Mukava lukukokemus

Kahdeksan vastausta kysymykseen:

Miten luodaan hyvä lukukokemus?

1. Lukeminen vaatii rauhallisen tilan. Ympärillä olevat häiriötekijät, kuten radio tai televisio, kannattaa hiljentää. Sohvan nurkkaan tai omaan sänkyyn käpertyminen on hyvä ja perinteinen lukuympäristö. Ympäristöä kannattaa kuitenkin myös vaihdella: lukea voi esimerkiksi bussissa, uimarannalla, riippumatossa tai puistossa.

2. Lukukokemuksesta kannattaa tehdä rutiini, jolloin lukemisesta tulee luonteva osa omaa arkea. Perinteinen iltasatuhetki on mukava tapa rauhoittua yhdessä ennen nukkumaanmenoa.

3. Usein digitaaliset laitteet nähdään lukemisen haasteena, mutta me olemme tehneet niistä vahvuuden. Älylaitteet ja niiden laadukas sisältö kiinnostavat diginatiiveiksi kutsuttuja lapsia.

Sähköiset älylaitteet osaavat mukauttaa näytön valon ympäristön valoisuuden mukaan ja valoa pystyy muuttamaan omalle silmälle mieluisaksi. Kosketusnäyttö mahdollistaa myös sen, että tekstejä ja kuvia voi suurentaa ja tarkastella yksityiskohtaisesti.

4. Lapset juuttuvat usein yhteen tai muutamaan suosikkisatuun, jonka he haluavat kuulla kerta toisensa jälkeen. Satua kannattaa lukea juuri niin monta kertaa kuin lapsi haluaa, sillä usein hänellä on jokin tarve käsitellä kyseisen sadun herättämiä ajatuksia tai tunteita.

5. Usein lapset kysyvät ja pohtivat ääneen sadun tapahtumia. Tällöin heille on tärkeintä, että aikuinen kuuntelee heidän asiansa ja alkaa mahdollisesti miettimään asiaa yhdessä lapsen kanssa. Aikuisella ei siis tarvitse olla suoria vastauksia täynnä 100% faktatietoa. Yleensä lapset kiinnittävät huomionsa asioihin, joita aikuiset eivät huomaa. Siksi satu saattaa herättää hyvinkin erilaisia tulkintoja lapsessa kuin aikuisessa.

6. Jos jokin satu kiinnostaa lasta erityisen paljon, voi sitä käsitellä piirtämällä. Lapsi voi esimerkiksi piirtää sadun tapahtumia aikuisen lukiessa tai sadun jälkeen. Mitä pienempi lapsi, sitä mieluummin hän piirtää kuin kertoo.

7. Lapsista on mielenkiintoista analysoida tarinoita: Kenestä se kertoo? Mitähän seuraavaksi tapahtuu? Miltähän tuollainen tuntuu? Miksi kirjan hahmo näyttää juuri tuolta? Erityisesti kuvia kannattaa hyödyntää sadun tulkinnassa. Aikuinen voi esimerkiksi pyytää lasta kertomaan, mitä kuvassa tapahtuu. Kuvista voi myös laskea ja luokitella erilaisia esineitä. Tekstien ja kuvien analysoiminen laajentaa lapsen ajatusmaailmaa.

8. Kaikista tärkeintä lukukokemuksessa on lukemisen ilo ja nautinto. Lapsen kannattaa valita itselleen mieluisa satu ja sitä kannattaa edetä lapselle sopivaan tahtiin.