Jänis ja kilpikonna

Lapsiryhmässäni niin aikuiset kuin lapsetkin ovat innostuneet e-kirjoista. Hyviä lasten e-kirjoja löytyy läjäpäin kirjastosta. Myös internetistä, kuten Papunetin pelisivuilta pystyy maksutta lukemaan perinteisiä satuja sähköisessä muodossa.

Pari viikkoa sitten luimme opettavaisen tarinan Jänis ja kilpikonna. Tarinan sanoma oli lapsista niin puhutteleva, että lopulta päädyimme lukemaan sen peräti neljästi 😀

Tein lapsille myös tarinaan liittyvän kynätehtävän:

Lue Mua! – Kynätehtävä JÄNIS JA KILPIKONNA

Kynätehtävässä kuvaa täydennetään piirtämällä siihen tarinan loppuratkaisu. (Myös pohjakuva on Papunetin kuvapankista.)

Meidän viskarissa lapsia on yritetty innostaa piirtämään. Jostain syystä värityskuvat ovat olleet paljon suuremmassa suosiossa ja ehkä osittain myös siitä syystä lapset ovat vastahakoisia piirtämään itse. He suhtautuvat hyvin kriittisesti omaan kädenjälkeensä, koska omia piirroksia verrataan värityskuviin.

Piirtämään voi kuitenkin oppia ainoastaan harjoittelemalla, ja siksi kasvatustiimini kannustaa lapsia sinnikkäästi yrittämään ja kokeilemaan. Erityisesti hauskat ja leikinomaiset kynätehtävät motivoivat meidän viskarilaisia tarttumaan kynään. On ollut kiva huomata, miten nopeasti harjoittelu tuottaa tulosta. Lasten kädentaidot ovat kehittyneet nopeasti ja he ovat huomanneet sen itsekin 🙂

Jos satuihin pohjautuvat kynätehtävät kiinnostavat, kannattaa tutustua myös Tuhkimo-tehtävään.

Sadutuksen taikaa

Lapset rakastavat satuja. On ihana käpertyä turvallisen aikuisen syliin kuuntelemaan omaa suosikkisatuaan. Yhtä kivaa on myös se, kun saa luoda uuden tarinan kokonaan ihan itse!

Sadutus on työväline, joka korostaa lapsen oman äänen kuulemista ja osallisuutta. Sadutuksessa lapsi luo ja kertoo oman tarinansa. Satu voi olla täysin fiktiivinen tai perustua lapsen omiin kokemuksiin. Tärkeintä on se, että lapsi saa kertoa juuri sellaisen sadun juuri sillä tavalla, kuten itse kokee parhaaksi.

Aikuisen tehtävänä on kuunnella ja dokumentoida satu joko kirjoittamalla tai äänittämällä. Kun satu on valmis, se luetaan tai kuunnellaan yhdessä. Halutessaan lapsi voi tehdä satuun muutoksia.

Pedagogisena dokumentointivälineenä sadutus toimii esimerkiksi lasten leikkiessä, musisoidessa, tutkiessa ja opetellessa uusia asioita. Tuolloin he toimivat aidosti ja avoimesti ilman arvioinnin aiheuttamaa painetta. Uusia satuja voikin luoda missä ja milloin vain!

Sadutuksen ohje on oikeasti niin simppeli kuin miltä se kuulostaakin:

”Kerro minulle satu. Minä kirjoitan sen ylös. Lopuksi luen satusi, ja voit tehdä siihen muutoksia, jos haluat.”

Lasten kertomia satuja

Varhaiskasvatuksen opettajana sadutusta on tullut kokeiltua useampia kertoja. Olen saanut lapsilta myös lahjaksi joitain satuja, joita olen saanut myös luvan käyttää ja jakaa eteenpäin 🙂 Ajattelinkin jakaa niistä teillekin muutamia:

”Olipa kerran merirosvoja ja ne varasti laivan. Että tuli toinen laiva ja rikkoi merirosvojen laivan. Sitten ne meni saareen. Ja ne löysi kaksi aarretta. Aarteet oli timantteja. Satu loppui.” – Poika, 4v

”Olipa kerran pikkulintu ja se käveli. Sadepilvi seurasi sitä. Sen päälle satoi vesipisaroita. Se lähti pakoon. Se lensi pakoon. Ja sitten se tuli takaisin niin sadepilvi oli poissa. Pikkulintu riemuitsi. Loppu.” – Poika, 5v

”Olipa kerran tyttö, joka sai kirjekuoren ja sieltä tuli sipuli! Hän ihmetteli, että mitä tekisi sipulilla. Sitten hän mietti ja mietti kauan yöhön saakka. Sitten hän nukahti ja unohti koko sipulijutun. Hän ajatteli, että kirjoittaisiko hän kynällä kirjeen, että ”en tarvitse sitä sipulia, joka tuli minulle postissa”. Heti, kun posteljooni luki tytön kirjeen, niin hän hermostui. Sen takia, koska hän ei välittänyt sipulista. Sitten ne piti pienen puhuttelun sen sipulin kanssa ja ne sanoivat lorun: ”Auto ajoi kilparataa, mittari näytti kahtasataa. Yksi rengas putosi POIS”. Näin selvisi, kumpi joutuu syömään sipulin. Lopulta tytön piti syödä sipuli ja se ei maistunutkaan yhtään pahalle. Vaan yhtä hyvälle kuin vanhatkin sipulit. Joskus asioita voi yljeksiä, mutta kun maistaa, niin voikin tykätä siitä. Loppu.” – Tyttö, 6v

Vinkkejä sadutukseen

Perinteiseen sadutukseen ei tarvitse muuta kuin satua kertovan lapsen ja satua kuuntelevan aikuisen. Rauhallinen ympäristö ja kiiretön ilmapiiri ovat plussaa. Toisinaan sadutuksen tukena on myös kiva testailla erilaisia välineitä ja materiaaleja.

  • Tarinanopat

Löysin tarinanopat Tigerista eikä niillä ollut hintaakaan kuin 2e. Päätin ostaa ne testiin ja ai että, olen suorastaan rakastunut näihin!

Tarinanoppien idea on siinä, että lapsi heittää kuviollisia noppia. Hän kertoo sadun nopan näyttämästä kuviosta / kuvioista. Mielestäni tarinanopat auttavat erityisesti niitä lapsia, joilla on niin sanottu tyhjän paperin kammo eli vaikeus nyhjästä tarinan aihetta täysin tyhjästä.

  • Tarinakortit

Tarinakortteja voi myös hyödyntää sadun kerronnassa. Netistä löytyy paljon maksuttomia kuvakortteja, esimerkiksi Storybirdystä.

  • Tarinakartat

Olen löytänyt Pinterestin kätköistä kivoja tarinakarttoja! Ne löytyvät tallennettuina Lue Mua!:n sadutus -kansiosta.

  • Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat

Tämä kirja on todella hyvä työkalu sadutukseen, ja suosittelen kaikkia sadutuksesta kiinnostuneita lukemaan sen. Kirja sisältää teoriatietoa aikuisille, kolme kuvitettua satua lapsille kerrottaviksi sekä tarinakortit satujen synnyttämisen avuksi. Kirjan materiaaleja kannattaa hyödyntää varsinkin niiden lasten kanssa, jotka ovat epävarmoja omasta kerronnasta ja tarvitsevat kannustusta satujen synnyttämiseen 🙂

  • Erilaiset oppaat

Netistä löytyy paljon oppaita sadutukseen. Olen itse tutustunut muun muassa Sinun, minun, meidän mango -oppaaseen, jossa sadutetaan yli kulttuurirajojen.

Onko sinulla kokemuksia saduttamisesta tai omien tarinoiden kertomisesta? 🙂

Loruarvontaa!

Loruarvonnassa yhdistyy loruttelun ilo ja arpomisen jännitys.

Ensin levitetään lorukortit niin, ettei niiden kuva-/lorupuoli näy leikkijöille.

Sitten arvotaan, kuka saa valita yhden korteista. Meidän viskarissa käytetään esimerkiksi näitä kahta lorua:

”Auto ajoi kilparataa,

mittari näytti kahtasataa.

Yksi rengas putosi POIS!”

”Maalari maalasi taloa,

sinistä ja punaista.

Illan tullen sanoi hän:

-Nyt mä lähden tästä talosta pois!

Puh pah pelistä POIS!”

Lopuksi valittu kortti luetaan yhdessä 🙂 

Lorukortteihin saa vapaasti valita itselle mieluisat lorut. Minä olen askarrellut kortit lähikirjastosta saadusta rikkinäisestä Hanhiemon iloisesta lippaasta, jonka runot ovat Kirsi Kunnakset riimittämiä. Ihania perinteisiä loruja <3

Käytännössä loruarvonta ei juurikaan eroa tavallisesta lorupussi-leikistä. Arvonta on pieni kiva lisä, joka tuo leikkiin hieman jännityksen tunnetta ja samalla harjoittaa myös oman vuoron odottamista ja pettymysten sietämistä 🙂

Iloisia loruhetkiä!

Vinkkejä Runebergin päivään

Johan Ludvig Runebergin päivää vietetään 5.2. Hän on Suomen kansallisrunoilija ja hänen tuotannollaan on suuri merkitys suomalaisen kansallisaatteen syntymiselle. Runebergin päivä on myös liputuspäivä.

Lasten kanssa Runebergin päivää voi käsitellä monin tavoin:

Kuva osoitteesta: https://pixabay.com/

Kertosäe:
Runeperi, peri peri,
runoja keri, keri, keri,
suuresta runolankarullasta
HEI!
Runeperi, peri, peri,
runoja keri, keri, keri,
Suomen maasta ja mullasta.

(Kertosäkeen ajan pyöritellään käsiä kehon edessä)

1. Runoja aamulla kirjoitti,
runoja päivällä kirjoitti,
runoja illalla kirjoitti –
ja sitten joi torttukahavit! x2

(Kirjoitetaan sanoja ilmaan, torttukahvi -kohdassa hörpätään mielikuvistuskupista :D)

Kertosäe x2

2. Pieniä sanoja kirjoitti,
suuria sanoja kirjoitti,
valtavia sanoja kirjoitti
ja sitten joi torttukahavit! x2

(Kirjoitetaan eri kokoisia sanoja ilmaan, torttukahvi -kohdassa hörpätään mielikuvituskupista :D)

Kertosäe x2

3. Maamme-laulun kirjoitti,
Vänrikki Stoolin kirjoitti,
nimensä allekirjoitti
ja sitten joi torttukahvit. x2

(Kirjoitetaan sanoja ilmaan, torttukahvi -kohdassa hörpätään mielikuvistuskupista :D)

Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä! Helmikuussa vietetään paljon erilaisia merkki- ja juhlapäiviä, kun kalenteriin on merkattu niin laskiaiset, ystävän päivät kuin Runebergin päiväkin. Usein juuri Runebergin päivä jää lasten kanssa vähemmälle huomiolle. Tässä asiassa pitäisi todellakin skarpata, nimittäin lapsilla on oikeus tutustua kansalliskirjailijaamme! 🙂

Lasten toivesatu: Tuhkimo

Jaossa materiaalivinkki sekä pari ajatusta lasten osallisuudesta.

Tuhkimo-satu on meidän viskariryhmän suosikkeja; olemme lukeneet kirjan melkein puhki! (Kirjaimellisesti, sillä joulukuussa jouduin jo teippaamaan kirjan sivuja :D)

Tarina on varmaan kaikille tuttu ja se löytyykin lähes kaikista klassisista satukokoelmista. Tuhkimo löytyy myös e-kirjana Papunetin sivuilta! Me olemme lukeneet satua niin perinteisestä kirjasta kuin älytaulultakin, jolloin useampi lapsi mahtuu samaan aikaan katsomaan e-kirjan kuvia.

Usein lukuhetken jälkeen viskareiden nukkekoti muuttuu kuninkaanlinnaksi, ja satu käydään uudestaan läpi leikkien. Vaikka Tuhkimo mielletäänkin perinteiseksi prinsessasaduksi, kiinnostaa se meidän lapsiryhmässä niin tyttöjä kuin poikiakin 🙂

Lapset toivoivat syksyllä myös Tuhkimo-aiheista kynätehtävää. Laitan tehtävän jakoon myös teille – jos siellä ruudun toisellakin puolella satuttaisiin tykkäämään Tuhkimosta 🙂

Tuhkimo -moniste Lue Mua!

Lisäksi haluaisin sanoa pari sanaa lasten osallisuudesta.

Nykyisin varhaiskasvatuksessa kehotetaan kuulemaan lasten toiveita sekä vastaamaan niihin. Jotta tämä voidaan toteuttaa pedagogisesti, henkilöstöllä tulee olla ymmärrys siitä, miten ja millaisissa asioissa lasten toiveita pyydetään. Meidän viskarilaiset osaavat selkeästi ilmaista, millaisista asioista he ovat kiinnostuneita ja mitä he haluaisivat oppia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset saisivat päättää, mitä asioita viskarissa tehdään ja opitaan. Päätöksenteko ja vastuu siitä on aina päiväkodin henkilöstöllä. Esimerkiksi viisivuotias lapsi ei välttämättä kykene kypsästi päättämään, mitä ruokaa tänään syötäisiin tai mennäänkö aamupäivällä ulkoilemaan. Siksi aikuisen vastuulla on päättää, mitä syödään ja lapsi voi päättää, paljonko hän syö. Aikuisen vastuulla on päättää, että ulkoilu kuuluu arkitoimintoihin ja lapsi voi päättää, mitä hän leikkii ulkona.

Minä olen opettajana päättänyt, että lapsiryhmässäni luetaan säännöllisesti erilaisia lastenkirjoja. Lasten lukuintoa pyrin pitämään yllä siten, että lapset saavat itse päättää, millaisia kirjoja he haluavat lukea. Jos luettu kirja on ollut mieluinen, sen ympärille rakennetaan leikkimaailma ja sitä hyödynnetään myös uuden oppimisessa. Vaikka leikit ja tehtävät ovat yhdessä ideoituja, minä opettajana vastaan siitä, että toiminta on pedagogista. Läheskään aina toiminnan pedagogisuus ei tarkoita aikuisjohtoisuutta tai suunnitelmallisuutta, vaan pedagoginen toiminta kattaa myös spontaaneja yhdessä olemisen ja tekemisen hetkiä.

Kun varhaiskasvatuksessa pyritään kuulemaan lasten toiveita, tulisi henkilöstön myös pohtia, miten toimitaan, jos toiveita ei pystytäkään toteuttamaan? Kun pienelle lapselle antaa luvan toivoa ihan mitä tahansa, ovat toiveet harvoin realistisia. Minä kokeilin tätä kerran ja kysyin lapsilta suoraan, mitä he haluaisivat päiväkodissa tehdä. Vastaukset vaihtelivat karkin syömisestä tivolirannekkeisiin ja uusien lelujen saamiseen. Tällöin jouduin vastaamaan, että valitettavasti heidän toiveitaan ei pysty sellaisenaan toteuttamaan. Tuolloin lapsista tuskin tuntui kovin vaikutusvaltaisilta. Jatkossa olen pyrkinyt kysymään sellaisia kysymyksiä, joihin arvioin lasten kykenevän vastaamaan realistisesti: Millaisia viskaritehtäviä haluaisitte tehdä? Mikä kirja luettaisiin? Haluatko välipalaksi omenan vai banaaniin? Rakennetaanko maja vai askarrellaanko?

Mielestäni valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma kuvaa osuvasti lasten osallistumista ja vaikuttamista:

”Aktiivinen ja vastuullinen osallistuminen ja vaikuttaminen luovat perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Tämä edellyttää yksilöltä taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan sekä luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Lasten oikeuksiin kuuluvat kuulluksi tuleminen ja osallisuus omaan elämään vaikuttavissa asioissa. Varhaiskasvatuksessa kunnioitetaan näitä demokratian toteutumisen keskeisiä periaatteita. Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen.

Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla lapset oppivat vuorovaikutustaitoja sekä yhteisten sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkitystä. Henkilöstö huolehtii siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Osallistumisen ja vaikuttamisen kautta lasten käsitys itsestään kehittyy, itseluottamus kasvaa ja yhteisössä tarvittavat sosiaaliset taidot muovautuvat.” (s. 24.)

Mitä sinä ajattelet lasten osallisuudesta? Miten osallisuuden toteuttaminen on mielestäni onnistunut?

Apua, unohdin lukea!

Havahduin viime syksynä: ”Apua! Lapsiryhmässäni on luettu kahden kuukauden aikana vain kaksi lastenkirjaa!”

Niin se oli. Elo- ja syyskuun aikana olimme lukeneet vain klassiset Kolme pientä porsasta sekä Kolme pientä kilipukkia. Miten minä saatoin unohtaa lukea!? Minähän olen se, joka puhuu lasten lukuharrastuneisuuden ja lukemisen hyötyvaikutusten puolesta!

(Teko)selityksekseni voin todeta, että varhaiskasvatuksessa korostetaan niin paljon erilaisia pedagogisia osa-alueita, että niiden ohessa kirjojen lukeminen saattaa vain tyystin unohtua. Alkusyksystä lapsiryhmäni arki oli paikoin hektistä: henkilökunta vaihtui, lasten tuenkertoimia piti päivittää, varhaiskasvatussuunnitelmien tekeminen vaati paljon huomiota ja palavereissa korostettiin kiusaamisen ehkäisemisen, pedagogisen tutkimisen, liikkumisen ja elektroniikan hyödyntämisen tärkeyttä. Siinä hässäkässä kukaan ei sattunut muistuttamaan, että olettehan myös lukeneet lastenkirjoja!

Siispä lokakuussa tartuin lastenkirjaan ja luin lapsiryhmälleni Aleksis Kiven päivän innoittamana Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä. Aluksi kirja ei kiinnostanut lapsia. Vähitellen he kuitenkin innostuivat tarinan juonenkäänteistä sekä hauskoista kuvituksista. Lukuinnostus kasvoi niin, että loppusyksyn aikana lastenkirjoja tulikin luettua viikottain.

Tässä vaiheessa on syytä täsmentää, että puhun nyt niistä kirjoista, joita olemme lukeneet yhdessä koko lapsiryhmän kanssa. Toki yksittäisille lapsille tulee luettuja kirjoja lähes päivittäin, sillä he kävelet kirja kainalossa luokseni ja kysyvät: ”Voidaanko lukea tätä?” Olen kuitenkin huomannut, että vain osa lapsista hakautuu omatoimisesti kirjojen pariin, kun taas toiset viihtyvät muiden aktiviteettien parissa. Siksi syvennyin syksyn aikana pohtimaan, miten voisin opettajana pitää huolta siitä, että lapsiryhmässäni luettaisiin kirjoja kaikkien lasten kanssa ja heistä jokaista innostettaisiin lukuharrastuneisuuteen?

Haluaisin nostaa esiin, mitä varhaiskasvatussuunnitelma toteaa lastenkirjoista ja lukemisesta:

”Lasten kielellinen ilmaisu monipuolistuu, kun heidän kielellinen muistinsa ja sanavarantonsa laajenee. Henkilöstön tehtävä on tukea tietoisesti tätä kehitystä. Kielellisen muistin kehittymistä tukevat esimerkiksi lorujen ja laululeikkien käyttö. Kielellä leikittely, nimeäminen sekä kuvaavien sanojen käyttäminen edistävät lasten kielellisen muistin ja sanavarannon kehittymistä. Kiireetön keskustelu ja lukeminen sekä tarinoiden kerronta tarjoavat mahdollisuuksia pohtia sanojen ja tekstien merkityksiä ja opetella uusia käsitteitä asiayhteyksissä.”

”Henkilöstön tehtävänä on herättää ja lisätä lasten kiinnostusta suullista ja kirjoitettua kieltä sekä vähitellen myös lukemista ja kirjoittamista kohtaan.”

”Lapsia rohkaistaan kirjoittamaan ja lukemaan leikilisesti.”

”Lapsia rohkaistaan sanalliseen ja keholliseen ilmaisuun esimerkiksi draaman, tanssin ja leikin keinoin. Tavoitteena on, että harjoitukset ja leikit tarjoavat lapsille mahdollisuuden monipuoliseen kielelliseen ja keholliseen kokemiseen, ilmaisuun ja viestintään. Lasten mielikuvituksesta nousevia tai heidän kokemiaan ja havaitsemiaan asioita työstetään yhdessä. Lapset saavat kokemuksia sekä spontaanista ilmaisusta että yhteisesti suunnitellusta, toteutetusta ja arvioidusta luovasta prosessista. Toiminnassa hyödynnetään monipuolisesti esimerkiksi lastenkirjallisuutta, sanataidetta, teatterin eri muotoja, tanssia ja sirkusta.”

Näillä tavoilla minä itse pyrin tuomaan lukemisen osaksi viskariarkeamme:

  1. Lukemiselle tehdään tilaa lapsiryhmämme päiväjärjestyksessä: Lounaan jälkeen ennen päivälevolle siirtymistä lapset rauhoittuvat kirjojen ääressä. Kirjoja voi katselle itsekseen tai yhdessä kaverin kanssa. Mahdollisuuksien mukaan myös aikuiset lukevat lapsille.
  2. Luemme säännöllisesti osana pedagogisesti suunniteltua ja järjestettyä toimintaa: Joko luemme viikon aikana saman kirjan jokaisen pienryhmän kanssa tai sitten luemme kirjaa päiväpiirillä kaikkien läsnä ollessa.
  3. Kirjat ovat lasten saatavilla, kirjoja vaihdellaan aika ajoin ja lapset saavat itse vaikuttaa siihen, millaisia kirjoja lukevat. Meillä lapset ovat esittäneet kirjatoiveita aikuisille ja pari kertaa olemme käyneet läheisessä kirjastossakin.
  4. Lapset saavat tuoda kotoaan mieluisia kirjoja.
  5. Hankin päiväkodin kirjastokortille tunnukset e-kirjojen lainaamiseen. Heti alkuvuodesta olisi tarkoituksena kokeilla sähköisiä kirjoja yhdessä lapsiryhmän kanssa.

Lisäksi askartelimme seinälle lukutoukan, joka kasvaa luettujen kirjojen myötä. Lukutoukkaan lisätään kuvat jokaisesta lapsiryhmässä yhdessä luetusta kirjasta. Näin dokumentoin sekä itselleni että lapsille, mitä kirjoja me olemme lukeneet. Kysyin joulukuun lopussa lapsilta, mikä syksyllä luetuista kirjoista oli heidän suosikkinsa. Äänet jakautuivat tasaisesti Seitsemän koiraveljeksen ja Viidakosta kuuluu JUHUU:n kesken. Keväällä lapset haluaisivat lukea My little Pony -kirjoja, seikkailukirjoja, eläinkirjoja sekä uudestaan Seitsemää koiraveljestä 😀

Toivottavasti tämä postaus motivoi tarkastelemaan omia lukutottumuksia. Olen kirjoittanut Lue Mua! -nettisivuille, miten vähäisellä vaivalla voidaan luoda mukava lukukokemus, avannut lukemisen hyötyvaikutuksia lapsen kielenkehitykselle ja korostanut, kuinka ääneen lukeminen on ainut tehokkaaksi todettu tapa edistää pienten lasten lukuharrastuneisuutta.  Lukeminen ja lukutaito ovat yhteiskunnan sivistyksen edellytyksiä – ilman niitä tietoyhteiskunnassa on mahdotonta pärjätä. Miten helppoa ja vaivatonta onkaan istahtaa lasten kanssa sohvalle ja aukaista houkutteleva kirja. Heittäytyä satumaailmaan ja katsella kirjan kauniita kuvia. Ja kuin itsestään, siinä sivussa edistyvät lukemisen lukemattomat hyötyvaikutukset.

Opettajana asetan itselleni vain yhden uudenvuodenlupauksen: luen tulevana keväänä enemmän kuin menneenä syksynä!

Luetko sinä paljon kirjoja? Millaisesta kirjallisuudesta pidät? Olisiko sinulla jakaa joitain neuvoja tai vinkkejä lasten lukutaidon ja -innokkuuden tukemiseen?