Itsestä huolehtimisen ja arjen taidot

Kuluneen kevään aikana meidän viskaritoiminnassa ovat korostuneet itsestä huolehtimisen ja arjen taidot. Aihe on ollut vahvasti läsnä jokapäiväisessä arjenpegagogiikassa. Sen lisäksi olemme keskustelleet arjen taidoista viskaritehtävien yhteydessä ja tehdeet aiheeseen liittyviä kynätehtäviä. Jaan niistä osan nyt tänne bloginkin puolelle 🙂

Mitä varhaiskasvatussuunnitelma sanoo itsestä huolehtimisen ja arjen taidoista?

“Itsestä huolehtimiseen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät taidot ovat kaikille tärkeitä. Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja. Varhaiskasvatuksessa tuetaan lasten myönteistä suhtautumista tulevaisuuteen. Lasten itsenäisyyden asteittaista lisääntymistä tuetaan. Lapsia autetaan, ja heitä kannustetaan pyytämään apua sitä tarvitessaan. Lasten kanssa harjoitellaan erilaisia taitoja kuten pukeutumista, ruokailua sekä henkilökohtaisesta hygieniasta ja omista tavaroista huolehtimista. Lapsia ohjataan toimimaan vastuullisesti ja turvallisesti varhaiskasvatuksen oppimisympäristöissä sekä lähiluonnossa ja liikenteessä. Lasten kanssa käsitellään heidän hyvinvointiaan edistäviä asioita kuten levon, ravinnon, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitystä. Lapsia autetaan tunteiden ilmaisussa ja itsesäätelyssä. Lasten tunnetaidot vahvistuvat, kun heidän kanssaan opetellaan havaitsemaan, tiedostamaan ja nimeämään tunteita. Lapsia ohjataan myös kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.” (VASU, 2016, 23.)

“Varhaiskasvatuksen tehtävänä on luoda pohja lasten terveyttä ja hyvinvointia arvostavalle sekä fyysistä aktiivisuutta edistävälle elämäntavalle yhdessä huoltajien kanssa. Tämä oppimisen alue (Kasvan, liikun ja kehityn) tukee erityisesti itsestä huolehtimiseen ja arjen taitoihin liittyvää laaja-alaista osaamista.” (VASU, 2016, 46.)

“Ruokakasvatuksen tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen sekä tukea monipuolisia ja terveellisiä ruokatottumuksia. Lapsia ohjataan omatoimiseen ruokailuun ja monipuoliseen, riittävään syömiseen. Päivittäiset ateriahetket järjestetään kiireettömässä ilmapiirissä opetellen ruokarauhaa ja hyviä pöytätapoja sekä yhdessä syömisen kulttuuria. Eri aistien avulla ja tutkimalla tutustutaan ruokiin, niiden alkuperään, ulkonäköön, koostumukseen ja makuominaisuuksiin. Ruoasta keskusteleminen, tarinat ja laulut edistävät lasten ruokasanaston kehittymistä.” (VASU, 2016, 46-47.)

“Varhaiskasvatuksessa pohditaan yhdessä lasten kanssa terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Lasten valmiuksia pitää huolta terveydestään sekä henkilökohtaisesta hygieniastaan tuetaan. Lasten kanssa keskustellaan liikkumisen, levon ja hyvien ihmissuhteiden merkityksestä hyvinvoinnille ja terveydelle. Lasten kanssa opetellaan turvallisuuteen liittyviä asioita päivittäisissä tilanteissa. Näitä voivat olla muun muassa pukeutumis-, ruokailu-, leikki- sekä ulkoilutilanteet. Varhaiskasvatuksessa harjoitellaan lähiliikenteessä liikkumista ja turvalliseen liikkumiseen liittyviä sääntöjä ja tapoja. Tavoitteena on tukea lasten turvallisuuden tunnetta, antaa heille valmiuksia pyytää ja hakea apua sekä toimia turvallisesti erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.” (VASU, 2016, 47.)

Kynätehtävät

Hyvä ja terveellinen ruoka -kynätehtävä

Miten ruoka kulkee vatsassa -kynätehtävä

Mitä ihmisen sisällä on -kynätehtävä

Puhtaat hymyhampaat -kynätehtävä

Riittävä uni ja lepo -kynätehtävä

Säänmukainen pukeutuminen -kynätehtävä

Turvataidot -kynätehtävä

Kuulen tehtävistä mielelläni palautetta! 🙂

Pedagoginen dokumentointi: Lasten kaverisuhteet

Miten opettaja voi dokumentoinnin avulla vahvistaa lasten välisiä kaverisuhteita ja niiden kehittymistä?

Kysyin viime syksynä lapsiryhmäni jokaiselta lapselta: “Ketkä ovat sinun kavereitasi täällä päiväkodissa?” Lasten vastauksista piirsin paperille sotkuisen näköisen sosiogrammin. Heti ensisilmäyksellä minulle konkretisoitui, että lapsiryhmässäni oli muutamia “suosittuja” leikkikavereita sekä kourallinen sellaisia lapsia, joita kukaan ei nimennyt ystäväkseen. Päätin puuttua asiaan pikimmiten!

Kuvan sosiogrammi on kuvitteellinen eli nimet eivät ole lapsiryhmästäni 🙂

Olemme kasvatustiimini kanssa tehneet paljon töitä sen eteen, että ryhmässäni jokaisella lapsella olisi ystäviä. Että jokainen lapsi saisi kokea kuuluvansa ryhmään omana arvokkaana itsenään. Että jokainen tulisi nähdyksi ja kuulluksi.

Ryhmässäni aikuiset ovat aktiivisesti osallistuneet lasten leikkeihin ja mallintaneet ystävällisiä kaveritaitoja. Leikkitaitoja on myös harjoiteltu pöytäteatterin ja lastenkirjallisuuden avulla. Välillä testasimme leikkiarvontaakin… Ehkä tärkeintä on kuitenkin ollut se, että leikille on annettu aikaa, tilaa ja rauhaa.

Ja nyt, huhtikuussa, päätin kysyä uudestaan jokaiselta ryhmäni lapselta: “Ketkä ovat sinun kavereitasi täällä päiväkodissa?” Piirsin toisen sotkuisen sosiogrammin ja vertasin sitä aikaisempaan.

Tiedättekö, mitä havaitsin? Että lähes jokainen lapsista nimesi itselleen enemmän kavereita kuin syksyllä. Lapset myös nimesivät toisiaan vastavuoroisesti eli jos Ninnin mielestä Jussi on hänen kaverinsa niin myös Jussi tunsi samoin Ninniä kohtaan 🙂 Eikä kukaan ryhmäni lapsista jäänyt ilman yhtään mainintaa! Eli kaikilla heistä on ryhmässä ainakin yksi ystävä<3

Tämä havainto teki minut todella iloiseksi. Totesin ylpeänä tiimilleni, että me olemme onnistuneet vahvistamaan lasten kaveritaitoja ja tukemaan heidän ystävyyssuhteitaan. Olemme tehneet työmme hyvin! Miten kivalta tuntuukaan voida sanoa niin!

Tietysti lasten ystävyyssuhteiden vahvistuminen näkyy muuallakin kuin piirtämässäni sosiogrammissa: se näkyy jokapäiväisissä arkitoimissamme. Ryhmän ilmapiiri on luottavaisempi ja iloisempi. Riitatilanteet ja erimielisyydet ovat vähentyneet. Sen sijaan rauhalliset ja pitkäkestoiset leikkihetket ovat lisääntyneet.

Muistattehan tukea pieniä lapsi heidän ystävyyssuhteissaan 🙂 Päiväkoti-ikäiset lapset vasta harjoittelevat hyviä kaveritaitoja, joten positiivinen palaute ja ystävällisiin tapoihin rohkaisu on aivan äärimmäisen tärkeää!

Kuka oli sinun ensimmäinen lapsuuden ystäväsi? Minulla hän oli vuoden nuorempi serkkuni Henri<3

Olen käsitellyt pedagogista dokumentointia myös näissä postauksissa:

Hyvää varhaiskasvatuspäivää!

Tänään, 21.3.2019, juhlitaan valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää!

Merkkipäivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta varhaiskasvatuksen opettajien arvokkaasta työnkuvasta sekä laadukkaan varhaiskasvatuksen tärkeydestä. Meidän päiväkodissa päivää vietetään tuomalla pedagogiikkaa näkyväksi: päätimme järjestää päiväkodin aulassa taide- ja valokuvanäyttelyn 🙂 Näyttelyssä esiteltiin alkuvuoden aikana lapsiryhmissä toteuttettuja pedagogisia projekteja.

Askartelimme viskarilaisten kanssa taidenäyttelyyn unelmakartat ja niistä tuli kyllä aika ihanat<3 Unelmakartat sopivat hyvin meidän tämän kevään projektiin, jossa tutkimme ihmisen elämää 😀

Oottekos muuten nähneet Lastentarhanopettajaliiton esitettä varhaiskasvatuksen opettajan osaamisesta? Kannattaa tutustua! Siinä avattiin mielestäni hienosti, mitä kaikkea vakaopen työnkuvaan ja ammattitaitoon kuuluu.

Jos joku tuttusi työskentelee varhaiskasvatusalalla, niin juuri tänään on se päivä, jolloin sinun kannattaa sanoa hänelle: “teet tärkeää työtä” <3

Vilkasta toimintaa ja keskittymisen harjoittelua

“Istu nyt!” “Rauhoitu!” – Keskittymisen puutteeseen ei kiellot auta.

Tuttu tilanne päiväkodin arjessa: Ryhmä lapsia hyörii levottomasti ympäriinsä, katse harhailee, jalat vispaavat, kädet heiluvat ja puhe käy lukuisista hijaisuuspyynnöistä huolimatta. Aikuinen komentaa: “Kuunnelkaa!” “Keskittykää!”

Lapsille keskittyminen voi olla vaikeaa monesta syystä. Ehkä merkittävin syy piilee siinä, että he ovat lapsia ja luonnollisestikin monessa suhteessa kovin kypsymättömiä. Itsesäätelytaidot ovat vasta kehittymässä. Myös ympäröivä maailma on täynnä ärsykkeitä: on toisia ihmisiä, ääniä, esineitä, tuoksuja, tuntemuksia ja vaikka mitä muuta. Lapsen voi olla mahdotonta istua paikoillaan tai toimia yhteisten ohjeiden mukaan, kun ympärillä tapahtuu kaikkea muuta kiinnostavaa!

En ole erityisopettaja enkä ole opiskellut erityispedagogiikkaa sivuaineena tai edes vapaaehtoisina opintoina. Silti olen saanut opettajakoulutukseni ja ajankohtaisten uutisartikkeleiden perusteella käsityksen, että lasten keskittymisen puute ja vilkkaus ovat yleisiä haasteita, jotka näyttäytyvät myös lisääntyneinä ylivilkkausdiagnooseina. Vastaavaa ongelmaa ei ole ollut vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, vaikka käsittääkseni esimerkiksi ADHD on vahvasti perinnöllistä. Mistä nykyajan levottomuus siis johtuu?

Oman kokemukseni mukaan 18 pienen lapsen päiväkotiryhmässä kenestä vain voi tulla levoton. Ja lain mukaanhan lapsia voi olla yhdessä ryhmässä jopa 24! Vaikka pyrimme päiväkotiarjessa kiireettömyyteen ja rauhallisuuteen, ovat ryhmätilanteet useimmiten täynnä menoa ja meininkiä. Omassa lapsiryhmässäni toimitaan yhdeksän lapsen pienryhmissä (ja pienimpiä ryhmiä emme henkilöstöresurssien vuoksi voi muodostaa). Kun yhdeksän lasta leikkii samassa huoneessa yhdessä tai erikseen, täyttyy tila nopeasti äänistä ja muista aistiärsykkeistä.

Yleensä lasten levottomuus syntyy ketjureaktiona. Yhtä lasta kiukututtaa. Toinen lapsi joutuu odottamaan hetken, että aikuinen voi auttaa kartongin leikkaamisessa. Kolmas haluaisi muovailla, muttei löydä muovailuvahoja. Neljännelle ja viidennelle lapselle on syntynyt erimielisyys pikkuautoista. Kuudes lapsista huutaa vessasta: “pyyhkimään!” Kolme muuta lasta leikkivät hippaa ja juoksevat ympäri huonetta. Alle kouluikäiset lapset ovat vielä pieniä, eikä heiltä voi vaatia kovinkaan itseohjautuvaa toimintaa tai hallittua käyttäytymistä. Keskittyminen, odottaminen, vuorottelu ja sopiminen ovat asioita, joita vasta opetellaan.

Millaisilla keinoilla lasten vilkkautta voidaan hillitä? Miten keskittymistaitoja harjoitellaan?

Joitakin pieniä keinoja olen huomannut opetustyössä toimiviksi:

  1. Strukturoi arki ja ennakoi. Varsinkin siirtymätilanteissa, kuten ulos pukiessa, lasten kannattaa olla pienissä ja hallituissa ryhmissä. Rutiinit helpottavat lapsen arkea, jotta hän osaa itsekin ennakoita tulevaa toimintaa.
  2. Pilko ohjeet ja yksinkertaista. Vaadi lapsia tekemään vaihe kerrallaan alusta loppuun. Tarvittaessa työvaiheita voi konkretisoida kuvien ja mallintamisen avulla.
  3. Älä kiellä, vaan komenna. Kun vilkas lapsi juoksee eteisessä ja törmäilee kaappeihin, komenna häntä ennemmin pysähtymään kuin kiellä juoksemasta. Näin vuorovaikutus on sävyltään positiivisempaa. Jos vilkasta lasta kieltää: “älä juokse”, hän saattaa tulkita pelkästään painokkaasti kuuluvan viimeisen sanan: “juokse”. Siksi komentaminen on usein kieltämistä tehokkaampaa.
  4. Anna positiivista palautetta. Kun lapsi toimii halutulla tavalla, kehu häntä. Se vahvistaa lapsen käsitystä siitä, kuinka hänen tulee toimia ja hän toimii niin mielellään jatkossakin.
  5. Salli keskittymistä tukeva liike. Pieni motorinen toiminta, kuten jalkojen heiluttelu tai puristelupallot, auttaa monia keskittymään paremmin.
  6. Kerro ja keskustele. Lapsen on tärkeää ymmärtää, miksi hänen halutaan toimivan tietyllä tavalla. Mitä tapahtuu, jos eteisessä kaikki heittelevät kenkiä ympäriinsä? Miksi maitolasi kädessä ei saa juosta? Selittäminen auttaa lasta ymmärtämään syy-seuraussuhteita.

Meidän viskarissa on käytössä laatikollinen erilaisia apuvälineitä, jotka auttavat lapsia keskittymään. Laatikosta löytyy hernepusseja, puristelupalloja, kuularatoja, istuinalustoja (oikeasti nämä on frisbee-kiekkoja), sinitarraa ja sählypalloja 😀 Kekseliäisyys on siis sallittua!

Kaikilla ryhmän lapsilla on mahdollisuus kokeilla erilaisia välineitä ja havainnoida, kuinka ne auttavat keskittymään. Jotkut lapset käyttävät välineitä päivittäin eri tilanteissa, toiset vain toisinaan. Joku lapsista kokee käsissä pyöriteltävän pallon häiritseväksi, mutta istuu rauhassa hernepussin päällä. Yksilöllisiä mieltymyksiä siis löytyy. Välinelaatikko helpottaa myös lasten välistä yhdenvertaisuuden tunnetta. He eivät kiinnitä huomiota erityislasten apuväleineisiin eivätkä koe “epäreiluutta” niistä.

Oletko sinä havainnut, että lasten levottomuus olisi viime aikoina lisääntynyt? Miten olet pyrkinyt rauhoittamaan lasten arkea?

Pedagoginen dokumentointi 2: Lapsiryhmän toiminnan suunnittelu

Meidän lapsiryhmässä toimintaa suunnitellaan kuukausi kerrallaan. Arvioimme jokaisen kuukauden lopussa, miten kyseinen kuukausi on sujunut ja suunnittelemme havaintojemme pohjalta seuraavaa kuukautta.

Lapsiryhmässäni korostuu niin kutsuttu arjen pedagogiikka eli pedagoginen kasvatustoiminta ei rajoitu pelkästään “opetustuokioihin”. Arjen pedagogiikka tarkoittaa ryhmässämme sitä, että lapsen päivä on kokonaisuus, johon sisältyvät tilanteet on suunniteltu tukemaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Eli lapsiryhmän toimintaa suunniteltaessa ei mietitä pelkästään erilaisia tuokioita, vaan pyritään arvioimaan ja kehittämään kaikkia päivittäisiä tilanteita.

Esimerkiksi ulkoiluun siirtyessä pukemistilanne saattaa näyttää ulkopuolisen silmin tavalliselta arkiaskareelta. Sitä se onkin. Ja sellaiseen tilanteeseen voidaan sisällyttää paljon pedagogiikkaa: Itsestä huolehtimisen taitoja, kun lapset harjoittevat itse napittamaan villapaitansa ja käärimään kaulahuivinsa. Vuodenaikojan ja sääilmiöiden tarkastelua, kun mietimme, pitääkö tänään pukea kumisaappaat vai lenkkarit. Omista tavaroista huolehtimista, kun lapset harjoittelevat säilyttämään nimikoituja vaatteitaan omassa lokerossaan. Oman vuoron odottamista, kun viisi lasta pyytää samaan aikaan aikuista auttamaan hanskojen pukemisessa. Kielellisiä taitoja, kun loruilemme samalla:

“Kintaan kitaan kädet käy,
sormia ei enää näy.
Kunpa peukalo vain löytäis sen,
oman kolon lämpöisen.”

Lopuksi lasketaan vielä, paljonko uloslähtijöitä on yhteensä. Eli vielä matematiikkaakin! Vain mielikuvituksen puute rajoittaa niitä kaikkia pedagogisia mahdollisuuksia, mitä arkirutiineihin voi sisällyttää 😉

Kuva on osoitteesta https://www.canva.com/photos/

Arjen pedagogiikan lisäksi päivittäiset pienryhmätoiminnot ovat tärkeä osa pedagogista toimintaa:

Meidän viskarissa lapset puuhailevat aamupäivisin pienryhmittäin noin 15-50 minuutin ajan. Yleensä toiminta itsessään on lyhytkestoinen, mutta lasten innostuessa saatamme jatkojalostaa sitä niin, että puuhastelemmekin tunteroisen 😀

Ryhmässäni työntekijät ideoivat ja suunnittelevat toimintaa yhdessä. Sen jälkeen minä teen opettajana varsinaisen kuukausisuunnitelman. Olen aikaisemminkin maininnut, että lapsiryhmässäni noudatetaan varsin säntillisesti tuttua kuukausi- ja viikkorytmiä. Rytmit on pyritty rakentamaan siten, että ne eivät horjahda pienistä muutoksista – niitä kun tulee melkein viikottain!

Kuten Pedagogisen dokumentoinnin ensimmäisessä postauksessa kerroin, viikkoomme sisältyy erilaisia toimintoja: jumppaa, viskaritehtäviä, kädentaitoja ja leikkiä. Toiminnot toteutetaan pienryhmittäin. Pyrimme tarjoamaan lapsille monipuolisia aktiviteetteja: Vaikka teemme viikottain viskaritehtäviä, tarkoittaa se käytännössä, että yhtenä viikkona teemme värityskuvia, toisena viikkona labyrinttitehtävän ja kolmannella viikolla luemme kirjaa.

Kuukausisuunnitelmaan merkitsen aktiviteetin yhteyteen, mitä varhaiskasvatussuunnitelman osa-aluetta sen on tarkoitus korostaa. Näin ollen ryhmän työntekijät voivat lukea varhaiskasvatussuunnitelmasta, mitä asioita heidän tulisi erityisesti huomioida kyseisen toiminnon toteutuksesta. Ryhmässämme vasu ei siis pääse pölyttymään! Kuukausisuunnitelman avulla pystymme vakuuttumaan myös siitä, että vasun eri sisällöt toteutuvat ryhmässämme.

Kuukausisuunnitelman pohjalta sovimme viikottain, kuka ryhmäni työntekijöistä vastaa minkäkin aktiviteetin yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja valmistelusta. Näin minun ei tarvitse yksin huolehtia kaikesta pedagogisesta sisällöstä, vaikka työnkuvani puolesta vastaantin pedagogisesta kokonaisuudesta. Samalla myös koko todella ammattitaitoinen kasvatustuumini pysyy pedagogisesti valveutuneena 🙂

Onko ruudun takana muita vakaopettajia? Millaisia käytänteitä te hyödynnätte lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa?

Lue myös Pedagoginen dokumentointi -blogisarjan ensimmäinen osa:

Lapsiryhmän rytmit ja rutiinit

Pedagoginen dokumentointi 1: Rytmit ja rutiinit

Osallistuin viime syksynä koulutukseen Ilo ja oppiminen näkyviksi – pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä. Sen innoittamana olen kehittänyt erilaisia tapoja, joilla pystyn dokumentoimaan lapsiryhmässäni toteutuvaa pedagogiikkaa.

Ajattelin toteuttaa pienimuotoisen “blogisarjan”, jossa esittelen erilaisia tapoja toteuttaa pedagogista dokumentointia 🙂 Tämä on sarjan ensimmäinen osa, jossa kerron yleisesti, mitä pedagogisella dokumentoinnilla tarkoitetaan ja mikä sen merkitys on varhaiskasvatuksessa. Lopuksi jaan myös yhden vinkin siitä, miten dokumentointia voi hyödyntää  lapsiryhmän rytmien ja rutiinien konkretisoinnissa.

1. Mitä on pedagoginen dokumentointi?

Opetushallitus, Varhaiskasvatussuunitelman perusteet, s. 37:

Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeinen työmenetelmä. Se on jatkuva prosessi, jossa havainnot, dokumentit ja niiden vuorovaikutuksellinen tulkinta muodostavat ymmärrystä pedagogisesta toiminnasta. Pedagoginen dokumentointi mahdollistaa lasten ja huoltajien osallistumisen toiminnan arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen.

Pedagoginen dokumentointi tuottaa tietoa lasten elämästä, kehityksestä, kiinnostuksen kohteista, ajattelusta, oppimisesta ja tarpeista sekä lapsiryhmän toiminnasta konkreettisella ja monipuolisella tavalla. Yksittäisten dokumenttien, esimerkiksi valokuvien, piirrosten tai henkilöstön havaintojen, avulla voidaan yhdessä lasten kanssa tarkastella heidän kehitystään ja oppimistaan. Lasten jo saavuttamat tiedot ja taidot, kiinnostuksen kohteet ja tarpeet tulevat näkyväksi pedagogisen dokumentoinnin kautta ja ovat toiminnan suunnittelun perusta.

Suunnitelmallisen dokumentoinnin tavoitteena on, että henkilöstö oppii tuntemaan yksittäistä lasta, ymmärtämään lasten välisiä suhteita sekä ryhmän henkilöstön ja lasten välisen vuorovaikutuksen luonnetta. Pedagogisen dokumentoinnin tarkoitus on toteuttaa varhaiskasvatusta lapsilähtöisesti. Dokumentoinnin avulla saatuja tietoja ja ymmärrystä hyödynnetään esimerkiksi työtapojen, oppimisympäristöjen, toiminnan tavoitteiden, menetelmien ja sisältöjen muokkaamisessa jatkuvasti lasten kiinnostusta ja tarpeita vastaavaksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on osa pedagogisen dokumentoinnin prosessia (luku 1.3). Suunnitelmallista pedagogista dokumentointia tarvitaan myös lasten kehityksen ja oppimisen tuen tarpeiden arvioinnissa (luku 5).

Pidemmältä aikaväliltä kootut dokumentit ovat tärkeä osa pedagogisen toiminnan arviointia ja henkilöstön toiminnan itsearviointia (luku 7.1).

Kuva on osoitteesta https://www.canva.com/photos/

Dokumentoinissa on kyse…

… asioiden ja tilanteiden tallentamisesta ja näkyväksi tekemisestä.

… tiedon välittämisestä.

Mitä voi dokumentoida?

Lapsiryhmän toimintaa.

Lasten maailmaa: kokemuksia ja ajatuksia.

Lasten oppimista, kasvua ja kehittymistä.

Leikkejä, retkiä, juhlia ja tapahtumia.

Mikä merkitys dokumentoinnilla on?

Lapselle: “Minä olen tärkeä ja minua arvostetaan. Muistojani ja oppimistani konkretisoidaan, ne tulevat minulle paremmin ymmärretyksi.”

Varhaiskasvattaja: “Voin suunnitella ja arvioida toimintaani olemalla tietoisempi lapsiryhmässäni tapahtuvasta pedagogiikasta. Pystyn seuraamaan omaa ammatillista kasvuani.”

Vanhemmille: “Pystymme seuraamaan lapsen kasvua päiväkodissa ja osallistumaan siihen. Kasvatusyhteistyömme ja luottamussuhde päiväkodin kanssa vahvistuu.”

Pohdittavaa:

Mitä haluamme dokumentoida ja miksi?

Kuka päättää siitä, mitä ja miten dokumentoidaan?

Tulevatko lapsille tärkeän jutut näkyviksi?

Kuka dokumentoi?

Milloin ja kuinka usein dokumentoimme?

Miten dokumentteja hyödynnetään pedagogisen toiminnan suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä?

Miten dokumentointi heijastuu Vasuun?

2. Miten dokumentointia voi hyödyntää lapsiryhmän rutiinien konkretisoinnissa?

Meidän lapsiryhmässämme ollaan hyvin orientoituneita tiettyyn päivä- ja viikkorytmiin. Ryhmässä on useampi erityislapsi, jotka reagoivat herkästi pieniinkin muutoksiin. Lisäksi ajattelen, että toistuva rytmi ja tutut tavat tuovat kaikkien lasten arkeen turvallisuuden ja ennakoimisen tunnetta 🙂

Ryhmämme päivä- ja viikkorytmit ovat dokumentoituna lapsiryhmämme seinälle. Kuvat on tutusta Papunetin kuvapankista.

Päivärytmimme on aikataulutettu eli arkisin teemme tiettyjä asioita tiettyyn aikaan – siihenhän rytmit perustuvat. Toimintoja ei ole kuitenkaan tarkasti kellotettu, sillä emme kaipaa kiireen tunnetta lapsiryhmäämme 🙂

Viikkorytmissä toistuu neljä erilaista toimintoa: jumppa, kädentaidot, leikki ja viskaritehtävät. Nämä toiminnot ovat valikoituneet ryhmävasusta nousevien lasten tarpeiden perusteella.

Maanantaisin liikumme ja leikimme jumppasalissa.

Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin teemme pieniä viskaritehtäviä, harjoittelemme kädentaitoja sekä leikimme ohjatusti.

Viskaritehtävät ovat pieniä kynäharjoitteita, kuten tehtävämonisteita ja värityskuvia. Niitä tehdessä harjoittelemme keskittymistä, ohjeiden noudattamista ja ajattelutaitoja. Tehtävät on suunniteltu lasten ikätason mukaisesti ja ne ovat luonteeltaan leikkimielisiä ja tutkivia. Korostamme oppimisen iloa emmekä arvioi lasten tekemiä tehtäviä.

Kädentaidot sisältävät laajasti erilaisia toimintoja, kuten askartelemista, maalaamista, rakentamista, ompelemista, leipomista yms. Kädentaidoissa lapset pääsevät tekemään itse ja kokeilemaan uusia asioita. Ohjatussa leikissä lapset leikkivät, laulavat ja loruilevat yhdessä aikuisen kanssa.

Ohjatusti leikkiessä harjoittelemme vuorovaikutustaitoja ja yhdessä toimimista. Leikin kautta opimme myös uusia asioita ympäröivästä maailmasta, kuten eläimistä, ammateista ja matematiikasta. Leikkiessä heittäydymme erilaisiin rooleihin ja leikkimaailmoihin, musisoimme, satuilemme ja loruilemme.

Perjantaisin vietämme koko päivän vapaasti leikkien.

Hyvät tavat ilon tuo meidän sydämiin

Meidän päiväkodissa järjestetään kerran kuukaudessa koko talon laulutuokio. Jokainen lapsiryhmä on harjoitellut laulutuokiolle pienen lauluesityksen, joka lauletaan yhdessä muiden ryhmien kanssa. Viimeksi meidän viskarilaiset esittivät ihanan laulun nimeltään Hyvät tavat 🙂 Laulu on musiikkipedagogi Siina Hirvosen käsialaa. Ryhmässäni käytetään paljon tukiviittomia kommunikoinnin tukena, joten lisäsimme myös tähän lauluun tukiviittomat ole hyvä, kiitos ja anteeksi.

Nuo kolme sanaa ovat olleet ryhmässämme kovassa harjoituksessa. Eivätkä pelkästään uuden laulun opettelussa, vaan päivittäisessä vuorovaikutuksessa! Viisivuotiaat lapset kiinnostuvat yhä enemmän sellaisista leikeistä ja peleistä, joissa on selkeät säännöt. Kuitenkin neuvottelutaitoja vasta harjoitellaan, joten erimielisyyksiä ja ristiriitoja kohdataan päivittäin. Tunteiden sanoittaminen, periksi antaminen ja häviäminen on vielä paikoin vaikeaa. Kiukustuessaan lapset sanovat ilkeitä ja loukkaavia asioita (viisivuotiasta ei voi loukata pahemmin kuin haukkumalla vauvaksi tai tyhmäksi). Sosiaalisia taitoja hiotaan päivä päivältä taitavammiksi.

Myös kaverit ovat todella tärkeitä ja lapset muodostavat ensimmäisiä pysyviä ystävyyssuhteita. Kavereiden mielipiteet vaikuttavat yhä vahvemmin siihen, mikä on lapsista kivaa ja hienoa. Lapset haluavat tehdä vaikutuksen toisiin lapsiin ja aikuisiin. He leuhkivat ja mahtailevat.  Toisinaan perättömillä puheilla saatetaan myös peitellä omaa epävarmuutta tai osaamattomuutta.

Työpaikallani pyritään jokapäiväisissä kohtaamisissa lisäämään lasten keskinäistä kunnioitusta sekä toisten ihmisten arvostamista. Puhumme toisille ystävälliseen sävyyn ja myönnämme tekemämme vahingot (nämä koskevat myös meitä aikuisia!).

Jaan alla olevasta linkistä tukiviittomat ja -kuvat Hyvät tavat– lauluun. Kuvat on peräisin Papunetistä. 

Hyvät tavat – laulu.

Vaalitko sinä hyviä käytöstapoja? 🙂

Kuva osoitteesta: https://pixabay.com/

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Aikuisen tulee rakentaa lapsen positiivista luontosuhdetta ja tarjota lapselle hänen ikätasonsa mukaista oikeaa tietoa ilmastonmuutoksesta.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Ilmastonmuutos koskettaa lapsia

Luin Ilmastoahdistuksen Instagram-tililtä ajatuksia herättävän julkaisun, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen herättämää huolta lapsissa. Se sai myös minut pohtimaan, miten voisin varhaiskasvatuksen opettajana tukea lasten positiivista kasvua kohti kestävää elämäntapaa.

Työssäni olen saanut ilokseni huomata, kuinka jo päiväkoti-ikäiset lapset haluavat pitää huolta ympäristöstä. He ovat valveutuneita kierrättäjiä, hyötyliikkujia ja hävikkiruoan säästäjiä. Kerran kotileikissä Ihmeperhe oli lähdössä lomalle Helsinkiin ja olivat jo matkalla lentokentälle, kun perheen koira ehdottikin, että mentäisiinkö lentopyörällä 😀 Hän oli kuullut, että lentokone saastuttaa pilviä.

Ilmastonmuutos myös huolestuttaa lapsia. Energiayhtiö Vattenfallin teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista 6-16 -vuotiaista lapsista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Pienen lapsen elämänpiiri kattaa tutun kotiseudun ja hänen maailmansa on hyvin konkreettinen. Miten hän voi kantaa harteillaan koko maapallon mittakaavassa suuria ympäristöhaasteita? Esimerkiksi minulle on esitetty huolestuneita kysymyksiä: “Mihin kaikki jääkarhut menevät, kun niiden koti sulaa?” “Voiko Suomeen tulla hirmumyrsky tai koko metsän kokoinen tulipalo?”

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Kestävä elämäntapa osana varhaiskasvatusta

Opettajana minulla on varhaiskasvatuslain asettama velvollisuus ohjata lapsia eettiseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Laki mainitsee kestävän kehityksen yhdeksi varhaiskasvatuksen tavoitteista:

”Kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen.”

Kestävä elämäntapa korostuu myös varhaiskasvatussuunnitelman arvoperustassa:

”Varhaiskasvatuksen tehtävänä on ohjata lapsia terveyttä ja hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää tunnetaitojaan ja esteettistä ajatteluaan. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan ja noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita niin, että sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen ulottuvuus huomioidaan.”

Lisäksi varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa varhaiskasvattajia huomioimaan kestävän kehityksen periaatteet lapsiryhmän toiminnassa monella eri tasolla:

”Kasvatuksen avulla ohjataan lapsia muodostamaan omia mielipiteitään ja arvioimaan kriittisesti vallitsevia ajattelu- ja toimintatapoja sekä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla.” (VASU, 2016, s. 21)

”Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja.” (VASU, 2016, s. 23)

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle.” (VASU, 2016, s. 25)

”Varhaiskasvatustyön tavoitteita tukeva toimintakulttuuri luo suotuisat olosuhteet lasten kehitykselle, oppimiselle, osallisuudelle, turvallisuudelle, hyvinvoinnille sekä kestävälle elämäntavalle.” (VASU, 2016, s. 28)

”Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä.” (VASU, 2016, s. 30)

”Kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän elämäntavan välttämättömyys. Arjen valinnoilla ja toimilla ilmennetään vastuullista suhtautumista luontoon ja ympäristöön. Varhaiskasvatuksessa edistetään välineiden ja tilojen yhteiskäyttöä, kohtuullisuutta, säästäväisyyttä, korjaamista ja uusiokäyttöä.” (VASU, 2016, s. 31)

”Ympäristökasvatuksen tavoitteena on vahvistaa lasten luontosuhdetta ja vastuullista toimimista ympäristössä sekä ohjata heitä kohti kestävää elämäntapaa.” (VASU, 2016, s. 44)

Näiden viittauksien valossa voi todeta, että kestävän kehityksen periaatteiden tulee olla läsnä jokaisessa lapsiryhmässä. Mielestäni enemmän olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, miten ilmastokriisin uhatessa ympäristöasioita käsitellään varhaiskasvatukseen kuuluvan positiivisen ja kannustavan ilmapiirin kautta. Tavoitteena ei ole missään nimessä huolestuttaa ja syyllistää lapsia, vaan kannustaa heitä kestämään elämäntapaan.

Päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa asioita opitaan tekemällä: Kierrätetään, säästetään sähköä, otetaan lautaselle sopivan kokoinen annos ruokaa, piirretään paperin molemmille puolille sekä korjataan rikkoontuneita vaatteita ja leluja. Tekemisen lomassa voi vastata lapsen esittämiin kysymyksiin ja kertoa, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Lapselle kannattaa antaa konkreettisia ja häneen omaan arkielämäänsä liittyviä esimerkkejä.

Tärkeintä on mielestäni oivaltaa, että päiväkoti-ikäisen lapsen ei tarvitse tietää ilmastonmuutoksen massiivisuuteen liittyviä lukuja, tilastoja ja “kylmiä faktoja”. Varhaiskasvatuksessa tulee keskittyä ekotekojen tekemiseen iloon ja kannustamiseen 🙂

Lasten tietoisuutta ilmasto- ja ympäristöasioista voi lisätä yhdessä lukemalla, leikkimällä, pelaamalla ja retkeilemällä. Esimerkiksi WWF:n materiaalipankista, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton sivuilta löytyy paljon maksutonta varhaiskasvatukseen sopivaa materiaalia. Päiväkoti voi myös tutustua Vihreä lippu -toimintaan.

Lisäksi minulla on pari kirjavinkkiä, joiden avulla voi käsitellä kestävään kehitykseen sopivia teemoja:

Pohjana positiivinen luontosuhde

Olen vahvasti sitä mieltä, että ympäristökasvatuksen näkökulmasta varhaiskasvatuksen tärkeimpänä tehtävänä on auttaa lasta rakentamaan positiivista luontosuhdetta. Ja luontosuhteen luomisessa kaikista olennaisinta on tarjota lapselle mahdollisuus leikkiä luonnossa. Esimerkiksi vapaa leikkiminen metsässä kehittää luontosuhteen lisäksi lapsen motoriikkaa, luovuutta, aistien käyttöä ja lainalaisuuksien ymmärtämistä. Luonnossa lapsi saa kokeilla ja ihmetellä.

Kun lapsi saa rauhassa tutustua lähiseutunsa luontoon ja löytää siellä omat mielipuuhansa, on hän vähitellen valmis tekemään erilaisia ekotekoja. Positiivisen luontosuhteen ollessa kestävään elämäntapaan oppimisen taustalla ei ympäristöystävällisten valintojen tekeminen tunnu pakottavalta ja luopumiselta. Sen sijaan lapsi haluaa tehdä luontoa suojelevia päätöksiä. Luonnon hyvinvointi ei ole ristiriidassa oman hyvinvoinnin kanssa, vaan luonnon hyvinvointi on osa omaa hyvinvointia.

Mielestäni lasten luontokokemusten tulisi olla arkisia. Tällä tarkoitan sitä, että erilaisista metsäretkistä ja luontopoluista ei tarvitse – eikä tule – tehdä spektaakkeleita. Lapselle tulisi synnyttää käsitys siitä, että luonnossa voi viettää vapaa-aikaa aivan kuten viikoittaisissa jalkapallotreeneissä, kokkikerhoissa ja soittotunneillakin. Kynnys viihtyä luonnossa tulisi tehdä mahdollisimman matalaksi.

Luontosuhteen merkitys korostuu juuri varhaislapsuudessa, jolloin lapsi muodostaa pysyviä käsityksiä ympäristöstä. Lapsen luontosuhde ei synny enää nykymaailmassa automaattisesti, vaan vaatii aikuisten aloitteellisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapset viettävät enemmän aikaa elektroniikan äärellä kuin luonnossa. Noin puolet suomalaisista kaupunkilaislapsista arvioi, ettei osaa nimetä metsän puita. Positiivisen luontosuhteen tulisi syntyä ennen kuin lapsi täyttää 12-vuotta, sillä sen jälkeen siihen on paljon vaikeampaa vaikuttaa.

Kuva osoitteesta: https://www.canva.com/photos/

Mitä kaikkea kivaa luonnossa voi tehdä?

Poimia marjoja

Leikkiä lumessa

Käydä pyöräretkellä

Ihmetellä taivaalla lipuvia pilviä

Rakentaa maja

Tehdä soitin ruohon varresta

Valmistaa ruokaa ja syödä eväitä (roskat talteen!)

Onkia kaloja

Tarkkailla eläimiä

Viettää aikaa ja olla vain

Katsella lintuauraa

Etsiä geokätköä

Nukkua teltassa

Istua nuotion äärellä

Kerätä kiviä, käpyjä ja syksyllä pudonneita lehtiä

Katsella tähtitaivasta

Lomailla – retki lähimetsään on ekoteko itsessään, kun ei tarvitse matkata kauas!

Mitä sinä tykkäät tehdä luonnossa? 🙂

Miten lapsille voi opettaa kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa?