s. 25)

”Varhaiskasvatustyön tavoitteita tukeva toimintakulttuuri luo suotuisat olosuhteet lasten kehitykselle, oppimiselle, osallisuudelle, turvallisuudelle, hyvinvoinnille sekä kestävälle elämäntavalle.” (VASU, 2016, s. 28)

”Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.” (VASU, 2016, s. 30)

”Kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän elämäntavan välttämättömyys. Arjen valinnoilla ja toimilla ilmennetään vastuullista suhtautumista luontoon ja ympäristöön. Varhaiskasvatuksessa edistetään välineiden ja tilojen yhteiskäyttöä, kohtuullisuutta, säästäväisyyttä, korjaamista ja uusiokäyttöä.” (VASU, 2016, s. 31)

”Ympäristökasvatuksen tavoitteena on vahvistaa lasten luontosuhdetta ja vastuullista toimimista ympäristössä sekä ohjata heitä kohti kestävää elämäntapaa.” (VASU, 2016, s. 44)

Näiden viittauksien valossa voi todeta, että kestävän kehityksen periaatteiden tulee olla läsnä jokaisessa lapsiryhmässä. Mielestäni enemmän olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, miten ilmastokriisin uhatessa ympäristöasioita käsitellään varhaiskasvatukseen kuuluvan positiivisen ja kannustavan ilmapiirin kautta. Tavoitteena ei ole missään nimessä huolestuttaa ja syyllistää lapsia, vaan kannustaa heitä kestämään elämäntapaan.

Päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa asioita opitaan tekemällä: Kierrätetään, säästetään sähköä, otetaan lautaselle sopivan kokoinen annos ruokaa, piirretään paperin molemmille puolille sekä korjataan rikkoontuneita vaatteita ja leluja. Tekemisen lomassa voi vastata lapsen esittämiin kysymyksiin ja kertoa, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Lapselle kannattaa antaa konkreettisia ja häneen omaan arkielämäänsä liittyviä esimerkkejä.

Tärkeintä on mielestäni oivaltaa, että päiväkoti-ikäisen lapsen ei tarvitse tietää ilmastonmuutoksen massiivisuuteen liittyviä lukuja, tilastoja ja “kylmiä faktoja”. Varhaiskasvatuksessa tulee keskittyä ekotekojen tekemiseen iloon ja kannustamiseen 🙂

Lasten tietoisuutta ilmasto- ja ympäristöasioista voi lisätä yhdessä lukemalla, leikkimällä, pelaamalla ja retkeilemällä. Esimerkiksi WWF:n materiaalipankista, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton sivuilta löytyy paljon maksutonta varhaiskasvatukseen sopivaa materiaalia. Päiväkoti voi myös tutustua Vihreä lippu -toimintaan.

Lisäksi minulla on pari kirjavinkkiä, joiden avulla voi käsitellä kestävään kehitykseen sopivia teemoja:

Pohjana positiivinen luontosuhde

Olen vahvasti sitä mieltä, että ympäristökasvatuksen näkökulmasta varhaiskasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä on auttaa lasta rakentamaan positiivista luontosuhdetta. Ja luontosuhteen luomisessa kaikista olennaisinta on tarjota lapselle mahdollisuus leikkiä luonnossa. Esimerkiksi vapaa leikkiminen metsässä kehittää luontosuhteen lisäksi lapsen motoriikkaa, luovuutta, aistien käyttöä ja lainalaisuuksien ymmärtämistä. Luonnossa lapsi saa kokeilla ja ihmetellä.

Kun lapsi saa rauhassa tutustua lähiseutunsa luontoon ja löytää siellä omat mielipuuhansa, on hän vähitellen valmis tekemään erilaisia ekotekoja. Positiivisen luontosuhteen ollessa kestävään elämäntapaan oppimisen taustalla ei ympäristöystävällisten valintojen tekeminen tunnu pakottavalta ja luopumiselta. Sen sijaan lapsi haluaa tehdä luontoa suojelevia päätöksiä. Luonnon hyvinvointi ei ole ristiriidassa oman hyvinvoinnin kanssa, vaan luonnon hyvinvointi on osa omaa hyvinvointia.

Mielestäni lasten luontokokemusten tulisi olla arkisia. Tällä tarkoitan sitä, että erilaisista metsäretkistä ja luontopoluista ei tarvitse – eikä tule – tehdä spektaakkeleita. Lapselle tulisi synnyttää käsitys siitä, että luonnossa voi viettää vapaa-aikaa aivan kuten viikoittaisissa jalkapallotreeneissä, kokkikerhoissa ja soittotunneillakin. Kynnys viihtyä luonnossa tulisi tehdä mahdollisimman matalaksi.

Luontosuhteen merkitys korostuu juuri varhaislapsuudessa, jolloin lapsi muodostaa pysyviä käsityksiä ympäristöstä. Lapsen luontosuhde ei synny enää nykymaailmassa automaattisesti, vaan vaatii aikuisten aloitteellisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapset viettävät enemmän aikaa elektroniikan äärellä kuin luonnossa. Noin puolet suomalaisista kaupunkilaislapsista arvioi, ettei osaa nimetä metsän puita. Positiivisen luontosuhteen tulisi syntyä ennen kuin lapsi täyttää 12-vuotta, sillä sen jälkeen siihen on paljon vaikeampaa vaikuttaa.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Mitä kaikkea kivaa luonnossa voi tehdä?

Poimia marjoja

Leikkiä lumessa

Käydä pyöräretkellä

Ihmetellä taivaalla lipuvia pilviä

Rakentaa maja

Tehdä soitin ruohon varresta

Valmistaa ruokaa ja syödä eväitä (roskat talteen!)

Onkia kaloja

Tarkkailla eläimiä

Viettää aikaa ja olla vain

Katsella lintuauraa

Etsiä geokätköä

Nukkua teltassa

Istua nuotion äärellä

Kerätä kiviä, käpyjä ja syksyllä pudonneita lehtiä

Katsella tähtitaivasta

Lomailla – retki lähimetsään on ekoteko itsessään, kun ei tarvitse matkata kauas!

Mitä sinä tykkäät tehdä luonnossa? 🙂

Miten lapsille voi opettaa kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa?

Kiusaaminen ei ole koskaan kiusatun vika.

Luin tiistai-iltana Ylen artikkelin, jossa käsiteltiin koulukiusaamista sekä haastateltiin Sysmän yhtenäiskoulun rehtoria aiheesta. Artikkelin jälkeen minulle jäi kalvavan hämmentynyt ja jopa järkyttynyt fiilis: ”Mitä mä just luin?”

Ylen MOT tutki peruskouluissa tapahtuvaa kiusaamista ja perehtyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn koulukohtaisiin tuloksiin. Tulokset olivat järkyttävät: Joissakin kouluissa joka kolmas kyselyyn vastanneista oppilaista koki kiusaamista viikoittain. Koulukiusaaminen on sitkeää, ja tilastojen mukaan joissain kouluissa kiusaaminen vain pahenee siihen puuttumisen jälkeen. Kuitenkin keskivertokouluissa 4. ja 5. luokkalaisista 7,3 prosenttia kokee tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa. Kiusaamisen määrä siis vaihtelee valtavasti eri koulujen välillä.

Ylen MOT päätti soittaa niille rehtoreille, joiden kouluissa esiintyy kyselyn perusteella poikkeuksellisen paljon kiusaamista. Rehtorien mukaan koulujen hälyttävät kiusaamisluvut johtuivat maahanmuuttajaryhmiin kohdistuvasta syrjinnästä, lasten ja nuorten ”jengiytymisestä”, oppilaiden ”kemioiden” kohtaamattomuudesta, välituntitappeluista ja joidenkin lasten ”kuumakalle” -persoonista, somekiusaamisen lisääntymisestä… Osa vaikutti ihmettelevän kiusaamisen määrää ja painottavan, että koulu on mukana Kiva koulu -ohjelmassa*. Jotkut rehtorit myös huomauttivat, että syystä tai toisesta kyselyn järkyttävät tulokset eivät olleet täysin paikkansapitäviä.

*HOX! Yle julkaisi myöhemmin tällä viikolla toisenkin artikkelin, jossa Kiva koulun käytännön toteutusta kritisoidaan tehottomaksi ja kiusatuille vahingolliseksi.

No entäpä tapaus nimeltään Sysmän yhtenäiskoulu? Ensiksi artikkeli nosti esiin vanhempien huolen siitä, miten koulu ei ole riittävästi puuttunut kiusaamistilanteisiin ja usein kiusaaminen käännetään kiusatun syyksi. Artikkelissa kuvattiin todella koskettavia esimerkkejä kiusaamisesta – väkivaltaisuudesta, häirinnästä, syrjimisestä ja häpäisemisestä. Itse tunsin erittäin syvän riipaisun sisälläni, kun luin vanhempien kertomuksia lastensa kiusaamisesta:

”Kerran poikani viittasi tunnilla ja vastasi kysymykseen. Yksi luokan oppilas kommentoi siihen, että hyvä vitsi, vähän niin kuin isäsi. Luokassa olleet opettajat nauroivat muiden mukana. Koulussa on kuitenkin myös aivan loistavia opettajia.”

“Silloin kun tytärtäni kiusattiin, hän sanoi lenkillä, että äiti mä haluan kuolla.”

Mitä sanoi koulun rehtori? Kummasteli joidenkin nuorten tarvetta korostaa omaa erilaisuuttaan, kuten seksuaalista suuntautumista, ja hakevan sillä huomiota. Selityksissään hän käytännössä syyllisti kiusattuja, koska he itse provosoivat muita kiusaamaan. Ehkä kauhein kommentti oli töksäytys nuorten pukeutumisesta, jota rehtori kuvaili: ” -Se voi olla tosi hutsahtavaa. Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa.”

Minun on erittäin vaikea kuvailla sanoin niitä tuntemuksia, joita kyseinen haastattelu minussa herätti. Miten yksikään kasvatusasiantuntijan ja pedagogisen johtajan roolissa työskentelevä henkilö voi sanoa noin? Osoittaa totaalista vieraantumista nykyajan lapsuudesta ja täyttä ymmärtämättömyyden puutetta sen ilmiöitä kohtaan. Vähätellä vanhempien esiin nostamaa kritiikkiä siitä, että kiusaaminen käännettäisiin kiusatun viaksi. Ja sitten itse haastattelussaan syyllistyä siihen. Ja naurahtaa vielä päälle.

Koko artikkelissa minua hämmentää eniten se, miten useimmista rehtoreiden sitaateissa toistui tietämättömyys siitä, miten kiusaamiseen tulisi onnistuneesti puuttua. Kovinkaan monella ei ollut antaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten he ovat puuttuneet kiusaamiseen. Kommentointi oli tasoa: ”on puututtu hanakasti” ja ”olemme tukeneet kiusatuksi tulleita lapsia”.

En itsekään ole perehtynyt kiusaamiseen ja sitä koskevaan tutkimusaineistoon. Koen olevani aiheesta tietämätön monessakin suhteessa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että usein kiusaamisesta keskustellaan nimenomaan siihen puuttumisen näkökulmasta, vaikka olennaista olisi keskustella myös siitä, miten kiusaamista voitaisiin ylipäätänsä ennaltaehkäistä. Kiusaaminen pitäisi pystyä estämään ennen kuin kukaan joutuu sen uhriksi. Usein keskustelu pyörii myös sen ympärillä, kenen syy kiusaaminen on ja kuka siitä on vastuussa. Huomio tulisi kohdistaa entistäkin ratkaisukeskeisempään ajatteluun, jolloin kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen eteen olisi mahdollista tehdä konkreettisia tekoja.

Haluaisin huomauttaa myös siitä, että aivan liian usein kiusaamisesta syytetään kiusaajia, kiusattuja, opettajia, vanhempia, rehtoreita tai muita yksittäisiä henkilöitä. Mielestäni tulisi tarkastella yhä enemmän sitä, miten erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja poliittiset päätökset vaikuttavat kiusaamisilmiöön. Tällä en tarkoita, että ihmiset voisivat siirtää vastuuta teoistaan yhteiskunnalle, sillä jokainen on itse vastuussa omista teoistaan. Sen sijaan toivoisin, että julkisessa keskustelussa laajennettaisiin sitä näköpiiriä, jossa kiusaamista ilmiönä tarkastellaan.

Joudun työssäni varhaiskasvatuksen opettajana puuttumaan päivittäin erilaisiin kiusaamistilanteisiin. Pienten lasten kohdalla kiusaamista tapahtuu hyvin pitkälti siksi, että lapset vasta harjoittelevat vuorovaikutustaitoja, empatiaa ja normien mukaan toimimista. Olen kuitenkin huolissani siitä, ettei minulla ole aikaa ja resursseja puuttua jokaiseen nahistelu-, erimielisyys- tai riitatilanteeseen niin perusteellisesti kuin kokisin tarpeelliseksi. Syynä tähän ovat esimerkiksi suuret ryhmäkoot ja vähäiset resurssit inkluusion toteuttamiseen. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten haasteet eivät katoa kouluikään tultaessa, joten varhaiskasvatuksen puutteellisten resurssien seuraamukset heijastuvat varmasti myös koulumaailmaan. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksensa – tai jopa useita sellaisia.

Haasteista huolimatta minä kuitenkin yritän ehkäistä kiusaamista erilaisilla tavoilla:

  • Olen sopinut lapsiryhmäni kanssa yhteiset säännöt, joiden noudattamiseen niin lapset kuin aikuisetkin ovat sitoutuneet.
  • Lapsiryhmässäni hyödynnetään Mielenterveysseuran kaveritaitokortteja ja tunnekortteja esimerkiksi riitatilanteiden selvittämisessä.
  • Olen tehnyt erilaisia kuvitettuja sosiaalisia tarinoita, jossa pyrin konkretisoimaan ja havainnollistamaan kiusaamisen seuraamuksia. Näitä voisin joskus jakaa blogissakin!
  • Ryhmässäni luetaan säännöllisesti kirjoja ja kuulemme erilaisia satuja, joissa käsitellään ystävyyssuhteita, toisten kunnioittamista, yhdenvertaisuutta ja kohteliaita käytöstapoja.
  • Pyrin huomaamaan lasten pienetkin hyvät teot ja ajatukset sekä huomioimaan ne kehumalla.
  • Toteutamme Eläinlasten elämää -mielenterveysmateriaalia, joka koostuu tarinavihkosesta ja pöytäteatterihahmoista. Tätä materiaalia voin todella suositella, sillä omassa ryhmässäni se on osoittautunut varsin toimivaksi myös niiden lasten kohdalla, keillä empatiakyky ei ole vielä kovinkaan herännyt. Tarinat ovat suoraan lasten omasta maailmasta ja näin ollen hyvin samaistuttavia ja koskettavia.
  • Erilaiset vuorovaikutus-, mielenterveys- ja tunneteemat näkyvät pedagogisen toiminnan eri variaatioissa: liikunnassa, taideaineissa, luonnontieteissä, arkirutiineissa… kaikessa! Näihinkin löytyy paljon hyviä ja maksuttomia materiaaleja Mielenterveysseuralta.
  • Puutun kiusaamiseen välittömästi, kun sitä näen. En hyväksy ollenkaan minkäänlaista tönimistä, haukkumista, härnäämistä yms. Keskustelen päivittäin lasten kanssa siitä, miten erilaisissa riita- ja erimielisyystilanteissa tulisi toimia. Puhuttelen lapsia huonosta käytöksestä, minkä lisäksi tarjoan heille myös erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja neuvon, miten heidän kannattaisi toimia seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa. Pyrin puuttumaan perusteellisesti mahdollisimman moneen sanaharkkaan yms. Keskustelen asiasta lasten kanssa, kysyn heidän omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan sekä yritän herättää heissä myötätuntoa vertaisiaan kohtaan. Kerron päiväkodissa tapahtuneista asioista avoimesti ja rehellisesti lasten vanhemmille. Yritän myös itse toimia esimerkillisesti ja puhua kunnioittavasti niin työyhteisöni lapsille kuin aikuisillekin.
  • Ehkä eniten olen lasten ja nuorten kiusaamisilmiössä huolissani siitä, että ilkeää puhetta ja nöyryyttäviä tekoja selitellään huumorilla. Sanotaan: ”Se oli vitsi.” Ilmiö on havaittavissa jo pienten lasten käyttäytymisessä; toisia lapsia härnätään huumorimielessä. Olemme keskustelleet lapsiryhmässäni todella paljon tästä asiasta ja miettineet sellaisia asioita, jotka ovat hauskoja ilman, että ne loukkaavat ketään.

Mitä voisin tehdä vielä lisää?

  • Voisin puhua kiusaamisesta enemmän blogissani ja muissa somekanavissa.
  • Voisin kysyä vieläkin useammin ja useammilta: ”Mitä sinulle kuuluu?”
  • Voisin pyrkiä raivaamaan työpäivistäni lisää aikaa ja tilaa lasten kanssa leikkimiseen ja keskustelemiseen.
  • Voisin perehtyä kiusaamiseen ammatillisesta näkökulmasta lisää, jotta pystyisin etevämmin havainnoimaan kiusaamista sekä puuttumaan siihen.

Kiusaaminen on vahvasti läsnä myös omissa päiväkoti- ja koulumuistoissani. Olen ollut katkera ja vihainen niin omista kuin ystävienikin kokemuksista ja potenut jopa epätoivoa siitä, ettei kiusaaminen tule ikinä loppumaan. Vaikka aihe on minulle edelleen herkkä, olen  vähitellen onnistunut kääntämään ajatustapaani: En tiedä, tuleeko kiusaaminen ikinä loppumaan, mutta minä voin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että se ainakin vähenisi. Edes yhden ihmisen kohdalta.

Miten sinä voit ehkäistä kiusaamista?